Käytiin jälkikoulutuspäivässä. Caralle täysin vieras ihminen teki jäljen metsään. Jälki kulki korkeaa heinää kasvavassa risukossa, jossa oli myös isoja puita. Maasto oli mäkistä ja haastavaa liikkua ilman koiraakin. Saati kun liinan päässä on vetävä koira (jolta hankalassa maastossa kulkeminen nenä maassa käy ihan luonnostaan). Jälki lähti tieltä, kävi metsässä lenkin ja tuli takaisin tielle, meni hetken hiekkatietä pitkin, toinen metsälenkki, taas tietä pitkin ja viimeiseksi metsään. Siellä oli myös kouluttajan tekemiä harhajälkiä.
Koira lähti ajamaan jälkeä hyvin. Tielle nousi ok, mutta hävitti jälje. Lähti kuitenkin tietä pitkin ja nosti jäljen tienposkesta aikansa sitä etsittyään. Toinen samanlainen lenkki oli ekan täydellinen toisto. Loppupalkalla hyvin onnellinen koira.
Kouluttajan mielipide: Koira on jäljen ajamisen puolesta valmis kolmosen (VOI-luokan) kokeeseen Sille kannattaa tehdä ominaishajutreeniä ja ohjaajan osaamisen takia harhatreeniä. Ohjaajan pitäisi opetella ohjaamaan ja kannustamaan koiraansa jälkityöskentelyn aikana. Hallinan siirtäminen metsään pitäisi tehdä myös. Näillä siis jatkamme.
Tänäaamuna koira järjesti kunnon shown. Se kieriskeli matolla, löi kyljeltä toiselle kyljelle kierähtäesään etutassunsa lapsen puisen lelun tappiin ja nosti hirveän huudon. Koira huuti kun päätä leikattas ja nilkutti (huutaen) kolmella jalalla mun luo. En noteerannut koiraa millään tavalla, toki katsoin siihen päin. Koira istahti ja hiljeni, jolloin käskin sen kävelemään perässäni hetken. Nilkutti. Painelin tassun - ei mitään erilaista toiseen verrattuna. Koira varasi tassulle istuen. Ja kohta käveli kuin mitään ei olisi sattunutkaan.
Tänään sitten tehtiin sitä harha/jäljennosto-treeniä. Jäljentekijä teki metsään piikkejä. Eli käveli yhteen suuntaan, jätti sinne merkin ja käveli omia jälkiään takaisin. Jäljellä oli kolme näitä Jäljenhävityskohtia, kolme kulmaa ja neljä palkkapurkkia, yksi jokaisen kulman jälkeen ja lopussa. Tuuli pilasi ensimmäisen harhan ja koira rynni suoraan purkille. Sen jälkeen se jäljesti ja oli seuraavalla piikillä sitä mieltä, että jäljen tekijä on kiivennyt puuhun, kun jälki ei enää puun jälkeen jatku ja puussa haisee merkkinauha. Hyppi ja napsi hampaillaan merkkinauhaa... Loppuun päästiin ja ohjaajalle saatiin vahvistetta siitä, miltä näyttää jäljen nostanut koira.
20130818
20130809
Vapaalla
Arvatkaas mitä meidän koira tekee vapaa-aikanaan!?
No se menee puutarhavadelmapusikkoon nuuskimaan maassa olevaa reikää. Saa aikaan melkoisen pöläkän ja jää paikoilleen seisomaan ja yrittää pyydystää ympärillään lentäviä, pesäkoloaan vihaisesti puolustavia AMPIAISIA!
Tänään sillä oli siitä hyvästä puoli naamaa turvoksissa ja kainaloaan/rintakehäänsäkin tuo rapsutti...
Eikä edes ulahda, kun ampiainen tökkää! Eikä opi, vaan on monena päivänä peräjälkeen käynyt rei'ittämässä itseään. Melkoinen kaveri...
Jottei menisi liian helpoksi
Jälkiselostus taas, mikäli et jaksa lukea treenipäiväkirja-tyyppistä tekstiä, suosittelen skippaamaan tämän!
Jälki tehtiin suon vieressä sijaitsevaan mäkiseen ja vaativaan maastoon. Jäljen teki kokenut harrastaja, eli se oli vieraan tekemä. Tultuaan nuotiopaikalle kaatosateessa läpimärkänä (juu luit oikein, meillä on treeneissä nuotiopiiri ja katos) hän kertoi jäljen menevän useamman tien yli...
Jälki vanheni rankassa kaatosateessa. Treeniryhmä piti pahinta sadetta ja kahvitaukoa pressulaavun alla. Sateen ja kahvinjanon loputtua tehtiin esineruutu, joka sekin osoittautui vaikeaksi. Vaikkka ruutu tehtiin pikkusateessa, tahtoi esineet meinata jäädä metsään monelta koiralta, omani mukaanlukien. Cara haki pitkän etsinnän jälkeen kaksi ja yhdessä haettiin kolmas.
Lähdettiin jäljelle asenteella tää-tulee-olemaan-liian-vaikee-tälle-koiralle. Cara nosti jäljen pään tien reunasta, itse meinasin vielä jatkaa tietä pitkin. Koira lähti ajamaan jälkeä tarkasit ja keskittyneesti. Se teki tarkempaa työtä kuin viimeksi. Melkein heti oli vastassa kunnon pusikko saniaisia tms. Siitä vaan läpi. Maastossa oli myös kaatuneita puunrunkoja, joiden yli koira hyppäsi antamatta niiden yhtään häiritä jäljellä pysymistä. Mäkiä alas ja ylös, koiran lukemisen vaikeus, kun olisi samaan aikaan pitänyt pystyä katsomaan jalkoihinsa, ettei komapstu kiviin/kantoihin/risuihin/puihin ja lukemaan koiran eleitä. Jäljentekijä käveli perässä ja kommentoi, että jälki on tosi vaikee, kun sade on huuhtonut sen ja maasto on kaikkea muuta kun tasaista metsänpohjaa tieheine puskineen ja heinikkoineen, mutta että koirahan menee kun juna jälkeä pitkin. Tasaisen varmasti. Kepit 1 ja 2 koira nosti ongelmitta. Välissä ylitettiin metsäautotie - ei ongelmaa. Keppiä kolme se etsi ja etsi ja tarkkasi pitkään ja meinasi sen jälkeen jo lähteä jatkamaan. Kannustin koiraa tarkkaamaan uudestaan ja sieltähän se keppi sitten nousi. Taas mentiin pitkä pätkä. Kulmasta väärään suuntaan (?) mennyt koira huomasi itsekin, että nyt ei olla enää oikeassa paikassa ja lähti etsimään jälkeä. Nosti jäljen minun seisoessa paikallani. Ekaa kertaa en antanut koiralle vihjettä, minne päin, koska en tiennyt sitä itsekään. Ei auttanut kuin yrittää lukea koiraa, joka kyllä teki hyvin selväksi milloin oli nostanut jäljen.
Jossain kohtaa koira teki jyrkän käännöksen oikealle ja takaa kuului kommentti, että siinä oli jyrkkä kulma. Taas tien yli ja takaa kuului hämmästynyt kommentti siitä, että koira meni tien päällä täydellisesti jäljentekijän askelia. Yhdessä kohtaa koira pari kertaa tarkkasi, mutta jatkoi sitten matkaansa. Olen siitä asti miettinyt omaa tilanteenlukutaidottomuuttani. Siinähän oli todennäköisesti keppi, jonka koira olis nostanut, jos olisin sitä siltä pyytänyt ja antanut sille vahvistusta tarkistaa tarkemmin.
Koira alkoi jo näyttää väsymisen merkkejä ja kyseli minulta, että vieläkö jatkuu. Pieni kannustus ja koira jatkoi ajoa. Jälleen tein ylitys, ja koira varmaankin lähti harhalle, koska olisi mennyt tietä pitkin. Jälleen jäin paikoilleni ja koira lähti nostamaan jälkeä. Nosti ja lähti ajamaan takajälkeä. Kun en mennyt perässä, lähti uudelleen etsimään. Nosti taas ja sitten mentiin pitkään heinikkoon. Koiran lukeminen oli todella vaikeaa, koska en nähnyt koiraa kunnolla ja jouduin vilkuilemaan jalkoihini. Oltiin heinää kasvavalla hakkuuaukealla. Koira paineli kaarroksesta suoraan ja jäljen tekijä huikkasi sen olevan hakoteillä. Eikun koira nostamaan jälkeä ja nyt se olikin sitten todella haastavaa (ohjaajalle), koska koiran näkeminen oli paikkapaikoin mahdotonta. Koira kuitenkin löysi jäljen ja siitä hyvästä jäljen pään ja nosti kepin nro.6! Nosti kepin ja olisi vielä lähtenyt jatkamaan. Pistin bileet pystyy ja Carakin tajusi, että nyt loppui.
Elämämme tähänasti vaikein ja opettavaisin jälki. Koiran keppimotivaatio pitää saada vieläkin korkeammaksi. Emännän pitää opetella lukemaan koiraansa paljon paremmin. Ja luottaa intuitioon siitä, mitä koiran eleet tarkoittaa. Eli tässä tapauksessa se hajun pieni merkkaaminen olisi pitänyt ottaa todesta.
No oppia ikä kaikki! Kyllä me vielä ehkä joskus osataan jälkikokeen verran.
Jälki tehtiin suon vieressä sijaitsevaan mäkiseen ja vaativaan maastoon. Jäljen teki kokenut harrastaja, eli se oli vieraan tekemä. Tultuaan nuotiopaikalle kaatosateessa läpimärkänä (juu luit oikein, meillä on treeneissä nuotiopiiri ja katos) hän kertoi jäljen menevän useamman tien yli...
Jälki vanheni rankassa kaatosateessa. Treeniryhmä piti pahinta sadetta ja kahvitaukoa pressulaavun alla. Sateen ja kahvinjanon loputtua tehtiin esineruutu, joka sekin osoittautui vaikeaksi. Vaikkka ruutu tehtiin pikkusateessa, tahtoi esineet meinata jäädä metsään monelta koiralta, omani mukaanlukien. Cara haki pitkän etsinnän jälkeen kaksi ja yhdessä haettiin kolmas.
Lähdettiin jäljelle asenteella tää-tulee-olemaan-liian-vaikee-tälle-koiralle. Cara nosti jäljen pään tien reunasta, itse meinasin vielä jatkaa tietä pitkin. Koira lähti ajamaan jälkeä tarkasit ja keskittyneesti. Se teki tarkempaa työtä kuin viimeksi. Melkein heti oli vastassa kunnon pusikko saniaisia tms. Siitä vaan läpi. Maastossa oli myös kaatuneita puunrunkoja, joiden yli koira hyppäsi antamatta niiden yhtään häiritä jäljellä pysymistä. Mäkiä alas ja ylös, koiran lukemisen vaikeus, kun olisi samaan aikaan pitänyt pystyä katsomaan jalkoihinsa, ettei komapstu kiviin/kantoihin/risuihin/puihin ja lukemaan koiran eleitä. Jäljentekijä käveli perässä ja kommentoi, että jälki on tosi vaikee, kun sade on huuhtonut sen ja maasto on kaikkea muuta kun tasaista metsänpohjaa tieheine puskineen ja heinikkoineen, mutta että koirahan menee kun juna jälkeä pitkin. Tasaisen varmasti. Kepit 1 ja 2 koira nosti ongelmitta. Välissä ylitettiin metsäautotie - ei ongelmaa. Keppiä kolme se etsi ja etsi ja tarkkasi pitkään ja meinasi sen jälkeen jo lähteä jatkamaan. Kannustin koiraa tarkkaamaan uudestaan ja sieltähän se keppi sitten nousi. Taas mentiin pitkä pätkä. Kulmasta väärään suuntaan (?) mennyt koira huomasi itsekin, että nyt ei olla enää oikeassa paikassa ja lähti etsimään jälkeä. Nosti jäljen minun seisoessa paikallani. Ekaa kertaa en antanut koiralle vihjettä, minne päin, koska en tiennyt sitä itsekään. Ei auttanut kuin yrittää lukea koiraa, joka kyllä teki hyvin selväksi milloin oli nostanut jäljen.
 |
| Kuva juhannuksen alta peltotreeneistä |
Jossain kohtaa koira teki jyrkän käännöksen oikealle ja takaa kuului kommentti, että siinä oli jyrkkä kulma. Taas tien yli ja takaa kuului hämmästynyt kommentti siitä, että koira meni tien päällä täydellisesti jäljentekijän askelia. Yhdessä kohtaa koira pari kertaa tarkkasi, mutta jatkoi sitten matkaansa. Olen siitä asti miettinyt omaa tilanteenlukutaidottomuuttani. Siinähän oli todennäköisesti keppi, jonka koira olis nostanut, jos olisin sitä siltä pyytänyt ja antanut sille vahvistusta tarkistaa tarkemmin.
Koira alkoi jo näyttää väsymisen merkkejä ja kyseli minulta, että vieläkö jatkuu. Pieni kannustus ja koira jatkoi ajoa. Jälleen tein ylitys, ja koira varmaankin lähti harhalle, koska olisi mennyt tietä pitkin. Jälleen jäin paikoilleni ja koira lähti nostamaan jälkeä. Nosti ja lähti ajamaan takajälkeä. Kun en mennyt perässä, lähti uudelleen etsimään. Nosti taas ja sitten mentiin pitkään heinikkoon. Koiran lukeminen oli todella vaikeaa, koska en nähnyt koiraa kunnolla ja jouduin vilkuilemaan jalkoihini. Oltiin heinää kasvavalla hakkuuaukealla. Koira paineli kaarroksesta suoraan ja jäljen tekijä huikkasi sen olevan hakoteillä. Eikun koira nostamaan jälkeä ja nyt se olikin sitten todella haastavaa (ohjaajalle), koska koiran näkeminen oli paikkapaikoin mahdotonta. Koira kuitenkin löysi jäljen ja siitä hyvästä jäljen pään ja nosti kepin nro.6! Nosti kepin ja olisi vielä lähtenyt jatkamaan. Pistin bileet pystyy ja Carakin tajusi, että nyt loppui.
Elämämme tähänasti vaikein ja opettavaisin jälki. Koiran keppimotivaatio pitää saada vieläkin korkeammaksi. Emännän pitää opetella lukemaan koiraansa paljon paremmin. Ja luottaa intuitioon siitä, mitä koiran eleet tarkoittaa. Eli tässä tapauksessa se hajun pieni merkkaaminen olisi pitänyt ottaa todesta.
No oppia ikä kaikki! Kyllä me vielä ehkä joskus osataan jälkikokeen verran.
20130807
Wuf
Wuf wuf ja pöh pöh. Tämmöistä ääntä pitää meidän vahtikoira nykyään. Eilen heilutin vauvaa rattaisiin unille etupihalla niin nurkan takaa alkoi kuulua pöhke. Ihan kun ei muka ois koskaan kuullu rattaiden natinaa. Pikkusen koiraa nolotti, kun ilmoitin sille, että se oon vaan minä.
Tämä ominaisuus ei oo hauska siinä kohtaa kun oot yksin kotona ja koira pöhkää jotain, mikä ei sitten koskaan selviä mikä se oli. Ja ovikello! Sekin on alkanut saamaan yhden wuffin. Yksi on vielä ok, mutta jos tuo tuosta lisäntyy, aloitetaan sama ovikellokoulu, mitä Millalle aikoinaan pidettiin.
Cara viihtyy meidän puutarhavattupuskassa. Seurasin sen tekemisiä, niin koira söi vattuja. Isoja meheviä puutarhavattuja, joiden keräämisen maakolossa oleva ampiaispesä estää. Siinä sitä katseltiin kieli pitkällä vieressä, kun nuo herkulliset marjat upposi parempiin suihin... Ko. pesä ei vaan näytä koiraa haittaavan. Enää en ihmettele mistä se on saanut nenäänsä punaisen patin. Mut menis nyt hyvänen aika ees tuonne villivattupuskaan!
Tämä ominaisuus ei oo hauska siinä kohtaa kun oot yksin kotona ja koira pöhkää jotain, mikä ei sitten koskaan selviä mikä se oli. Ja ovikello! Sekin on alkanut saamaan yhden wuffin. Yksi on vielä ok, mutta jos tuo tuosta lisäntyy, aloitetaan sama ovikellokoulu, mitä Millalle aikoinaan pidettiin.
Cara viihtyy meidän puutarhavattupuskassa. Seurasin sen tekemisiä, niin koira söi vattuja. Isoja meheviä puutarhavattuja, joiden keräämisen maakolossa oleva ampiaispesä estää. Siinä sitä katseltiin kieli pitkällä vieressä, kun nuo herkulliset marjat upposi parempiin suihin... Ko. pesä ei vaan näytä koiraa haittaavan. Enää en ihmettele mistä se on saanut nenäänsä punaisen patin. Mut menis nyt hyvänen aika ees tuonne villivattupuskaan!
20130802
Kyllä kannatti!
Viimeviikolla mentiin metsätreeneihin, joissa ryhmän vetäjä ensitöikseen ilmoittaa, et P tekee meille jäljen. Ok, "vieraan" tekemä metsäjälki pitkästä aikaa, kuudella kepillä. Cara kun on ennenkin ajanut P:n tekemiä jälkiä. Sain kuulla jäljen olevan n. 600m pitkä, sisältäen kaksi kulmaa ja muutaman frolic-pätkän. Liikkeellä oli paljon marjastajia ja koiran lenkittäjiä, joten harhoihinkin oli erittäin suuri todennäköisyys.
Hiukan perhosia vatsassa lähdettiin jäljenajoon n 1,5h vanhenemisajan jälkeen. Eka pitkä metsäjälki moneen kuukauteen. Koira lähtee ajamaan häntä melko korkealla, arvoin jo, onko se jäljellä ollenkaan. Pellolla kun korkea häntä meinaa hävitettyä jälkeä. Vastaan tuli keppi, eli kyllä me jäljellä oltiin. Kepit 1 ja 2 ok, eka kulma ok. Sitten keppi kolme ja melko heti sen jälkeen koira lähteekin "kulmasta" oikealle. Perässä kävellyt jäljentekijä huikkasi, että nyt meni harhaan. No koiran oikaisu ja taas mentiin. Keppi neljä ja sen jälkeen olisi ollut tien ylitys, mutta koira nostikin jonkun harhan joka meni tien viertä. Taas koiran oikaisu ja tien ylityksen jälkeen mentiinkin pitkä matka. Piti jo koiraa muistuttaa, että tarkkana tarkkana. Jäljen tekijä oli yhdessä kohtaa sitä mieltä et nyt meni kulmasta suoraan. Vaan koira näytti siltä, että on tarkasti jäljellä, joten (onneksi) luotin koiraan. Muutaman metrin jälkeen se ajoi kulman. Keppi nro. 6 ja sitten kaiveltiin taskuja, että missäs lopetuspallo. Sitä ei ollut mukana, käpy ajoi saman asian. Keppi nro. 5 olisi kuulemma ollut melko heti tien ylityksen jälkeen.
Koira teki tarkempaa työtä kuin koskaan ja nosti kadonneen jäljen halukkaasti, eikä näyttänyt enää siltä et "jälki katos, nyt ollaan lenkillä". Kepit 5/6 - ihan huippu suoritus ottaen huomioon jäljen pituuden ja harhojen määrän. Ja kisoissahan ne kepit nro 1 ja 6 on vissiin ne tärkeimmät.
Eilen oltiin pellolla ryhmän kanssa. Koiralle muurijälki. Kaksi kertaa piti alussa "painaa jarrua", sen jälkeen koira ajoi tarkasti ja rauhallisesti koko 160 askelta ja 15 (suoraa) kulmaa.
Kyllä se jälkileiri keväällä oli parasta, mitä me ollaan ikinä koettu! Ja leirillä ohjaajan otsaan palanut huivin rajakin on hävinnyt. Ei siihen mennykään kun 2kk.
