Koiran jouluylläri

Pakkasta? Meilläkö? No semmoset -15.

Joulun alla, viikonloppuna, Caralla alkoi juoksut. Edelliset juoksut oli lokakuussa tänävuonna, joten tästä hyvästä piti sitten viikonloppuna soitella päivystävälle eläinlääkärille. Hän oli puhelimessa kuulemansa perusteella, koiraa näkemättä, sitä mieltä, että hormonit on sekaisin, koiraa ei tarvitse tarkastaa, sillä on vaan juoksut. Koira siis täysin pirteä, söi, joi ja teki kaiken muunkin täysin normaalisti. Näiden lisäksi oli juoksun oireet, eli merkkaili ja nuoleskeli toisten kusia, rähjäsi äkäisesti naapurin nartulle. Vuotokin oli täysin normalia juoksuvuotoa. Vuodon lisäksi toinen asia, joka minua tässä häiritsi, oli, että olimme 1,5 viikkoa aikaisemmin käyneet kahden uroksen kanssa lenkillä, eivätkä urokset olleet reagoineet Caraan sillä tavalla, niinkuin nyt uros reagoi narttuun jolla olisi ollut juoksut niin lähellä tulossa. Mutta lääkäri pysyi kannassaan ja sanoi, että jos asia vaivaa, käykää maanantaina lääkärillä, mutta että todennäköisesti koira on ihan terve juoksunarttu.

Koira omassa tehotarkkailussa viikonlopun ja maanantaina (22.12) soitto eläinlääkärille. Tai soiton yritys: ensimmäinen oli vastaajaviestin mukaan lomalla, toinen ei koskaan vastannut ja kolmas oli täyteen buukattu (lupasi soittaa takaisin tarkistettuaan lääkäriltä, voisiko mitenkään johonkin väliin survoa. Soittoa ei vaan kuulunut). Neljäs totesi, että täyttä on, mutta pakkohan se on tarkistaa, joten tulkaa reilun tunnin päästä. Lekurissa hetken tuskallisen odottelun jälkeen koirasta verikoe ja ultraus. Tuskalliseksi odottelun teki odotustilassa olleet 5 shelttiä, jotka tuijottivat meitä penkin alta. Ja Caran tuumattua niille, että tuijottaminen ei oo kivaa, alkoi niiden omistajat levottomiksi. Toisaalta ymmärtäähän tuon: ei kai se nyt kivaa ole, että saksanpaimen murahtaa selän takana. Toki olisin ollut tyytyväinen, jos olisivat tarkistaneet omien koiriensa tekemiset. Ei se saksanpaimenkaan ihan syyttä suotta murahtele.

Verikokeessa ei tulehdussolut olleet hälyttävästi koholla, ultrassa näkyi tyhjähkö kohtu. Lääkäri tuumi, että kohdun limakalvolla jokin tulehdus, laittoi hormonipiikin, antoi mukaan toisen ja määräsi pitkän antibioottikuurin. Jos ei lääkekuurilla mene nätisti ohi, niin sitten kuulemma napataan kohtu pois. Suositteli vakavasti harkitsemaan kohdun poistoa tammikuussa, tulehduksen uusimisvaara seuraavissa juoksuissa on suuri. Lääkäriltä päästyämme suorinta tietä apteekkiin, olihan määräys aloittaa lääkekuuri heti. Olin juuri kurvannut apteekin pihasta valtatielle suunta kotiin päin, kun puhelin soi. Siellä soitteli se eläinlääkäriasema, joka oli aamulla luvannut soittaa takaisin. Lääkäriltä kysymiseen meni vaivaiset 4h. Heillä ilmeisesti siis todellakin oli kiireinen päivä.

Antibiooteista on nyt syöty puolet. Vuoto on loppunut ja koira on edelleenkin täysin normaali oma itsensä. 

Cara ja vanhempieni Nalle-Kleini

Nyt on pakkasta, tänään mittari huitelee -20 molemmin puolin. Koiralta on vatsanahka näkyvissä, siltä piti silloin ultraa varten ajella karvat pois. Nappiajoituksella. Eipä paljon uskalla ulkona pitää, ettei tule paleltumaa...

Metsässä

Kolme saksanpaimenta

Cara opettaa nuorelle pojalle mimmosia naiset on: ne karjuu korvaan

 Neljän kuvan sarja:

ärr

murr

naps

tätä et muuten ota!

Paha akka?

Heitä!

Tämä parivaljakko kävi ajamassa alle tunnin vanhan hirvenjäljenkin, eikä ois millään tullut ajosta pois.

Saksanpaimenkoiramainen hännän asento? :

Isännällä on sana sanottavana, vaan emäntä ei kepistään luovu. Nuoriso katsoo vierestä, et ai noin ne asiat hoidetaan.

Kaunis päivä

Kun koira ei emännän kuntoa kysele, ulos on mentävä, näytti kuumemittari mitä hyvänsä. Kun urheilu ei onnistu, pitää kuitenkin olla jotenki "hyödyksi". Siispä kamera mukaan ja tässä teille tulosta. Kuvia viikonlopun lyhyeltä metsälenkiltä.

Miten voikin olla noin, että tarkkaa tässä kuvassa on vaan yks kuusi ja koiran nenä!?!

Kätköilyvahti?

"Mitä teet? mitä syöt?"

Ei nää puolukat tästä kannolta syötynä oo yhtä hyviä, kun kädestä syötynä

Nopean koiran nopeat ratkaisut

Caran irtorullatreeni hakumetsässä sujuu jo niin hyvin, että ohjaaja arveli siirtää sen kiintorullalle.

Sillä on jo tovin roikkunut kaulassa norski. Ensin kokeilimme omassa pihassa miehen kanssa. Koira häslää ja säätää ja vaatii palloa. Metsässä kokeneemmalla maalimiehellä ei mennyt sen paremmin. Koira menee maalimiehelle, tarkistaa pikaisesti näkyykö rullaa kädessä, tuleeko palkkaa. Kun kumpaakaan ei ensivilkaisulla ole tarjolla, koira poistuu ohjaajan tykö. Ja meidän kohdalla pikaisesti on todellakin pikaisesti. Koira ei ihan oikeasti pysähdy sekunniksikaan. Eikä etsi rullaa, joten maalimiehen oli ihan mahdotonta edes yrittää auttaa rullaa koiran suuhun.

Piti siis opettaa koira etsimään rullaa. Pelastuskoiraryhmän treenit eilen ja vein ongelman sinne. Ensimmäinen maalimies lähti metsään koiran nähden irtorullaa heilutellen. Väännettiin siis hiukan rautalankaa. Rulla maalimiehen kädessä maassa ja koira tekee ilmaisukuvion ilman ongelmia. Toinen maalimies metsään ja irtorulla laitettiinkin maalimiehen kengän päälle, käsi maassa rullan vieressä. Onnistunut ilmaisukuvio. Kolmas ja neljäs siten, että maalimies on valmiiksi metsässä, mutta ei piilossa, irtorullat maassa kengän päällä - ei ongelmia. Molemmilla kerroilla onnistunut ilmaisukuvio. Joskin koira kuulemma hiukan hämmästyi, kun rulla ei ollutkaan maalimiehellä kädessä helposti napattavissa, vaan sitä joutui etsimään. Viidennellä toistolla rulla oli maalimiehen kengän vieressä. Katsoin keskilinjalta, kun koira menee, nuuskii maata ja kohottaa sitten katseensa maalimiehen kasvoihin. Sain myöhemmin kuulla, että rullaa ei saanut näkyville heinikon takia, vaan se meni hiukan piiloon. Koira kuitenkin laski uudestaan nenänsä alas ja löysi rullan. Tästä seurasi onnistunut ilmaisukaavio. Treeni oli siis onnistunut, päästiin tavoitteeseen, eli koira etsi rullaa.

Mestarioppia

Viikonlopun urakasta selvitty. Emäntä oli pelastuskoirien sm-joukkuekatselmuksessa töissä. Paljon uusia ajatuksia ja muutama kolauksen "kärsinyt" olettamus jäi takataskuun suomenmestaruuskokelaita ja suomenmestareita seuratessa.

Hyvin oli katselmusajankohta valittu. Aurinko paistoi ja ilma oli mukavan lämmin. Kaksi vuorokautta myöhemmin tällä samaisella seudulla kun näyttää tältä:

Hatunnosto, kiitos ja kumarrus jokaiselle, joka on tiensä hälytysryhmään raivannut.

Päällimäisenä jäi mieleen, että meidän täytyy etsiä toimintakykymme rajat. Mihin koira kykenee? Millaiseen tehtävään sitä ei kannata laittaa? Millä alueella se on paras? Miten se reagoi, jos ohjaajaa pelottaa? Mihin vedetään hallinnan ja koiran omien päätösten raja?

Maalimiesfani

Huonosti aina välillä muistaa päivittää tätä puolta. Ja välillä ei vaan huvita, koska ei ole tuoreita kuvia, joita lisätä. Kuvia ei ole nytkään, mutta täytyy edes jotain julkaista, ettei ihan kamalan pitkä väli tule. Tässä teille koulutuksellinen katastrofi ja kuinka siitä ehkä selvittiin.

Hakumetässä ilmeni uudenlainen ongelma. Oltiin entisillä armeijan mailla treenimässä. Siellä on jos jonkinnäköistä maapoteroa tarjolla, ja niitähän piti tietenkin sitten heti hyödyntää. Meidän maalimiehet ohjeistin irtorullille ja sanoin, että valitkaa piilot ihan oman maun mukaan. Itse en piiloja etukäteen tiennyt.

Tässä teille kuva treenialueesta ja maalimiesten olinpaikasta, niin selitykseni on helpompi hahmottaa. Numerot tarkoittaa maalimiehiä. Numero yksi oli n puolitoista metriä syvässä maapoterossa, jonka päällä oli irtonainen kattopelti estämässä koiran pääsyn/putoamisen poteroon. Numero kakkonen oli myös samanlainne maapotero peltipeitolla, mutta siitä lähti renkaista tehty, halkaisijaltaan n 50cm, maanalainen tunneli viereiseen rinteeseen. Koira pääsi tunnelia pitkin poteroon. Numero kolme oli metsässä pressun alla. ja numero neljä on lopuksi mennyt paikkaus-ukko. Ruskea viiva puolivälissä on kapea hiekkatie, jossa oli ajettu moottoripyörällä. Alueella tultiin keskeltä alhaalta. Tekstissä C = Cara.
 

Cara töihin ja sehän löysi heti maalimiehen nro. 1. Pyöri ja pyöri, mutta ei ottanut rullaa. Kävi pyörimässä toisen maapoteron luona (maalimies nro. 2) ja palasi ensimmäiselle. Otti rullan ja lähti tuomaan minulle, mutta juoksikin ohi ja tiputti rullan. Kävi pyörimässä maalimiehen nro 2 poteron päällipellin ympärillä ja palasi ykkösen luo. Otti ykköseltä rullan ja toi sen minulle, mutta oli lähdössä näytölle maalimiehen nro. 2 luokse. Ohjauksella meni näytölle oikeaan paikkaan ja sai palkan.

Lähetys ja C menee pyörimään poteron 2 ympärille. Löytää tunnelin suun ja käy tunnelia pitkin maalimiehen luona, mutta ei ota rullaa. Vainuaa maalimiehen nro.3 ja käy rullan maalimieheltä 3. Vie rullan ohjaajan ohi maalimiehelle nro.2. Ilmaisu hylätään ja C otetaan hallintaan. Lähetetään uudestaan etsimään ja menee maalimiehelle 3. Mutta maalimies nro 3 ei näe, että C:llä ei ole näyttöliinaa, vaan olettaa koiran tulleen näytölle ja palkkaa. C vie palkkapallon maalimiehelle nro 2. Koira hallintaan ja onnistunut ilmaisu (rulla ohjaajalle+näyttö) maalimiehen nro. 2 kanssa.

Pienoinen katastrofi, eikö?

Korjaussarja ilmaisuun: maalimies nro 4 menee pusikkoon sillä aikaa, kun ohjaaja käy C:n kanssa pienen kävelyn. Onnistunut ilmaisu.

Ja niille, jotka eivät lajia tunne: Koiran pitää hakea maalimieheltä irtorulla (meidän tapauksessa se on pätkä puutarhaletkua). Tuomalla rullan ohjaajalle, koira ilmaisee, että on löytänyt etsittävän henkilön. Myöhemmin koiralle tulee kaulaan roikkumaan mukana kulkeva putkenpätkä, jonka se sitten nappaa suuhunsa. Kun rulla on tuotu maalimieheltä suorinta tietä ohjaajalle, koira kytketään kiinni pitkään hihnaan ja sille sanotaan "näytä", jolloin sen pitää viedä hihnassa roikkuva ihminen suorinta tietä sen löytämänsä kadonneen henkilön luo, jolta koira haki rullan. Tämä sarja toimintoja (rullan ottaminen ja tuonti ja ohjaajan maalimiehen luo vieminen) on maalimiehen ilmaisu.

Cara oli kokoajan onnesta soikeana, eikä keskittynyt tehtäväänsä yhtään. Sillä oli hirmusen kivaa kun jokapaikassa oli maalimiehiä ja maalimiesten välinen matka oli lyhyempi kuin koskaan, ehkä n 20 metriä.

Tähän asti tämä ongelma on treeniseuran toimesta ohitettu olankohautuksella: ei ne maalimiehet kokeessa koskaan ole niin lähekkäin, että koira seuraavasta häiriötä ottaisi. Vaan mistä sen voi tietää, ettei kokeessakin satu sellainen tuuli, joka tuo koiralle seuraavan hajua? Ja meistä kun on (ainakin haaveissa) tulossa pelastuskoirakko, niin ei niille kadonneille kukaan kerro, että et voi olla noin lähellä kaveria, kun ei se etsijäkoira muuten osaa teitä ilmaista järkevästi. Ja miksi aina pitää osata vaan se, mitä kokeessa pitäisi tulla vastaan? Sitten ihmetellään, kun kokeessa sattuukin jokin ylläri ja koira ei sen takia toimi. Ei, kyllä sen on vaan osattava enemmän! Joku oikeesti hyvä kouluttaja sanoi joskus, että opeta koiralle enemmän, kuin kokeessa vaaditaan, niin saat koevarman koiran. Tätä olemme käyttäneet tienviittana.

Seuraavalla viikolla saman ryhmän treeneissä tehtiin sotasuunnitelma. Tarkoituksena tehdä avoimella hiekkakentällä koiralle suuri kiusaus karata seuraavalle, näkyvissä olevalle maalimiehelle, ja puuttua siihen. Maalimiehet kentälle ja C suorittaa ensimmäisen ilmaisun ilman ongelmia, vaikka näkee ihan selvästi toisen maalimiehen. Toinen ilmaisu - ei ongelmaa. Kolmannella ilmaisulla ohjaajan selän takana oleva maalimies tule elähemmäs ohjaajaa - C suorittaa ilmaisun ongelmitta. Neljännellä toistolla ilmenee ongelma, jota ei ollut suunnitelmissa: C lähtee lähetyksessä väärään suuntaan! Se kurvaa ohjaajan selän takana olevan maalimiehen luo. C ei saa rullaa, eikä palkkaa - palautus ohjaajalle ja uusi lähetys. Vasta kolmannella lähetyksellä se menee sinne minne ohjaaja käskee. Toinen maalimies yrittää saada koiraa keskeyttämään ilmaisun liikkumalla ohjaaja selän takana - ei toivottua tulosta, koira tekee ilmaisun täysin oikein. Viides ja kuudes ilmaisu ilman ongelmia. C lähtee sinne minne laitetaan ja suorittaa ilmaisun alusta loppuun, vaikka toinen maalimies kävelee ohjaajan selän takana. Emme siis päässeet puuttumaan siihen, mitä haettiin, mutta koiralle saatiin ehkä kerrottua, että pitää mennä sinne minne lähetetään.

Samaisella viikolla toisen treeniryhmän haku. Hakualue tehdään aukon reunaan niin, että oikea reuna menee aukolla, keskilinja ja vasen reuna metsässä. Alueella tuulee aukolta metsään päin sen verran kovasti, että ei tarvitse miettiä, mistä päin tuulee. Tässä kohtaa oli pakko päästä kiusaamaan Caraa.  Toiveissa oli, että pääsen puuttumaan armeijan alueella ilmenneeseen seuraavan maalimiehen haju nenässä-ongelmaan.

Alueen rajat ruskealla, keskilinja ruskealla. Vihreä metsää, tumma ruskea hakkuuaukkoa. Sininen tuulen suunta ja numerot maalimiehiä.

Maalimiehet aukolle oikeaan etunurkkaan ja vasemmalle noin puoleen väliin, eli 30m. keskilinjasta. Sama kuvio jonkin matkaa eteenpäin, eli yhteensä neljä maalimiestä. Tuuli tuo maalimiehen hajun oikealta (2 ja 4) vasemmalla olijoiden (1 ja 3) luo. C merkkaa alueelle tullessaan oikean etunurkan. Lähetän sen vasemmalle (1). Lähtee sinne minne lähetetään, tekee hyvän, joskin turhan lyhyen piston ja palaa keskilinjalle. Meinaa karata oikeaan etunurkkaan (2). Uusi lähetys vasemmalle. Löytää (1), ottaa rullan ja tuo sen keskilinjalle muutaman metrin päähän ohjaajasta. Haaveilee oikealle (2) lähdöstä. Tuo rullan ohjaajalle ja näyttö (1) ongelmitta. Lähetys oikealle (2), löytää maalimiehen, ottaa rullan, mutta tiputtaa rullan noin puolessa välissä ja jää nuuskimaan pusikoita. Juoksut tulossa! Uusi lähetys ja koira käy hakemassa tiputtamansa rullan ja tuo sen ohjaajalle. Lähetys näytölle (2) - ei ongelmaa. Kolmas maalimies (3) löytyy ja ilmaistaa niinkuin pitääkin, vaikka ainakin teoriassa tuuli tuo neljännen maalimiehen hajun koiralle. Neljänneltä maalimieheltä C saa suoraan palkan.

Mitä tästä voimme päätellä? Cara ehkä oppi kenttäkerralla, että sinne mennään minne laitetaan ja kesken hommien ei karata etsimään seuraavaa. Se oppiminen nähdään sitten varmaksi seuraavalla treenikerralla. Se tarvitsee vahvistusta ilmaisukuvioon. Alkaa olla korkea aika tehdä hallintaa.

Pelastuskoiraharjoitus

Eilen käytiin pelastuskoiraharjoituksessa. Kiitos mahtavan yhdistyksemme, joka näitä järjestää. Ennakkotiedoissa oli, että metsään kera koiran ja kompassin klo 18.30. Lämpömittari huiteli jossain +25 tietämillä, joten vettä varattiin mukaan litroja.

Saatiin paikan päällä tehtäväksi tienvarsitarkistus eli piti koiralla tarkistaa, onko tieltä poistuttu metsään. No laitoin vettä reppuun, palkkoja taskuun ja koiralle jälkivermeet. Pelastuskoiravaljaat jäi autoon. Mukaan meille lähti toinen koirakko. Tarkoituksena toimia vuorotellen ja/tai yhtäaikaa. Me oltiin tiimi: kaksi ihmistä, flätti ja seefferi. Koirat sen enempää kun ihmisetkää ei tunteneet toisiaan entuudestaan. Tehtävälle lähdettiin pikkusta vailla klo 19.

Cara sai aloittaa, koska sillä kuulemma oli enemmän kokemusta jäljestämisestä, kuin parillamme. Lähdettiin nostamaan jälkeä ja Cara oli hiukan hämmentynyt, kun mukana kulki toinen koira. Tähän asti ollaan aina oltu joko kahdestaan tai sitten perässä on kulkenut 1-3 ihmistä. Ikinä ei koiraa. Tästä huolimatta jälki nousi melko nopeasti ja sitä lähdettiin ajamaan. Ajeltiin jälkeä täysin tyynessä, kuumassa metsässä. Siellä oli vissiin kulkenut joskus jokin koirakin: Cara nuoleskeli puskia... Välistä se myös jäi puskaan nuuskimaan, kuin olisi ollut esine, mutta mitään ei näkynyt. Jossain kohtaa jälki sitten hävisi ja sitä käytiin nostelemaan ryhmänjohtajan ohjeiden mukaan. Tässä kohtaa Cara hiukan kyseli, että josko mukanaolijan kanssa saisi leikkiä. Kierrettiin pieni lenkki ja palattii takaisin melkein samaan kohtaan, jälki nousi ja johdatti meidät ensimmäiselle esineelle. Koiralle palkkaa, juomista ja hirveästi kehuja. Puhelu ryhmänjohtajalle ja lupa jatkaa. Koira ajoi uudella innolla ja tahdilla, olihan se saanut vahvisteen siitä, että ajaa oikeaa jälkeä. Taas ajettiin jonkin matkaa ja sitten löytyi toinen esine. Tässä saatiin sitten ryhmänjohtajalta käsky merkitä paikka ja jäädä odottamaan toista koiraryhmää, sillä tämä esine oli lähellä meille annetun alueen rajaa. Toinen ryhmä saapui ja lähti jatkamaan jälkeä, me poistuimme meille annettuun paikkaan odottamaan lisäohjeita.

Meidän ohje oli kävellä vajaan kilometrin päässä olevalle puomiristeykselle ja jäädä odottamaan. X-risteyksessä odotellessamme Cara oli ns. vapaalla ja olisi pistänyt leikiksi flätin kanssa, mikäli se olisi sallittu. Aikamme odoteltuamme saatiin uusi ohje lähteä tarkistamaan tienvartta sillä varauksella, että kadonnut on lähellä tietä jossain tienvarsipusikossa. Henkilöhakua siis. Nyt pistettiin flätti töihin ja Cara sai liinassa nuuskutella tietä. Kuljettiin ehkä 500m. Flätti sai tielle hajun ja ilmaisi tien vieressä rinteessä olevan ihmisen. Caralle tämä oli katastrofi. Se olisi halunnut myös maalimiehelle, mutta kun ei päässyt, oli meteli ja veto melkoinen. Kadonneelta saimme tiedon, että hänen kaverinsa on jossain lähistöllä ja käskyn päästää Cara irti.

Noh, mikäs siinä auttoi, vaikka ohjaajaa arvelutti suuresti: Caralla oli päällään jäljestyspanta, ne pelastuskoiravaljaat, jotka on aina hakumetässä, oli siellä autossa... samoin rullapanta ja irtorullat... Mutta koira irti ja kävelemään. Koira oli heti tilanteen tasalla, olihan se vasta turhautunut, kun toinen löytää maailman parhaan asian ja hän ei päässyt. Kovin pitkälle ei tarvinnut kulkea, kun koira löysi pusikosta siellä istuvan kaverin. Se ilmaisi löydetyn ravaamalla ohjaajan ja löydetyn välissä. Paha moka ohjaajalta jättää se rullapanta pois, valjaiden poisjäänti ei näköjään vaikuta mihinkään.

Saatiin käsky kävellä autoille. Siellä meitä odotti uusi tehtävä: Pertti oli kävellyt metsässä kahden merkityn pisteen välissä (tieltä kukkulalle ja samaa reittiä takaisin) ja kaatunut. Pertiltä oli siinä rytäkässä pudonnut kaulaketju ja silmälasit. Koira esineruutumaisesti etsimään ja Carahan teki oikeen kauniin hakupiston. Noh, koira liinaan ja uusiksi. Nuuskutti, merkkasi, muttei tarkentanut ja käveli yli. Tehtävän vetäjä vaan tuumi, et esine on ohjaajan takana. Koiran kääntö ja pyyntö tarkentaa. Tarkensihan se ja oli ihan hämmästynyt siitä, mitä löysi: kaulaketjun. Mitä lie ollut etsimässä. Koiran palkkaus ja tehtävänvetäjän antaessa ohjaajalle lisäohjeita, alkoi koira nuuskuttaa ilmaa korkealla nenällä. Nenä vei sen pienen koivun luo. Nuuskutti ja nuuskutti, tarkensi ja osui esineeseen, joka oli noin koiran korvien korkeudella pienen (parimetrisen) koivun oksalla roikkuvat erittäin ohutkehyksiset silmälasit. Ohjaaja pomppasi kehumaan koiraa ja koira oli vieläkin sen näköinen, ettei ollut ihan varma siitä mitä löysi, koska ei vissiin nähnyt laseja silmillään.

Tämän jälkeen tehtiin viellä ihan perus palveluskoira esineruutu. Kaksi esinettä nostatin. Lopetettuamme kello oli n. 21.

Koira oli siis töissä kaksi tuntia ilman taukoja. Ellei siirtymisiä lasketa tauoiksi. Kaiken se teki innokkaasti, sitä ei tarvinnut motivoida. Kävelyä tuli useampi kilometri ohjaajallekin. Ilma alkoi viilentyä vasta harjoitusten loputtua. Tämä varmisti ohjaajalle, että koirasta on tähän hommaan. Sillä on tarvittavat ominaisuudet, vaikka se muuten onkin sakemanniksi vähän vajaa. Kyllä työkoira on työkoira, vaikka voissa paistas! Mutta onko ohjaajasta? Tilannehan on se, että siinä missä koira on koulun ylimmillä luokilla, ohjaaja on vasta eskarissa!

Dobo

Jumppahetkeen tarvitaan naksutin, herkkuja, koira ja dobo-pallo.

Ohjaajalla tukeva ote pallosta. Pallo ei saa pyöriä mihinkään suuntaan, kun koira hyppää sen päälle.

Aluksi nostetaan vain etutassut

 Jossain kohtaa koira läksi itse tarjoamaan pallon päälle hyppäämistä.

Pallon päällä ollaan muutamia sekunteja kerrallaan ja sitten koira käsketään alas. Laji on koiralle rankka, eikä ole tarkoitus jumittaa sen lihaksia saati tappaa mielenkiintoa.

Pallon päällä voi pyöriä. Alkuasetelma....

... ja lopputulos.

Caran istuu mielellään (oma-aloitteiseti) koska niin on tukevampaa. Horjutetaan asentoa nostamalla etutassua.

Emäntäkin saa jumppaa. Emännän jumpatessa koira saa helppoja makupaloja.

Doboilun luvataan parantavan sekä ohjaajan, että koiran lihaskuntoa, kehonhallintaa, liikkuvuutta ja tasapainoa. Siinä sivussa se on mukavaa yhdessä tekemistä koiran kanssa joka hoitaa koira-ohjaaja-suhdetta.  Lajin liikkeet voidaan jakaa kolmeen osaan: koiran tekemiin, ohjaajan tekemiin ja yhdessä tehtäviin. Meidän kuvissa näkyy nyt koiran tekemät ja yhdessä tehty. Doboilu kehittää koiran syviä lihaksia. Syvät lihakset ovat lähellä selkärankaa sijaitsevia, nivelet paikoilleen tukevia lihaksia. Tärkeitä, mutta usein unohdettuja siis, niin koirilla kuin ihmisilläkin. (lähde http://www.koirakoulukompassi.com/artikkeleita/lajiesittelyt/dobo/ )

Kotikoiria?

Yritettiin päästä kokeeseen uusimaan se pelastuskoirajälki. Ei päästy. Se oli kuuden koiran koe ja me ollaan nyt viidennellä varasijalla. Melko huonona pidän mahdollisuuksia päästä.

Sieltä sun täältä on kovasti kuulunut mutinaa, että kokeita on tänäkesänä todella vähän ja koiria paljon. Eli jokaiseen kokeeseen on soittajia tungokseksi asti ja aina moni jää nuolemaan näppejään. Ja samaan aikaan ihmetellään, kun ei ihmiset tee koirille tuloksia. Harrastuksella ei ole päämäärää, jos ei käy kokeissa tarkastamassa koulutuksen tasoa. Harrastava koirakko näyttää virallisissa lähteissä sohvaperunalta. Niin, syytöntä syyllistetään.

Se koe, johon me ollaan jonossa, on lähialueen ainut. Eikä sekään kyllä kovin lähellä ole: ajomatkaa olisi yhteen suuntaan 3,5h + tauot. Toinen koe olisi kokonaan toisella puolella suomea, eikä meillä ole mitään mahdollisuuksia ajaa sinne asti. Ja muita kokeita ei koko loppuvuotena ole!

Missä on seurojen resurssit pitää kokeita? Tai halu järjestää kokeita? Vai miksi niitä kokeita ei yksinkertaisesti ole?

Heinäkuinen viikonloppu

 Otetaan saksalainen paimenkoira

Ja saksanpystykorva (Mitteli)

Ja päästetään ne irti takapihalle. 

 Lopputulos näytti tältä:

"Hirveä saksanpaimenkoira söi kiltin seurakoiran", eiku...

Olin näemmä vasta hiljan kuuntelemassa, kun erittäin kokenut kääpiökoira kasvattaja valisti tulevaa pennun omistajaa siitä, kuinka vaarallinen saksanpaimenkoira (kyllä, nimenomaan saksanpaimen) on kääpiörotuiselle. Kaikki saksanpaimenet kaikille saksanpystykorville. Kyllä, tooosi vaarallisia:

Ymmärrys siitä, että toinen on pienempi? Heittäytyi makuulleen.

Cara on tällä viikolla "selätetty". Ja kun vauhtiin pääsee, ei malta lopettaa. Nemo on viellä sen verran pentu, että se hetken maattuaan oli taas kutsumassa Caraa leikkiin. Ja Carahan ei voinut vastustaa pikkuisen kutsua, sisälläkään... Niimpä niitä sai jatkuvasti olla viskaamassa pihalle.