Noin puolet viikosta meidän tekeminen on sitä, että käydään lenkillä ja sitten sen jälkeen on kenttätreenit erikseen. Kentälle ei yksinkertaisesti kannata mennä, jos koira ei ole sitä ennen saanut juosta. Kerran viikossa treenit ja liikunta tulee kertarysäyksellä hakutreeneissä. Toinen puolikas viikosta tehdään kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli lenkillä tottista. Eli koiran ollessa irti sille annetaan käsky (istu, maahan, luokse, sivu, etsi, kiinni), ja koiran toteutettua käskyn se palkitaan. Nyt olemme erityisesti alkaneet treenata noita paikoilleen jäämisiä. Agilitykouluttajalta tuli koko treeniryhmälle noottia siitä, että ohjaajilta menee kauheasti aikaa siihen, että koira ei kestä paikoillaan sen aikaa, että ohjaaja pääsisi esteen toiselle puolelle. Vain muutama koira siellä kestää hyvin paikoillaan ja me kuulumme niihin, joilla ei kestä. Mutta se on korjattavissa ja korjataan parasta mahdollista vauhtia.
Hihnalenkit käydään edelleen niin, että Cara ei pääse ottamaan Millan remmirähjyystä mallia. Yksi päivä sattui niin, että Millan kanssa lenkillä ollut isäntä käveli meitä vastaan ja ohi. Cara paralta meni pasmat totaalisen sekaisin ja se sekoili ja höyrysi monta sataa metriä ohituksen jälkeen. Mutta selvisi siitä ja sen jälkeen käveli taas niinkuin ennenkin. Näitä oman perheenjäsenen ohituksia pitääkin alkaa tehdä tahallaan!
20110826
20110819
Koira taas keksi
Otin Caralle noutokapun pitoharjoituksia. Eli siis koira eteeni istumaan koiran etutassut minun varpaideni välissä, naama minuun päin ja kapula koiran nenän tasalle. Ja kun koira ottaa kapulan hampaiden väliin - naks!. Alku näytti hyvälle. Mutta sitten huomasin naksutelleeni koiralle juuri siinä kohtaa kun se sylkäisee kapulan suustaan. Se nimittäin alkoi käyttää kapulaa suussaan ja sylkeä sen samantien pois. Ja silloin kapulasta irrottaminen ei ollut hyvä idea! Auts! (Tämän estämiseksi leveähkö haara-asento, joka tosin hetken päästä osoittautui koulutuksen kannalta huonoksi ideaksi.)
Sitten se vissiin kyllästyi ja alkoi tarjota maahanmenoa ja istumista yms. Minä sitkeästi pidän kapulaa edessäni ja odotan. Sitten meni hermo ja hiukan heileutin kapulaa vihjeeksi koiralle. Koira tajusikin vihjeen mutta jotain meni vikaan. Lopputuloksen kun oli, että koira istui minun jalkojeni välissä naama samaan suuntaan kuin minulla. Se siis istui minun haarojeni alla ja piteli kapulaa suussaan silmiin tapittaen.
Taas koirani sai minut siihen jamaan, että minä en tiennyt itkeäkkö vaiko nauraako ja palkatakko vaiko eikö... Nauruksihan se meni ja palkkaa ei herunut.
Sitten se vissiin kyllästyi ja alkoi tarjota maahanmenoa ja istumista yms. Minä sitkeästi pidän kapulaa edessäni ja odotan. Sitten meni hermo ja hiukan heileutin kapulaa vihjeeksi koiralle. Koira tajusikin vihjeen mutta jotain meni vikaan. Lopputuloksen kun oli, että koira istui minun jalkojeni välissä naama samaan suuntaan kuin minulla. Se siis istui minun haarojeni alla ja piteli kapulaa suussaan silmiin tapittaen.
Taas koirani sai minut siihen jamaan, että minä en tiennyt itkeäkkö vaiko nauraako ja palkatakko vaiko eikö... Nauruksihan se meni ja palkkaa ei herunut.
20110816
Vaihteleva arki
Välillä on päiviä, jolloin koirasta tekisi mieli tehdä rukkaset. Meidän teini nimittäin unohtaa toisinaan korvansa kokonaan kotiin. Sitten on taas näitä päiviä, jolloin voi ylpeänä sanoa, että se on minun koirani.
Käytiin lenkillä. Cara täysin irti metsätiellä ja -polulla, minä lasta rattaissa työntäen. Tultiin risteykseen jossa kaksi polkua (hiihtoladunpohjaa) menee jonkin matkaa vierekkäin (välissä parin metrin kaistale matalakasvuista kangasta) ja jatkuvat sitten yhtenä polkuna. Viereisellä polulla meni polkupyöräilijä samaan suuntaan kuin mekin. Cara huomasi pusikon takaa viereemme ilmaantuneen menijän yhtä aikaa minun kanssani, ja kääntyi katsomaan minua sen näköisenä että mitä tehdään. Tuumasin sille että "hyvä!". Koira vilkuili pyöräilijää, mutta pyöri lastenrattaiden ympärillä, eikä mennyt pyöräilijän luo. Aika ajoin se sai suusanallisen kehun. Kun pyöräilijä oli sen verran kaukana, että se ei enää koiraa kovasti kiinnostanut, nappasin maasta kepin ja lennätin sen. Koira onnessaan perään.
Hiihtoladun pohja muuttui yhden auton levyiseksi metsätieksi. Vastaan tuli pyöräilijä ja Cara oli edelleen irti. Nappasin käteni kävyn ja jatkoin rattaiden työntämistä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Cara tuli kyyläämään, milloin se käpy lentää. Pyöräilijä oli vähän sen näköinen, että voi kääk toi koira on irti... Mutta ohi mentiin ilman mitään ongelmia. Ja hyvästä ohituksesta tietenkin lentää käpy ja toinenkin =)
Käytiin lenkillä. Cara täysin irti metsätiellä ja -polulla, minä lasta rattaissa työntäen. Tultiin risteykseen jossa kaksi polkua (hiihtoladunpohjaa) menee jonkin matkaa vierekkäin (välissä parin metrin kaistale matalakasvuista kangasta) ja jatkuvat sitten yhtenä polkuna. Viereisellä polulla meni polkupyöräilijä samaan suuntaan kuin mekin. Cara huomasi pusikon takaa viereemme ilmaantuneen menijän yhtä aikaa minun kanssani, ja kääntyi katsomaan minua sen näköisenä että mitä tehdään. Tuumasin sille että "hyvä!". Koira vilkuili pyöräilijää, mutta pyöri lastenrattaiden ympärillä, eikä mennyt pyöräilijän luo. Aika ajoin se sai suusanallisen kehun. Kun pyöräilijä oli sen verran kaukana, että se ei enää koiraa kovasti kiinnostanut, nappasin maasta kepin ja lennätin sen. Koira onnessaan perään.
Hiihtoladun pohja muuttui yhden auton levyiseksi metsätieksi. Vastaan tuli pyöräilijä ja Cara oli edelleen irti. Nappasin käteni kävyn ja jatkoin rattaiden työntämistä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Cara tuli kyyläämään, milloin se käpy lentää. Pyöräilijä oli vähän sen näköinen, että voi kääk toi koira on irti... Mutta ohi mentiin ilman mitään ongelmia. Ja hyvästä ohituksesta tietenkin lentää käpy ja toinenkin =)
20110813
Uusin projekti =)
Emäntä hommasi noutokapulan (400g). Nakkasin kapulan sitten lattialle, otin naksuttimen toiseen ja namit toiseen käteen ja penkille istumaan ja odottamaan. Istumaan siksi että koiran olisi mahdoton tarjota perusasentoa ja luoksetuloasentoa. Mitään vinkkiä toivotusta toiminnasta en koiralle anna, vaan se saa keksiä itse, millä saa minut naksuttamaan! Cara tarkista -haa sillä on namia. Meni tutkimaan mikäs tää on ja tökkäisi kapulaa nenällään - naks!. Sama uudestaan muutaman kerran. Sittenpä naksausta ei tullutkaan enää pelkästä tökkäisystä. Koira tarjoaa maahanmenoa, istumista, "nukkumista" (maassa pää lattiassa). Ei naksu. Sitten se meni kapulan luo ja koitti naksuuko jos vähän tassulla siirtelee, ei naksu. Sitten se avasi suun ja kapula oli hampaiden välissä -naks!. Seuraavaksi koira jo nosti kapulaa pikkuisen - naks!. Lopulta päästiin siihen että koira nosti kapulan noin 40cm korkeuteen - naks!. Ja aikaa tähän kaikkeen meni parisen minuuttia! Siihen lopetin tältä erää, koira väsyi ja tarjonta huononi. Jatkamme taas iltapäivällä =)
Ohjeet koulutukseen opiskeltu kirjasta Tavoitteena huippukoira, kirjoittajina Susanna ja Juha Korri.
Ohjeet koulutukseen opiskeltu kirjasta Tavoitteena huippukoira, kirjoittajina Susanna ja Juha Korri.
20110812
Ongelma ja sen hoito
Caran kanssa on ollut ongelmana kentällä muiden luo karkailu. Eli agilityä ei voisi ollenkaan treenata niin, että kentällä on yhtäaikaa toisia koiria, mikäli tahtoo Caran kuuntelevan mun ohjeita. Se menee aina muiden luo. Ja varsinkin juokseva pikkukoira on vastustamaton! Meneekö saalisvietti päälle vai mikä lie. Myös lentävä lelu on saatava kiinni, vaikka se oli jonkun toisen, mutta sen nyt ymmärtää. Joskaan sallittua se ei ole!!! Mutta pahalla Cara ei toisten luo mene, se menee kysymään "kuka sä oot?"... "voiko sun kaa ehkä leikkiä?"... "Annahan minäkii vähä leikin sillä sun lelulla"!
Tähän on kokeiltu sitä, että paikalla oleva kouluttaja heittäytyy pahaksi ja pelottavaksi, tuloksena hepuli (etpäs saa kiinni!), Caran pitämistä hihnassa, mutta se on agiliidossa mahdotonta eikä sinänsä opeta koiralle yhtään mitään...
Cara ei pelkää mitään eikä ketään, se on niin avoin ja ennakkoluuloton, että sen mielestä ihmiset ei voi olla pahoja. Ja jos joku koira heittäytyy pahaksi, aina pääsee karkuun. Tai jos ei pääse karkuun niin voi näyttää hammasta. Sillä on niin paljon rohkeutta ja itsevarmuutta, että se uskalta pysyä kaukana emännästä, vaikka joku vähän koittaisi säikytellä... Tämä on hakumetsän kannalta hyvä, kentällä raivostuttavaa... Samoin sen itsevarmuus näkyy siinä, että emännän on ihan turha karjua sille muutaman metrin päästä, koira kun tajuaa, että ei se emäntä mitään hälle niin kaukaa pysty... Vieressä ollessa sille taas ei tarvitse kuin vähän murahtaa, niin se on olevinaan NIIN kilttiä tyttöä. Sillä on vissiin murrosikä. Tai vähintään joku kokeiluikä!!! Helposta koirastani on tullut haastava.
Viimekerralla agilityssä oli kouluttaja, joka kertoi koirallaan olleen saman ongelman. Ja sille oli tehty niin että jos se karkaa se oli menty vihaisesti hakemaan ja viety autoon. Mietin tuota ja syytä miksi Cara menee. Cara tykkää toiminnasta, ja välillä toisaalla näyttää vaan olevan hauskempaa toimintaa kun emännällä... Eli otamme sen toiminnan pois!
Tätä tehtiin omalla porukalla: Isäntä Millan kanssa kentän laitaan leikkimään. Ja emäntä kentän toiseen laitaan leikkimään Caran kanssa. Lentävää lelua, jahtausta ja taistelua emännän kanssa. Ja sitten kesken leikin Cara meni patukkaa heiluttavan isännän luo (tarkoituksenaan saada Millan patukka itselleen) välittämättä pätkääkään emännän karjumisesta ja kielloista, jolloin isäntä sujautti patukan piiloon ja nappasi Caran valjaista kiinni ja piti paikoillaan. Näytämme koiralle, että silloin kun tehdään kentällä hommia, toisten luo ei kannata mennä, siellä on tylsää ja joutuu kiinni. Sitten emäntä meni vihaisena hakemaan koiran ja otti koiran hihnaan. Sitten koira talutettiin autoon silleen että nyt mennään prkl. Mitään en sille matkalla sanonut. Cara eleettömäsi autoon ja takasin kentälle leikkimään Millan kanssa. Ja meteli perääni oli korvia huumaava! Laumavietillinen koira ei halua joutua laumanjohtajan epäsuosioon. Kun meteli lakkasi, kävin Caran autosta ja leikin sen kanssa. Se kyllä vilkuili Millaa ja isäntää, mutta EI mennyt! Sitten koko porukka yhtäaikaa pois kentältä, niin että kentälle ei jäänyt enää mitään hauskaa, ja koirat kehuen auton kyytiin. Tämä tehtiin toissapäivänä.
Tänään sama kenttä, sama tilanne. Ja koira ei mene kesken leikin. Sitten annoin sille käskyn vissiin epäselvästi, koska se jäi paikoilleen miettimään sitä. Samaan aikaan kentän toisessa laidassa oleva isäntä viheltää Millaa luokseen. Ja Caraa vietiin. Se luuli että sitä kutsuttiin. Mutta koska se oli mulla periaatteessa käskyn alla ja jätti noudattamatta ei-karjaisuani, isäntä otti sen kiinni ja minä toistin vihainen emäntä-koira autoon kuvion. Huusi hetken ja hiljeni. Cara kentälle ja enää se ei vilkaissutkaan. Se ei nähnyt mitään muuta kuin minut! Kutsuin isännän ja muut pois ja mentiin kaikki autoon kehuen loistavaa koiraa samalla. Hyvästä toiminnasta emme rankaise Caraa siten, että toiset jää kentälle leikkimään kun se viedään autoon.
Seuraavaksi vaihdamme kenttää ja häiriökoiraa ja voin melkein vannoa, että Cara kokeilee päteekö sama sääntö kun kenttä vaihtuu. Mutta tämän perusteella se ei kokeile kovin monesti!
Cara siis oppii ällistyttävän nopeasti uusia asioita. Tämä ei ole pelkästään hyvä juttu. Se kun oppii ihan yhtä nopeasti hyvät ja ne huonot jutut. Mutta onneksi on ihmisiä, joilta saa hyviä vinkkejä!
On se sittenkin helppo koira! =)
Tähän on kokeiltu sitä, että paikalla oleva kouluttaja heittäytyy pahaksi ja pelottavaksi, tuloksena hepuli (etpäs saa kiinni!), Caran pitämistä hihnassa, mutta se on agiliidossa mahdotonta eikä sinänsä opeta koiralle yhtään mitään...
Cara ei pelkää mitään eikä ketään, se on niin avoin ja ennakkoluuloton, että sen mielestä ihmiset ei voi olla pahoja. Ja jos joku koira heittäytyy pahaksi, aina pääsee karkuun. Tai jos ei pääse karkuun niin voi näyttää hammasta. Sillä on niin paljon rohkeutta ja itsevarmuutta, että se uskalta pysyä kaukana emännästä, vaikka joku vähän koittaisi säikytellä... Tämä on hakumetsän kannalta hyvä, kentällä raivostuttavaa... Samoin sen itsevarmuus näkyy siinä, että emännän on ihan turha karjua sille muutaman metrin päästä, koira kun tajuaa, että ei se emäntä mitään hälle niin kaukaa pysty... Vieressä ollessa sille taas ei tarvitse kuin vähän murahtaa, niin se on olevinaan NIIN kilttiä tyttöä. Sillä on vissiin murrosikä. Tai vähintään joku kokeiluikä!!! Helposta koirastani on tullut haastava.
Viimekerralla agilityssä oli kouluttaja, joka kertoi koirallaan olleen saman ongelman. Ja sille oli tehty niin että jos se karkaa se oli menty vihaisesti hakemaan ja viety autoon. Mietin tuota ja syytä miksi Cara menee. Cara tykkää toiminnasta, ja välillä toisaalla näyttää vaan olevan hauskempaa toimintaa kun emännällä... Eli otamme sen toiminnan pois!
Tätä tehtiin omalla porukalla: Isäntä Millan kanssa kentän laitaan leikkimään. Ja emäntä kentän toiseen laitaan leikkimään Caran kanssa. Lentävää lelua, jahtausta ja taistelua emännän kanssa. Ja sitten kesken leikin Cara meni patukkaa heiluttavan isännän luo (tarkoituksenaan saada Millan patukka itselleen) välittämättä pätkääkään emännän karjumisesta ja kielloista, jolloin isäntä sujautti patukan piiloon ja nappasi Caran valjaista kiinni ja piti paikoillaan. Näytämme koiralle, että silloin kun tehdään kentällä hommia, toisten luo ei kannata mennä, siellä on tylsää ja joutuu kiinni. Sitten emäntä meni vihaisena hakemaan koiran ja otti koiran hihnaan. Sitten koira talutettiin autoon silleen että nyt mennään prkl. Mitään en sille matkalla sanonut. Cara eleettömäsi autoon ja takasin kentälle leikkimään Millan kanssa. Ja meteli perääni oli korvia huumaava! Laumavietillinen koira ei halua joutua laumanjohtajan epäsuosioon. Kun meteli lakkasi, kävin Caran autosta ja leikin sen kanssa. Se kyllä vilkuili Millaa ja isäntää, mutta EI mennyt! Sitten koko porukka yhtäaikaa pois kentältä, niin että kentälle ei jäänyt enää mitään hauskaa, ja koirat kehuen auton kyytiin. Tämä tehtiin toissapäivänä.
Tänään sama kenttä, sama tilanne. Ja koira ei mene kesken leikin. Sitten annoin sille käskyn vissiin epäselvästi, koska se jäi paikoilleen miettimään sitä. Samaan aikaan kentän toisessa laidassa oleva isäntä viheltää Millaa luokseen. Ja Caraa vietiin. Se luuli että sitä kutsuttiin. Mutta koska se oli mulla periaatteessa käskyn alla ja jätti noudattamatta ei-karjaisuani, isäntä otti sen kiinni ja minä toistin vihainen emäntä-koira autoon kuvion. Huusi hetken ja hiljeni. Cara kentälle ja enää se ei vilkaissutkaan. Se ei nähnyt mitään muuta kuin minut! Kutsuin isännän ja muut pois ja mentiin kaikki autoon kehuen loistavaa koiraa samalla. Hyvästä toiminnasta emme rankaise Caraa siten, että toiset jää kentälle leikkimään kun se viedään autoon.
Seuraavaksi vaihdamme kenttää ja häiriökoiraa ja voin melkein vannoa, että Cara kokeilee päteekö sama sääntö kun kenttä vaihtuu. Mutta tämän perusteella se ei kokeile kovin monesti!
Cara siis oppii ällistyttävän nopeasti uusia asioita. Tämä ei ole pelkästään hyvä juttu. Se kun oppii ihan yhtä nopeasti hyvät ja ne huonot jutut. Mutta onneksi on ihmisiä, joilta saa hyviä vinkkejä!
On se sittenkin helppo koira! =)
20110805
Kuulumiset
Cara ja portti
Hetki on ehtinyt viime kirjoituksesta vierähtää. Ihan ekana tuossa video tempusta, jota kukaan ei ole koiralle opettanut, vaan se keksi sen aivan itse. Meitä ei yksi portti pitele! Mikäli portti napsahtaa lukkoon, koira menee yli.Tottiksissa koira alkaa mennä melko suoraan seuraamisessa. Tänään sitten otin tottiskaverin puutteessa esineruutua. Emännän jalkoihin palautui 3 esinettä, kun niitä yhteensä oli kahdessa ruudussa 5. Eli yli puolet! Kolme esinettä tuli emännän jalkoihin, yksi metrin päähän (eli emme laske onnistuneeksi) ja se täydellisesti epäonnistunut liikkui metrin sinne ja toisen tänne ja tippui siinä välillä. No se epäonnistunut olikin kumisaappaan varsi, eli varmasti koiran mielestä melko ällö.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)