Wuf wuf ja pöh pöh. Tämmöistä ääntä pitää meidän vahtikoira nykyään. Eilen heilutin vauvaa rattaisiin unille etupihalla niin nurkan takaa alkoi kuulua pöhke. Ihan kun ei muka ois koskaan kuullu rattaiden natinaa. Pikkusen koiraa nolotti, kun ilmoitin sille, että se oon vaan minä.
Tämä ominaisuus ei oo hauska siinä kohtaa kun oot yksin kotona ja koira pöhkää jotain, mikä ei sitten koskaan selviä mikä se oli. Ja ovikello! Sekin on alkanut saamaan yhden wuffin. Yksi on vielä ok, mutta jos tuo tuosta lisäntyy, aloitetaan sama ovikellokoulu, mitä Millalle aikoinaan pidettiin.
Cara viihtyy meidän puutarhavattupuskassa. Seurasin sen tekemisiä, niin koira söi vattuja. Isoja meheviä puutarhavattuja, joiden keräämisen maakolossa oleva ampiaispesä estää. Siinä sitä katseltiin kieli pitkällä vieressä, kun nuo herkulliset marjat upposi parempiin suihin... Ko. pesä ei vaan näytä koiraa haittaavan. Enää en ihmettele mistä se on saanut nenäänsä punaisen patin. Mut menis nyt hyvänen aika ees tuonne villivattupuskaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti