Jälki tehtiin suon vieressä sijaitsevaan mäkiseen ja vaativaan maastoon. Jäljen teki kokenut harrastaja, eli se oli vieraan tekemä. Tultuaan nuotiopaikalle kaatosateessa läpimärkänä (juu luit oikein, meillä on treeneissä nuotiopiiri ja katos) hän kertoi jäljen menevän useamman tien yli...
Jälki vanheni rankassa kaatosateessa. Treeniryhmä piti pahinta sadetta ja kahvitaukoa pressulaavun alla. Sateen ja kahvinjanon loputtua tehtiin esineruutu, joka sekin osoittautui vaikeaksi. Vaikkka ruutu tehtiin pikkusateessa, tahtoi esineet meinata jäädä metsään monelta koiralta, omani mukaanlukien. Cara haki pitkän etsinnän jälkeen kaksi ja yhdessä haettiin kolmas.
Lähdettiin jäljelle asenteella tää-tulee-olemaan-liian-vaikee-tälle-koiralle. Cara nosti jäljen pään tien reunasta, itse meinasin vielä jatkaa tietä pitkin. Koira lähti ajamaan jälkeä tarkasit ja keskittyneesti. Se teki tarkempaa työtä kuin viimeksi. Melkein heti oli vastassa kunnon pusikko saniaisia tms. Siitä vaan läpi. Maastossa oli myös kaatuneita puunrunkoja, joiden yli koira hyppäsi antamatta niiden yhtään häiritä jäljellä pysymistä. Mäkiä alas ja ylös, koiran lukemisen vaikeus, kun olisi samaan aikaan pitänyt pystyä katsomaan jalkoihinsa, ettei komapstu kiviin/kantoihin/risuihin/puihin ja lukemaan koiran eleitä. Jäljentekijä käveli perässä ja kommentoi, että jälki on tosi vaikee, kun sade on huuhtonut sen ja maasto on kaikkea muuta kun tasaista metsänpohjaa tieheine puskineen ja heinikkoineen, mutta että koirahan menee kun juna jälkeä pitkin. Tasaisen varmasti. Kepit 1 ja 2 koira nosti ongelmitta. Välissä ylitettiin metsäautotie - ei ongelmaa. Keppiä kolme se etsi ja etsi ja tarkkasi pitkään ja meinasi sen jälkeen jo lähteä jatkamaan. Kannustin koiraa tarkkaamaan uudestaan ja sieltähän se keppi sitten nousi. Taas mentiin pitkä pätkä. Kulmasta väärään suuntaan (?) mennyt koira huomasi itsekin, että nyt ei olla enää oikeassa paikassa ja lähti etsimään jälkeä. Nosti jäljen minun seisoessa paikallani. Ekaa kertaa en antanut koiralle vihjettä, minne päin, koska en tiennyt sitä itsekään. Ei auttanut kuin yrittää lukea koiraa, joka kyllä teki hyvin selväksi milloin oli nostanut jäljen.
 |
| Kuva juhannuksen alta peltotreeneistä |
Jossain kohtaa koira teki jyrkän käännöksen oikealle ja takaa kuului kommentti, että siinä oli jyrkkä kulma. Taas tien yli ja takaa kuului hämmästynyt kommentti siitä, että koira meni tien päällä täydellisesti jäljentekijän askelia. Yhdessä kohtaa koira pari kertaa tarkkasi, mutta jatkoi sitten matkaansa. Olen siitä asti miettinyt omaa tilanteenlukutaidottomuuttani. Siinähän oli todennäköisesti keppi, jonka koira olis nostanut, jos olisin sitä siltä pyytänyt ja antanut sille vahvistusta tarkistaa tarkemmin.
Koira alkoi jo näyttää väsymisen merkkejä ja kyseli minulta, että vieläkö jatkuu. Pieni kannustus ja koira jatkoi ajoa. Jälleen tein ylitys, ja koira varmaankin lähti harhalle, koska olisi mennyt tietä pitkin. Jälleen jäin paikoilleni ja koira lähti nostamaan jälkeä. Nosti ja lähti ajamaan takajälkeä. Kun en mennyt perässä, lähti uudelleen etsimään. Nosti taas ja sitten mentiin pitkään heinikkoon. Koiran lukeminen oli todella vaikeaa, koska en nähnyt koiraa kunnolla ja jouduin vilkuilemaan jalkoihini. Oltiin heinää kasvavalla hakkuuaukealla. Koira paineli kaarroksesta suoraan ja jäljen tekijä huikkasi sen olevan hakoteillä. Eikun koira nostamaan jälkeä ja nyt se olikin sitten todella haastavaa (ohjaajalle), koska koiran näkeminen oli paikkapaikoin mahdotonta. Koira kuitenkin löysi jäljen ja siitä hyvästä jäljen pään ja nosti kepin nro.6! Nosti kepin ja olisi vielä lähtenyt jatkamaan. Pistin bileet pystyy ja Carakin tajusi, että nyt loppui.
Elämämme tähänasti vaikein ja opettavaisin jälki. Koiran keppimotivaatio pitää saada vieläkin korkeammaksi. Emännän pitää opetella lukemaan koiraansa paljon paremmin. Ja luottaa intuitioon siitä, mitä koiran eleet tarkoittaa. Eli tässä tapauksessa se hajun pieni merkkaaminen olisi pitänyt ottaa todesta.
No oppia ikä kaikki! Kyllä me vielä ehkä joskus osataan jälkikokeen verran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti