Eilen käytiin koulutuskentällä tekemässä tottistreenit.
Laitoin Caran eka paikoillaoloon, poistuin 15 askeleen päähän, ja treenikaveri teki sillä aikaa BH-kaavion. Kokeessahan matka ohjaajan ja koiran välillä on 30 askelta, mutta koska tämä oli eka kerta kun koira oli paikallaolossa niin, että minä olin selin siihen, jätin matkan lyhyemmäksi. Cara kesti paikoillaan hyvin koko toisen koiran BH-kavion ajan. Sitten treenikamuni otti noutokapulan ja heitti sen omalle koiralleen. Treenikamuni antaa koirallensa käskyn noutaa ja kouluttaja huutaa minulle: "nousi". Lentävä kapula ja noutokäsky oli siis liikaa. Noh eikun emäntä koiran luo äkäisellä kehonkielellä varustettuna, ja koira painuu takaisin maihin jo puolimatkassa. Kävin sitten kuitenkin koiran luona oikeisemassa sen takaisin sinne missä se alumperin oli (eli peruuttamassa puolikkaan koiran verran) ja annoin sille uuden käskyn. Uusi poistuminen, uusi lentävä noutokapula ja kestää! Samoin kesti esteen yli lentävän noutokapulan ja samaisen esteen yli hyppäävän (treenikamun) seefferin. Paluu koiran luo kehujen kera ja palkka.
Osien vaihto. Treenikamun koira paikoillamakuuseen ja me seuraamaan. Ja missä lie ollut sitten koirani ajatukset (no hajuissahan ne)... Tuli sivulle, mutta kontakti - mikä se on? (mitäs kummaa toi toinen tekeekään) Lähti seuramaan, mutta pysyvä kontakti - ai mikä??? (hei joku on kävelly tässä meitä ennen) Pakote hihnasta- ei vaikutusta. Äkkikäännös - seurasi sekunnin (älähän karkaa). Pari hyppyä taaksepäin samalla käsiä taputtaen - johan kiinnostui (ai sulla on kivaa, minäkii halluun). Seurasi painaen, mutta pääsin palkaamaan oikeasta kohtaa. Seuraava pätkä menikin sitten mallikelpoisesti... En jäänyt kokeilemaan olisiko seuraava pätkä ollut hyvä vaiko kamala, vaan koira sai kantaa palkkansa autoon suoraan onnistuneelta suoritukselta.
20120530
20120527
Suvikarelia 2012
Näytelyssä käyty. Tuloksena NUO HYL.
Pieni, siro narttu. Hyvä pää. Oikea purenta. P4-hammas puuttuu alaleuasta. Oikeanlaiset silmät ja korvat. Hieman kaareva ylälinja. Luusto ok. Liikkuu yhdensuuntaisesti edestakaisin. Kantaa hännän hyvin. Oikeanlainen turkki. Hyvä temperamentti. Laatuarvosana hammaspuutoksen vuoksi.
Noh, meistä ei sitten koskaan voi mitenkään tulla käyttövalioita. Ja Carako pieni? Onhan sillä säkä yli 57 cm, eli eikös se nyt ole kuitenkin keskikokoinen? No oli miten oli, virallinen arvosana näyttelyssä jää tältä koiralta saamatta.
Pieni, siro narttu. Hyvä pää. Oikea purenta. P4-hammas puuttuu alaleuasta. Oikeanlaiset silmät ja korvat. Hieman kaareva ylälinja. Luusto ok. Liikkuu yhdensuuntaisesti edestakaisin. Kantaa hännän hyvin. Oikeanlainen turkki. Hyvä temperamentti. Laatuarvosana hammaspuutoksen vuoksi.
Noh, meistä ei sitten koskaan voi mitenkään tulla käyttövalioita. Ja Carako pieni? Onhan sillä säkä yli 57 cm, eli eikös se nyt ole kuitenkin keskikokoinen? No oli miten oli, virallinen arvosana näyttelyssä jää tältä koiralta saamatta.
20120525
Näyttely
Meidät voi bongata viikonloppuna Joensuussa pidettävästä Suvikarelia-näyttelystä. Käydään sunnuntaina hakemassa se virallinen arviointi ja toivotaan, että tuomari ei hyllytä meitä hammaspuutoksen takia. Emännällä kun ei ole mitään tietoa, minkä hampaan puuttuminen on hylly ja minkä vaan alentaa arvosanaa...
20120524
Elämää kahde nartun kanssa
Kun talossa on narttuna vuosia elänyt ja vanhemmalla iällä leikattu naaraspuolinen koira, sekä nuori, juoksujaan juuri lopetteleva "oikea" narttu, ei elämä aina ole seesteistä.
Eilen otettiin taas yhteen. En ole tarkkaan saanut selville, kumpi on epävarma asemastaan. Toisaalta monesti kun Caran kanssa käy jossain ja sitten tulee kortiin, on vastassa varpaillaan kävelevä Milla, joka koittaa kovasti tunkea ahtaassa eteisessä Caran ja minun väliin. Ja Carahan ei semmoista käytöstä hyvällä katso. Veikkaan, että ongelmien juuri on Milla, jonka pitäisi peruslaumajärjestyksen mukaan olla Caraa ylempänä (vanhempi narttu), mutta joka on Caraa joka suhteessa heikompi. Ja kun koiralaumaa kerta johdetaan psyykeellä, ei Millan itsevarmuus ja sosiaaliset taidot riitä alkuunkaan.
Eilen käytiin metsässä lenkillä ja heiteltiin koirille palloa. Tarkoituksena oli siis että molemmat koirat juoksee pallon perässä. Ja juoksihan ne, pallon vaan kerkesi useimmiten saada reflekseiltään nopeampi ja liikkeiltään ketterämpi Cara. Jos Milla sai pallon, Cara ei mennyt sitä ottamaan, mutta Milla taas oli kokoajan ottamassa palloa Caran suusta. Tämmöisiä leikkihetkiä harrastetaan silloin tällöin ja vaikka tilanne tietynlaisen kilpailuasetelman luokin, useimmiten ilman ongelmia. Lenkin jälkeen tehtiin kotipihassa hetki pihahommia, enkä ehtinyt nähdä mikä oli tilanne. Äkkiä vaan alkoi kuulua murinaa ja ärinää vierestäni. Olisiko Milla taas ollut sitä mieltä, että mun emäntä? No koirat oli jo toistensa niskassa ja alakynteenhän se vanhus jäi. Välillä murina laantui ja koirat jäi paikoilleen enemmän tai vähemmän päällekäin toisillensa ärisemään. Caran tarkoitus näytti olevan painaa vanhus maahan kuitenkaan vahingoittamatta sitä, koska aina kun mahdollista, se käytti hampaiden sijaan kroppaansa. Milla näytti olevan enempi tosissaan. Ja Cara kyllä halutessaan tekee vahinkoa, kerran se teki Millalle korvan juureen lävistyksen. Mutta ne kerrat, kun Cara on ollut tosissaan, on laskettavissa yhden käden sormilla ja niistä on aina ollut muistona haavoja Millan päässä. Seurasimme tilannetta hetken vierestä ja kun tilanteesta ei näyttänyt loppua tulevan, arvelin jomman kumman koirista paikoillaan murisemisen hetkinä vetävän meidän katseesta varmistuksen toimilleen. Sen ne osaa molemmat! Karjuminen ei auttanut ja väliin ei ole paljain käsin menemistä, joten katsoin parhaaksi poistua nurkan taa vakoilemaan tilannetta. Poistumiseni jälkeen ärinää jatkui muutaman kymmenne sekuntia, ja sitten perässäni kipittää Cara ("mitäs teet?"). Eli voimaa katseesta veteli Milla. Ja kun vahvistus loppui, se luovutti. Ja lopputarkastuksessa molemmat koirat olivat vahingoittumattomia.
