Cara on kasvanut vietillisesti aimo harppauksen eteenpäin ihan lyhyessä ajassa. Nyt se alkaa nousta emännän koulutusliiveistä, ja kun sille kentällä vilauttaa lelua, sen vietti aktivoituu nopeammin ja voimakkaammin kuin koskaan ennen. Tänään käytiin agilityn alkeissa ja saatiin Caran juoksujen takia yksityiskoulutusta kentän vieressä olevalla parkkipaikalla. Agilitykentälle ei saa viedä juoksuista narttua, kun siellä treenaa aloittelevia koirakoita. Muutama vilautus patukkaa ja koira oli kuin formula-auto. Kiihtyi nollasta sataan sekunneissa, ja ampui emännän heiluttelemaan patukkan kiinni niin nopeasti, että emännällä oli täysi työ pysyä koiraa askeleen edellä. Ja tämän lisäksi se vähän taistelee. Ravisti kerran oikeen kunnolla! Ampaisi se sitten käteenkin ja nyt on ranteesta etusormeen menevä luu kipeä. Mitään jälkeä siinä ei ole, eli koiran hammas vaan kolautti kättä. Eikä se siis ammu käteen kiinni ilkeyttään! Vaan lelua jahdatessaan tulee hutiosumia ja suuhun päätyykin lelun sijaan käsi. Tuntiessään käden suussaan, koira ei pure. Leluun se sen sijaan puree ja tiukasti. Niin tiukasti, että ote kestää pienen ilmalennon, joka tulee suoraan kohti syöksyvän koiran ja melko paikoillaan olevan emännän "yhdistämisestä" lelulla. Mutta harjoitus tekee mestarin ja kohta uskon pysyväni koiraani edellä niin, että se ei saa otetta lelusta, jos minä en halua sen saavan sitä. Se on tällä hetkellä niin pienestä kiinni.
Treenasimme siivekkeiden läpi menemistä. Eihän se tuottanut mitään ongelmia. Kouluttaja kysyi, että uskaltaako koirani irrota minusta 5 metrin matkan. Minä vaan tuumin että juu, vaikka 50m matkan ihan helposti! Eli lähetin koirani eteen siivekkeiden läpi. Sitten kokeilimme lähteekö Cara tarjoamaan siivekkeiden läpi menemistä ja tarjosihan se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti