20101229

Kuulumisia

Jouluna laitettiin matot lattioille. Ei kuitenkaan parhaita mahdollisia vaan semmoiset jotka on helppo pestä. Vahinkojen varalta näin. No melkein viikko selvittiin ilman ainuttakaan vahinkoa matoille. Tänään sitten tuli vahinko kun emäntä ei huomannut ulos pyyntöä.

Emännän luo Cara tulee kutsusta iloisesti ja nopeahkosti. Ihan sama missä ja kenen kanssa ollaan. Tarvitsee vielä vaan vahvistaa tuota, ettei tule takapakkia... Vaikka se takapakki voi kyllä tulla vahvistelusta huolimatta.

Aiemmin oli ongelmana että pentu ei tuo minulle tavaroita vaan viipottaa niiden kanssa karkuun. Kehuin sitä itseäni kohti suuntautuvasta kantamisesta mutta aina se meni kehujen saatteelemana ohi... Noh sittempä lopetinkin kehumisen. Ja pentu tuli suorastaan työntämään lelua käteeni että ota nyt. Samana iltana se äkkiä keksi itse ottaa lattialla lojuvan lelun ja tulla työntämään lelua sohvalla istuvan emännän suuhun. Ja sai kehut. Opetamme sitten myöhemmin että silloin tuodaan kun pyydetään, muulloin ei tarvitse. Nyt vaan on tärkeää saada se ylipäätään tuomaan ja mikäs olisikaan nopeampaa ja tehokkaampaa kuin lähteä vahvistamaan koiran omaa aloitetta.

20101225

Joulun viettoa

Ihan ensimmäiseksi oikein hyvää joulua kaikille lukijoille!


Pakkasen hellitettyä joulupäivänä koirat olivat takapihalla leikkimässä:
Cara juoksenteli pallo suussaan. Isäntä heitti koirille pallon, Milla haki sen ja toi keskelle pihaa, jossa sylkäisi sen maahan ja jäi odottamaan mitä Cara tekee:
Carahan oli menossa kiinni, jolloin Milla nappasi pallon ja eikun karkuun:


Ja taas ihmeteltiin keskellä pihaa kuka saa pallon:
Pentuhan sen lopulta sai:
Pentu toi pallon sisälle. Mutta kun tuo on ulkopallo, emäntä viskasi sen ovenraosta pihalle. Pentu pyysi perään ja vaikka tiedossa oli että pallon peräänhän se on menossa eikä tarpeilleen, pääsi se pihalle kun kerran pyysi. Cara meni puraisemaan palloa ja kääntyi sitten katsomaan, että ihanko yksin hän tänne juotui. Pitkään ei viihtynyt ja tällä kertaa se tuli sisään ilman palloa.

20101219

Puunaus

Cara kävi tänään joulun kunniaksi pesulla. Oli sen verran likaantunut Millan likaisesta turkista, että molemmat pestiin. Johan tuo oli aikakin. Milla on pesty viimeksi kesällä. Mittaustulokset olivat seuraavat: painoa 11,6 kg ja korkeutta n. 43 cm.




Alkaa meidän kaunotar olla jo iso tyttö =)

20101217

ohitus

Eilen lenkillä edellämme meni mies potkurin ja pienen terrierin kanssa. Mies pysähtyi vastaamaan puhelimeen ja jouduimme ohittamaan heidät. Terrieri nosti rähäkän. Aluksi Cara oli menossa kohti, mutta kun terrieri teki selväksi että on äkäinen, meni Carakin ohi sen näköisenä et "en oo tulossa luo, ku kerta noi äksy oot". Miehen työntämässä potkurissa istui lapsi. Ohitimme siis ensin räksyttävän pikkupiskin, sitten miehen ja sitten kohdalle tuli potkuri jossa istui lapsi. Kun Cara huomasi että potkurissa on joku alkoi se vetää kohti potkuria häntä mahdotonta kyytiä vispaten. Sen olisi ollut ihan pakko päästä pussaamaan potkurissa istuja. Ja pikkukoira ei missään vaiheessa ollut lopettanut murinaa ja räksytystä, mutta ei Cara siitä enää välittänyt. Se näki vain istuvan lapsen. Mutta eihän sitä päästetty potkurin luo, vaan matka jatkui.

20101214

Kosketus

Emäntä hommasi vanhan hiirimaton ja alkoi opettaa Millalle kosketusalustaa. No se ei käynyt niin helposti... Kokeilu Caralle osoitti, miten erilaisia koirat ovat. Cara yhdisti naksauksen ja herkkupalan nopeasti mattoon ja alkoi hakeutua maton päälle, vaikka mattoa siirsi. Noh, ompahan helppo sitten joskus tulevaisuudessa opettaa Caralle esimerkiksi ruutuun meno, mikäli semmoisen katsomme tarpeelliseksi.