Oliko kyseessä oikea tappelu vai vaan kurinpalautus? Siitä en voi olla ihan varma, mutta koska Cara ei vahingoittanut Millaa, pitäisin sitä ainakin Caran osalta enemmän vain vanhuksen muistuttamisena siitä, kumpikos se nyt olikaan sekä fyysisesti, että psyykkisesti se vahvempi koira. Caran suhtautuminen kaikkeen kun on aina perusystävällinen, mutta se on kuitenkin äärettömän helposti provosoitavissa. Tietää oman asemansa ja paikkansa, eikä taatusti anna kenenkään kyseenalaistaa sitä. Minun onnekseni sen ohjaajapehmeys estää sitä nousemasta minua vastaan. Välillä on toki hiukan koetettu "kepillä jäätä".
Lopuksi viellä hyvä artikkeli aihetta sivuten:
http://elainkoulutus.files.wordpress.com/2011/03/reviiri_leikkic3a4vaitappelua.pdf
Eilen otettiin taas yhteen. En ole tarkkaan saanut selville, kumpi on epävarma asemastaan. Toisaalta monesti kun Caran kanssa käy jossain ja sitten tulee kortiin, on vastassa varpaillaan kävelevä Milla, joka koittaa kovasti tunkea ahtaassa eteisessä Caran ja minun väliin. Ja Carahan ei semmoista käytöstä hyvällä katso. Veikkaan, että ongelmien juuri on Milla, jonka pitäisi peruslaumajärjestyksen mukaan olla Caraa ylempänä (vanhempi narttu), mutta joka on Caraa joka suhteessa heikompi. Ja kun koiralaumaa kerta johdetaan psyykeellä, ei Millan itsevarmuus ja sosiaaliset taidot riitä alkuunkaan.
Eilen käytiin metsässä lenkillä ja heiteltiin koirille palloa. Tarkoituksena oli siis että molemmat koirat juoksee pallon perässä. Ja juoksihan ne, pallon vaan kerkesi useimmiten saada reflekseiltään nopeampi ja liikkeiltään ketterämpi Cara. Jos Milla sai pallon, Cara ei mennyt sitä ottamaan, mutta Milla taas oli kokoajan ottamassa palloa Caran suusta. Tämmöisiä leikkihetkiä harrastetaan silloin tällöin ja vaikka tilanne tietynlaisen kilpailuasetelman luokin, useimmiten ilman ongelmia. Lenkin jälkeen tehtiin kotipihassa hetki pihahommia, enkä ehtinyt nähdä mikä oli tilanne. Äkkiä vaan alkoi kuulua murinaa ja ärinää vierestäni. Olisiko Milla taas ollut sitä mieltä, että mun emäntä? No koirat oli jo toistensa niskassa ja alakynteenhän se vanhus jäi. Välillä murina laantui ja koirat jäi paikoilleen enemmän tai vähemmän päällekäin toisillensa ärisemään. Caran tarkoitus näytti olevan painaa vanhus maahan kuitenkaan vahingoittamatta sitä, koska aina kun mahdollista, se käytti hampaiden sijaan kroppaansa. Milla näytti olevan enempi tosissaan. Ja Cara kyllä halutessaan tekee vahinkoa, kerran se teki Millalle korvan juureen lävistyksen. Mutta ne kerrat, kun Cara on ollut tosissaan, on laskettavissa yhden käden sormilla ja niistä on aina ollut muistona haavoja Millan päässä. Seurasimme tilannetta hetken vierestä ja kun tilanteesta ei näyttänyt loppua tulevan, arvelin jomman kumman koirista paikoillaan murisemisen hetkinä vetävän meidän katseesta varmistuksen toimilleen. Sen ne osaa molemmat! Karjuminen ei auttanut ja väliin ei ole paljain käsin menemistä, joten katsoin parhaaksi poistua nurkan taa vakoilemaan tilannetta. Poistumiseni jälkeen ärinää jatkui muutaman kymmenne sekuntia, ja sitten perässäni kipittää Cara ("mitäs teet?"). Eli voimaa katseesta veteli Milla. Ja kun vahvistus loppui, se luovutti. Ja lopputarkastuksessa molemmat koirat olivat vahingoittumattomia.
Oliko kyseessä oikea tappelu vai vaan kurinpalautus? Siitä en voi olla ihan varma, mutta koska Cara ei vahingoittanut Millaa, pitäisin sitä ainakin Caran osalta enemmän vain vanhuksen muistuttamisena siitä, kumpikos se nyt olikaan sekä fyysisesti, että psyykkisesti se vahvempi koira. Caran suhtautuminen kaikkeen kun on aina perusystävällinen, mutta se on kuitenkin äärettömän helposti provosoitavissa. Tietää oman asemansa ja paikkansa, eikä taatusti anna kenenkään kyseenalaistaa sitä. Minun onnekseni sen ohjaajapehmeys estää sitä nousemasta minua vastaan. Välillä on toki hiukan koetettu "kepillä jäätä".
Lopuksi viellä hyvä artikkeli aihetta sivuten:
http://elainkoulutus.files.wordpress.com/2011/03/reviiri_leikkic3a4vaitappelua.pdf
20120520
Maasto 2
Ja toisin kun otsikosta voisi päätellä, ei, me emme käy metsässä näin harvoin vaan tämän ja edellisen maastojutun väliin mahtuu maastoa ja peltoa. Jokaisen treenin raportoiminen vaan voisi käydä lukijalle melko tylsäksi.
Tässä treenien välissä on käyty Caran kanssa kahdestaan pellolla, jossa totesin sen ajavan jälkeä, eikä suinkaan menevän herkkujen perässä. Ja mahtuupa tähän väliin yksi täysin harakoille mennyt virallinen treenikin. Jälki oli yhtä haahuilua ja esineruudussa vaan nuuskittiin urosten hajuja. Kerran kävimme kahdestaan jäljellä kuivassa kangas/hiekkamaastossa. Hyvin ajoi, vaikka joku taisi jossain kohtaa sanoa, että kuiva jäkälä on vaikea alusta. Eli koiran motivaatio lienee kohdillaan, kun se jäljestää vaikeallakin alustalla.
Niimpä tänään tehtiin Caralle jälki metsään ilman askeleille jätettäviä herkkuja. Pyysin tekijää laittamaan herkkuja alkuun, kepille ja loppuun tuli rasiallinen lihapullia. Mutta näiden välin koira jäljesti ihan vaan sitä ihmisen kävelemää reittiä pitkin ilman mitään apuja. Ja suuren osan matkaa melkoisen hyvin jäljestikin. Jyrkähkössä rinteessä tuuli varmaan toi ylempänä rinteessä olevan jäljen hajun koiran nenään, ja koira halusi mennä ilmavainulla. Mutkassa se eksyi (ja oli sitä mieltä että nyt se jälki jo loppu, leikitäänkös kävyllä), mutta löysi kuitenkin jäljen uudestaan ja ajoi loppuun asti. Takanamme kulkenut jäljen tekijä kehui suoritusta erinomaiseksi.
Esineruutu otettiin varman päälle, tarkoitushan ei ole antaa koiran joka kerta tiputella ja hahuilla. Niimpä kouluttaja ruutuun heittelemään esineet yksi kerrallaan ja koira hakemaan. Pientä vauvan lapasta se etsi melko pitkään, mutta löysi ja toi kaikki esineet.
Meillä oli siis hyvä päivä.
Tässä treenien välissä on käyty Caran kanssa kahdestaan pellolla, jossa totesin sen ajavan jälkeä, eikä suinkaan menevän herkkujen perässä. Ja mahtuupa tähän väliin yksi täysin harakoille mennyt virallinen treenikin. Jälki oli yhtä haahuilua ja esineruudussa vaan nuuskittiin urosten hajuja. Kerran kävimme kahdestaan jäljellä kuivassa kangas/hiekkamaastossa. Hyvin ajoi, vaikka joku taisi jossain kohtaa sanoa, että kuiva jäkälä on vaikea alusta. Eli koiran motivaatio lienee kohdillaan, kun se jäljestää vaikeallakin alustalla.
Niimpä tänään tehtiin Caralle jälki metsään ilman askeleille jätettäviä herkkuja. Pyysin tekijää laittamaan herkkuja alkuun, kepille ja loppuun tuli rasiallinen lihapullia. Mutta näiden välin koira jäljesti ihan vaan sitä ihmisen kävelemää reittiä pitkin ilman mitään apuja. Ja suuren osan matkaa melkoisen hyvin jäljestikin. Jyrkähkössä rinteessä tuuli varmaan toi ylempänä rinteessä olevan jäljen hajun koiran nenään, ja koira halusi mennä ilmavainulla. Mutkassa se eksyi (ja oli sitä mieltä että nyt se jälki jo loppu, leikitäänkös kävyllä), mutta löysi kuitenkin jäljen uudestaan ja ajoi loppuun asti. Takanamme kulkenut jäljen tekijä kehui suoritusta erinomaiseksi.
Esineruutu otettiin varman päälle, tarkoitushan ei ole antaa koiran joka kerta tiputella ja hahuilla. Niimpä kouluttaja ruutuun heittelemään esineet yksi kerrallaan ja koira hakemaan. Pientä vauvan lapasta se etsi melko pitkään, mutta löysi ja toi kaikki esineet.
Meillä oli siis hyvä päivä.
20120515
Tottis
Tottistreenit koulutuskentällä. Aluksi hajut vei koiran nenää maahan, mutta kun sain sen viimein keksittymään, oli lopputulos hyvä. Kouluttaja ampui kahdesti kesken meidän seuraamisen ja Cara ei silmäänsä räpäyttäny. BH-jäävät ok ja henkilöryhmä loistava. Hyvä päivä tänään siis!
20120510
Virallinen maastotreeni 1
Yhdistyksen maastotreeneissä siis oltiin tänään. Aiheena jälki ja esineruutu.
Eka tallattiin jäljet vanhenemaan. Caran jäljen tallasi treenikaverini ja laittoi jäljelle joka kolmannelle askeleelle nakkia. Lopussa nakkien väli olikin jo viitisen askelta. Minä olin ihan varma, että hakukoirani on sitä mieltä että ukkoahan sinne mettään mennään etsimään. Niimpä otin sen autosta liioitellun rauhallisesti. Koira jäljen päähän ja kouluttajalta kuuluu vinkki että laita istumaan ja rauhoittele entisestään. Minun silmissä koira oli täysin rauhallinen. Tätä en kerinnyt kuitenkaan tehdä kun koirani jo löysi jäljen ja lähti ajamaan. No anti mennä, ei sitä enää siinä vaiheessa toppuutella kannata. Kiihtyy vaan kun ei pääse nakille. Cara työskenteli keskittyneesti suu kiinni. Välillä se pyörähti ympäri ja palasi askeleen taaksepäin syömään nakkia. Ja välillä tuuli varmaan vei hajuvanaa vähän sivuun kun koira teki nakkien välissä ihme kaarroksen. Isoja ne kaarrokset ei ollu, mutta semmosia että ei se jäljen tekijä mitenkään ollut voinut niin kävellä. Koira ajoi koko jäljen keskittyneesti nenä maassa loppuun asti ja oli hyvin tyytyväistä koiraa, kun lopusta löytyi pakasterasia, jossa nakkia. Minun hösläni osaa keskittyä!!! Jes!
Esineruutu: yksi esine piiloon ja yksi ihmisen käteen. Koira ruudun reunalle ja ihminen ruudussa heiluttaa lippistä heittäen sen sitten kankaalle. Koira irti ja kyllä se lippikselle meni, nuuskaisi kerran ja juoksi ruudussa seisovan ihmisen luo. Ei ollut oma lippis vaan vieras... Koira mun luo, uusi lippiksen heilutus ja lähetys. Haki, poimi ja toi. Sitten uusi lähetys ilman avustajaa. Koira lähtee ja tekee äkkipysähdyksen. Puussa oli herkullisen hajuinen (ja makuinen YÖKS!!!) uroskoiran kusi... Joo... Hormonit sai ylivallan juoksupeppuisesta... Uusi yritys. Lähtee, menee hyvällä vauhdilla ja ampaisee ulos ruudusta. No sitten vissiin sai tuulihajun ja juoksee suoraan esineelle. Poimii ja tuo minulle hanskat.
Treeniporukka tuumii koiran olevan vilkas. Juu onhan se. Sillähän minä epäilinkin että mitä jäljestämisestä tulee kun koira on vilkas ja sille on vahvistettu ilmavainua. Mutta olihan se näkyvissä kaiken aikaa, että se on luonnostaan vahvasti maavainuinen koira. Hakumetässä se oli huono juttu, mutta nyt taisi löytyä se koiralle ominaisempi laji. Paha vaan kun se haku on edelleen emännästä se hauskempi laji. Mutta kivalta vaikutti jäljestäminenkin ja tällä menolla meillä on jotain mahkuja etsintäkokeeseen joskus.
Eka tallattiin jäljet vanhenemaan. Caran jäljen tallasi treenikaverini ja laittoi jäljelle joka kolmannelle askeleelle nakkia. Lopussa nakkien väli olikin jo viitisen askelta. Minä olin ihan varma, että hakukoirani on sitä mieltä että ukkoahan sinne mettään mennään etsimään. Niimpä otin sen autosta liioitellun rauhallisesti. Koira jäljen päähän ja kouluttajalta kuuluu vinkki että laita istumaan ja rauhoittele entisestään. Minun silmissä koira oli täysin rauhallinen. Tätä en kerinnyt kuitenkaan tehdä kun koirani jo löysi jäljen ja lähti ajamaan. No anti mennä, ei sitä enää siinä vaiheessa toppuutella kannata. Kiihtyy vaan kun ei pääse nakille. Cara työskenteli keskittyneesti suu kiinni. Välillä se pyörähti ympäri ja palasi askeleen taaksepäin syömään nakkia. Ja välillä tuuli varmaan vei hajuvanaa vähän sivuun kun koira teki nakkien välissä ihme kaarroksen. Isoja ne kaarrokset ei ollu, mutta semmosia että ei se jäljen tekijä mitenkään ollut voinut niin kävellä. Koira ajoi koko jäljen keskittyneesti nenä maassa loppuun asti ja oli hyvin tyytyväistä koiraa, kun lopusta löytyi pakasterasia, jossa nakkia. Minun hösläni osaa keskittyä!!! Jes!
Esineruutu: yksi esine piiloon ja yksi ihmisen käteen. Koira ruudun reunalle ja ihminen ruudussa heiluttaa lippistä heittäen sen sitten kankaalle. Koira irti ja kyllä se lippikselle meni, nuuskaisi kerran ja juoksi ruudussa seisovan ihmisen luo. Ei ollut oma lippis vaan vieras... Koira mun luo, uusi lippiksen heilutus ja lähetys. Haki, poimi ja toi. Sitten uusi lähetys ilman avustajaa. Koira lähtee ja tekee äkkipysähdyksen. Puussa oli herkullisen hajuinen (ja makuinen YÖKS!!!) uroskoiran kusi... Joo... Hormonit sai ylivallan juoksupeppuisesta... Uusi yritys. Lähtee, menee hyvällä vauhdilla ja ampaisee ulos ruudusta. No sitten vissiin sai tuulihajun ja juoksee suoraan esineelle. Poimii ja tuo minulle hanskat.
Treeniporukka tuumii koiran olevan vilkas. Juu onhan se. Sillähän minä epäilinkin että mitä jäljestämisestä tulee kun koira on vilkas ja sille on vahvistettu ilmavainua. Mutta olihan se näkyvissä kaiken aikaa, että se on luonnostaan vahvasti maavainuinen koira. Hakumetässä se oli huono juttu, mutta nyt taisi löytyä se koiralle ominaisempi laji. Paha vaan kun se haku on edelleen emännästä se hauskempi laji. Mutta kivalta vaikutti jäljestäminenkin ja tällä menolla meillä on jotain mahkuja etsintäkokeeseen joskus.
20120506
Ruutu
Pykäsin pystyyn esineruudun. Nakkasin sinne kaksi esinettä: vanhan hanskan ja tsi-patukan. Koirat odotti autossa pusikon takana.
Cara ruutuun ja ihme kyllä se oli heti kartalla mitä tapahtuu. Löysin hanskan, otti sen suuhunsa ja alkoi etsiä patukkaa. Vaihtoi hanskan patukkaan todettuaan ettei saa molempia yhtä aikaa ja toi minulle... Uusi lähetys, löysin hanskan ja oli sitä mieltä että missäs nyt on toinenkin esine. Kun sitä ei löytynyt, niin toi hanskan minulle. Eli ollakko tuohon nyt tyytyväinen vaiko eikö. Pitää alkaa ottaa yksi esine kerrallaan kuunekka saa tuomisesta vahvan.
Ihan hupina kokeeksi Milla ruutuun. Etsi, löysi ja toi kun vanha tekijä. Paraskin vanha tekijä, olisiko koko elämänsä aikana nähnyt alle viisi ruutua. Uusi lähetys ja siinä kohtaa koiran kokemattomuus tuli esiin. Löysi hanskan, mutta oli sitä mieltä, että ei tää oo se mitä piti ettii ja etsi jotain muuta. Patukkaa kenties? Pienellä höykytyksellä sen sai kuitenkin tuomaan hanskan ja palkkaan vaihdon jälkeen meillä oli oikeen itseensä tyytyväinen vanhus.
Cara ruutuun ja ihme kyllä se oli heti kartalla mitä tapahtuu. Löysin hanskan, otti sen suuhunsa ja alkoi etsiä patukkaa. Vaihtoi hanskan patukkaan todettuaan ettei saa molempia yhtä aikaa ja toi minulle... Uusi lähetys, löysin hanskan ja oli sitä mieltä että missäs nyt on toinenkin esine. Kun sitä ei löytynyt, niin toi hanskan minulle. Eli ollakko tuohon nyt tyytyväinen vaiko eikö. Pitää alkaa ottaa yksi esine kerrallaan kuunekka saa tuomisesta vahvan.
Ihan hupina kokeeksi Milla ruutuun. Etsi, löysi ja toi kun vanha tekijä. Paraskin vanha tekijä, olisiko koko elämänsä aikana nähnyt alle viisi ruutua. Uusi lähetys ja siinä kohtaa koiran kokemattomuus tuli esiin. Löysi hanskan, mutta oli sitä mieltä, että ei tää oo se mitä piti ettii ja etsi jotain muuta. Patukkaa kenties? Pienellä höykytyksellä sen sai kuitenkin tuomaan hanskan ja palkkaan vaihdon jälkeen meillä oli oikeen itseensä tyytyväinen vanhus.
20120501
Maastoon!!!
Jippiiiiii!!! Nyt sinne pääsee! Maastoon, metsään, pusikkoon, korpeen.