Uiminen lienee todella tehokasta koiralle. Ensin kunnon kohoamisesta antoi viitteitä uintiennätys. Käytiin järvessä "lenkillä". Minä kävelin ja koira ui vierellä. Sen piti päästä katsomaan mihin meidän seurassa ollut ihminen meni. Niimpä se lähti uimaan seuralaisemme perästä syvemmälle veteen. Pitkän matkan uituaan (matala ranta, jossa saa kahlata pitkälti, kuunekka on aikuisen uintisyvyydessä, eli vettä on rintakehään) pääsi tarkistamaan, että kaikki on ok, ja lähti uimaan rantaan päin välillä tarkastaen, että me varmasti tullaan perässä. Muutama päivä tämän jälkeen käytiin koiran kanssa pyörälenkki, joka myöhemmin mitattuna osoittautui 6 km mittaiseksi. Koira ravasi matkan helposti. Ja jaksoi vielä molempien reissujen jälkeen touhuta munansa kanssa pitkän tovin.
Hiukan perhosia vatsassa lähdettiin jäljenajoon n 1,5h vanhenemisajan jälkeen. Eka pitkä metsäjälki moneen kuukauteen. Koira lähtee ajamaan häntä melko korkealla, arvoin jo, onko se jäljellä ollenkaan. Pellolla kun korkea häntä meinaa hävitettyä jälkeä. Vastaan tuli keppi, eli kyllä me jäljellä oltiin. Kepit 1 ja 2 ok, eka kulma ok. Sitten keppi kolme ja melko heti sen jälkeen koira lähteekin "kulmasta" oikealle. Perässä kävellyt jäljentekijä huikkasi, että nyt meni harhaan. No koiran oikaisu ja taas mentiin. Keppi neljä ja sen jälkeen olisi ollut tien ylitys, mutta koira nostikin jonkun harhan joka meni tien viertä. Taas koiran oikaisu ja tien ylityksen jälkeen mentiinkin pitkä matka. Piti jo koiraa muistuttaa, että tarkkana tarkkana. Jäljen tekijä oli yhdessä kohtaa sitä mieltä et nyt meni kulmasta suoraan. Vaan koira näytti siltä, että on tarkasti jäljellä, joten (onneksi) luotin koiraan. Muutaman metrin jälkeen se ajoi kulman. Keppi nro. 6 ja sitten kaiveltiin taskuja, että missäs lopetuspallo. Sitä ei ollut mukana, käpy ajoi saman asian. Keppi nro. 5 olisi kuulemma ollut melko heti tien ylityksen jälkeen.
Koira teki tarkempaa työtä kuin koskaan ja nosti kadonneen jäljen halukkaasti, eikä näyttänyt enää siltä et "jälki katos, nyt ollaan lenkillä". Kepit 5/6 - ihan huippu suoritus ottaen huomioon jäljen pituuden ja harhojen määrän. Ja kisoissahan ne kepit nro 1 ja 6 on vissiin ne tärkeimmät.
Eilen oltiin pellolla ryhmän kanssa. Koiralle muurijälki. Kaksi kertaa piti alussa "painaa jarrua", sen jälkeen koira ajoi tarkasti ja rauhallisesti koko 160 askelta ja 15 (suoraa) kulmaa.
Kyllä se jälkileiri keväällä oli parasta, mitä me ollaan ikinä koettu! Ja leirillä ohjaajan otsaan palanut huivin rajakin on hävinnyt. Ei siihen mennykään kun 2kk.
Uiminen lienee todella tehokasta koiralle. Ensin kunnon kohoamisesta antoi viitteitä uintiennätys. Käytiin järvessä "lenkillä". Minä kävelin ja koira ui vierellä. Sen piti päästä katsomaan mihin meidän seurassa ollut ihminen meni. Niimpä se lähti uimaan seuralaisemme perästä syvemmälle veteen. Pitkän matkan uituaan (matala ranta, jossa saa kahlata pitkälti, kuunekka on aikuisen uintisyvyydessä, eli vettä on rintakehään) pääsi tarkistamaan, että kaikki on ok, ja lähti uimaan rantaan päin välillä tarkastaen, että me varmasti tullaan perässä. Muutama päivä tämän jälkeen käytiin koiran kanssa pyörälenkki, joka myöhemmin mitattuna osoittautui 6 km mittaiseksi. Koira ravasi matkan helposti. Ja jaksoi vielä molempien reissujen jälkeen touhuta munansa kanssa pitkän tovin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)