Caran kanssa harjoittelimme myös erilaisten asioiden kantamista. Isännän avainnippu oli aluksi niin ikävän tuntuinen ja painava, ettei sitä pitkälle kannettu, mutta kun sillä vähän leikitteli, kantoi pentu sen jo reippaasti pitkääkin matkaa. Leikin jälkeen se myös etsi siltä näkymättömiin heitetyn avainnipun. Ensin juoksi monesti melkein vierestä ohi, mutta sitten huomaisi vissiin käyttää nenäänsä, löysi nipun ja toi sen lähettäjälle =)

Ulkona pennusta on tullut varovaisempi. Yksi päivä se metsässä irti ollessaan säikkyi lumista kiveä, jonka kylki paistoi mustana muun valkeuden keskeltä. Uskalsi kuitenkin loppujen lopuksi mennä katsomaan, mikä se siinä. Ja totesi että eipä hätiä =)

Mahdotonta vauhtia kasvaa. Takki, joka vasta äsken oli selästä liian pitkä, on nyt sopiva. Tarvitsee varmaan joululomalla ommella uusi.

20101209

Leikkisä

Kyllä tuommoinen paimenkoiran penikka tekee siivouksestakin kivaa! Cara oli ekaa kertaa samassa tilassa siivoojan kanssa. Aikaisemmin olen eristänyt koirat kodinhoitohuoneeseen etteivät tallo tiellä. Imuri oli kummallinen. Pikkusen sitä ois tehny mieli jahdata kun edes takas liikkui vaan piti nii pahaa ääntä ettei kuitenkaan oikein voinut jahdata. Luuttu sen sijaan oli kiva. Sitä piti pyydystää ja kun emäntä kielsi, piti kyllä hampaansa erossa, mutta jahtasi ja tassutti silti. Meinasi jopa sohvan alle perässä sukeltaa, hassu. Lopulta meni hermo kun ei saanut purra ja alkoi rähjäämään. Ei se ollut oikein haukkumista, ei murinaa vaan kaikkea mahdollista sekaisin.

Narupallon kanssa emäntä Caraa tuossa yksi päivä leikitti. Tarkoituksena oli ottaa saalisleikkiä kahdella narupallolla niin että kun koira palauttaa yhden, lentää toinen. Vaan tämäpä ei palauttanut. Se kyllä tuli pallo suussa katsomaan mikäs se siellä pomppii, mutta jahtasi toista palloa ensimmäinen edelleen suussaan. Toisen se yritti saada pyydystettyä kiinni tassuillaan. Meno oli siis melkoisen huvittavan näköistä kun pallo suussa, niska köyryssä menee ja tassut lentää vuoron perään korkealta korvien tasalta askeleen. Lopulta se kuitenkin aina tiputti suussaan olevan ja emännän piti olla skarppina, että lennätti sitten sen jahdatun juuri oikeaan aikaan pyydystettäväksi.

20101207

fiksu tyttö

Cara pyysi viikonloppuna ekaa kertaa päätäväisesti itse pihalle. Se jömötti eteisessä eikä suostunut tulemaan pois. Sitten se hyppäsi ovea vasten. Eipä jäänyt epäselväksi. Ja kun pääsi, teki heti. Aiemmin on kyllä käynyt pyörähtämässä ovella ja sitten mennyt tekemään jonnekkin, ellei sen huomiota ole kiinnittänyt itseensä ja vienyt pihalle. Sisälle tulee vahinkoja enää hyvin harvoin ja tarpeiden tekoväli on selvästi pidentynyt. Ja ne vahingot voidaan laskea omistajien mokaksi, kun ei pennun ulostahtomista huomaa, niin tottahan se sisälle tekee.

Itseäisyyspäivänä käytiin katsomassa partiolaisten soihtu kulkue. Kulkueen viimeisenä kulkenut nainen tuli kysymään mikä pentu on rodultaan. Kun kerroin, hän oli ihan ihmeissän että ai se on sakemanni, oho! hetken hän leperteli jonkun matkan päästä mutta heltyi sitten rapsuttelemaan. Ja Cara tykkäsi.

20101206

Kasvu

Cara on itsenäisyyspäivänä mitattuna 39,5 cm korkea ja painaa 9,2kg.

Pentu tuntuu tukevoituneen. Ei siis mitenkään ole lihava tai mitään, kylkiluut tuntuu helposti. Vaan kun sitä nostaa on semmoinen tukeva paketti eikä enää luuta ja nahkaa niinkuin pienempänä. On vissiin saanut vähän lihasta Millan kanssa tenuamisesta =)