Ekan kuivaan metsään tehdyn reissun kunniaksi piti vähän ottaa "hakuja". Koirat kii, isäntä mettään ja huuto oli hirmuinen. Ei se isäntä ollut joka sitä meteliä piti, Cara huusi. Ja kun se pääsi niin sitten mentiin eikä meinattu. Etsi jäljen ja meni nenä puolitangossa. Eli ei selkeästi jäljestänyt, mutta hakukoiran korkea ilmavainukin oli siitä tuohusta kaukana. Ehkä siitä jälkikoira saadaan... Tai sitten eih... Vauhtia on nimittäin melkoisesti liikaa...
Seuraavana päivänä sama homma, mutta nyt oltiin tuulisessa järven rannan metsässä. Vilkutin koirille auton ikkunan läpi ja pinkaisin metsään (huudon saattelemana). Tuuli sai koirat käyttämään ilmavainua, sen verran tehokkaasti tuuli puun hankaan kiivenneen emännän hajua levitti. Pari kertaa ne kiersi pusikon jossa olin, täyttä vauhtia juosten. Sitten tuntui takareisissä koiran etutassut, Carahan se siinä.
Lapsikin tahtoi mennä piiloon. Arvelin että no, kokeillan. Lapselle lelu ja käsky mennä lähimpän pusikkoon. Koira irti ja se kyllä etsi vaan ei oikein tainnut itsekään tietää, että mitäkä. Lasta se ei etsinyt, se kävi selväksi. Käsketiin sitten lapsen kutsua koiraa ja heiluttaa lelua ja lopulta lapsonen sai koiran huomion ja koira lelun. Pari toistoa, joiden jälkeen koira meni suorilla lapsen luo ja nappasi tyytyväisenä lelunsa. Nyt tarttee enään keksiä oma käskynsä lapsen etsimiselle ja opettaa koiralle, että käsky tarkoittaa myös kävelevää lasta. Tästä saadaan melko pienellä vaivalla käyttökelpoinen juttu.
Ekan kuivaan metsään tehdyn reissun kunniaksi piti vähän ottaa "hakuja". Koirat kii, isäntä mettään ja huuto oli hirmuinen. Ei se isäntä ollut joka sitä meteliä piti, Cara huusi. Ja kun se pääsi niin sitten mentiin eikä meinattu. Etsi jäljen ja meni nenä puolitangossa. Eli ei selkeästi jäljestänyt, mutta hakukoiran korkea ilmavainukin oli siitä tuohusta kaukana. Ehkä siitä jälkikoira saadaan... Tai sitten eih... Vauhtia on nimittäin melkoisesti liikaa...
Seuraavana päivänä sama homma, mutta nyt oltiin tuulisessa järven rannan metsässä. Vilkutin koirille auton ikkunan läpi ja pinkaisin metsään (huudon saattelemana). Tuuli sai koirat käyttämään ilmavainua, sen verran tehokkaasti tuuli puun hankaan kiivenneen emännän hajua levitti. Pari kertaa ne kiersi pusikon jossa olin, täyttä vauhtia juosten. Sitten tuntui takareisissä koiran etutassut, Carahan se siinä.
Lapsikin tahtoi mennä piiloon. Arvelin että no, kokeillan. Lapselle lelu ja käsky mennä lähimpän pusikkoon. Koira irti ja se kyllä etsi vaan ei oikein tainnut itsekään tietää, että mitäkä. Lasta se ei etsinyt, se kävi selväksi. Käsketiin sitten lapsen kutsua koiraa ja heiluttaa lelua ja lopulta lapsonen sai koiran huomion ja koira lelun. Pari toistoa, joiden jälkeen koira meni suorilla lapsen luo ja nappasi tyytyväisenä lelunsa. Nyt tarttee enään keksiä oma käskynsä lapsen etsimiselle ja opettaa koiralle, että käsky tarkoittaa myös kävelevää lasta. Tästä saadaan melko pienellä vaivalla käyttökelpoinen juttu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)