Eilen käytiin pelastuskoiraharjoituksessa. Kiitos mahtavan yhdistyksemme, joka näitä järjestää. Ennakkotiedoissa oli, että metsään kera koiran ja kompassin klo 18.30. Lämpömittari huiteli jossain +25 tietämillä, joten vettä varattiin mukaan litroja.
Saatiin paikan päällä tehtäväksi tienvarsitarkistus eli piti koiralla tarkistaa, onko tieltä poistuttu metsään. No laitoin vettä reppuun, palkkoja taskuun ja koiralle jälkivermeet. Pelastuskoiravaljaat jäi autoon. Mukaan meille lähti toinen koirakko. Tarkoituksena toimia vuorotellen ja/tai yhtäaikaa. Me oltiin tiimi: kaksi ihmistä, flätti ja seefferi. Koirat sen enempää kun ihmisetkää ei tunteneet toisiaan entuudestaan. Tehtävälle lähdettiin pikkusta vailla klo 19.
Cara sai aloittaa, koska sillä kuulemma oli enemmän kokemusta jäljestämisestä, kuin parillamme. Lähdettiin nostamaan jälkeä ja Cara oli hiukan hämmentynyt, kun mukana kulki toinen koira. Tähän asti ollaan aina oltu joko kahdestaan tai sitten perässä on kulkenut 1-3 ihmistä. Ikinä ei koiraa. Tästä huolimatta jälki nousi melko nopeasti ja sitä lähdettiin ajamaan. Ajeltiin jälkeä täysin tyynessä, kuumassa metsässä. Siellä oli vissiin kulkenut joskus jokin koirakin: Cara nuoleskeli puskia... Välistä se myös jäi puskaan nuuskimaan, kuin olisi ollut esine, mutta mitään ei näkynyt. Jossain kohtaa jälki sitten hävisi ja sitä käytiin nostelemaan ryhmänjohtajan ohjeiden mukaan. Tässä kohtaa Cara hiukan kyseli, että josko mukanaolijan kanssa saisi leikkiä. Kierrettiin pieni lenkki ja palattii takaisin melkein samaan kohtaan, jälki nousi ja johdatti meidät ensimmäiselle esineelle. Koiralle palkkaa, juomista ja hirveästi kehuja. Puhelu ryhmänjohtajalle ja lupa jatkaa. Koira ajoi uudella innolla ja tahdilla, olihan se saanut vahvisteen siitä, että ajaa oikeaa jälkeä. Taas ajettiin jonkin matkaa ja sitten löytyi toinen esine. Tässä saatiin sitten ryhmänjohtajalta käsky merkitä paikka ja jäädä odottamaan toista koiraryhmää, sillä tämä esine oli lähellä meille annetun alueen rajaa. Toinen ryhmä saapui ja lähti jatkamaan jälkeä, me poistuimme meille annettuun paikkaan odottamaan lisäohjeita.
Meidän ohje oli kävellä vajaan kilometrin päässä olevalle puomiristeykselle ja jäädä odottamaan. X-risteyksessä odotellessamme Cara oli ns. vapaalla ja olisi pistänyt leikiksi flätin kanssa, mikäli se olisi sallittu. Aikamme odoteltuamme saatiin uusi ohje lähteä tarkistamaan tienvartta sillä varauksella, että kadonnut on lähellä tietä jossain tienvarsipusikossa. Henkilöhakua siis. Nyt pistettiin flätti töihin ja Cara sai liinassa nuuskutella tietä. Kuljettiin ehkä 500m. Flätti sai tielle hajun ja ilmaisi tien vieressä rinteessä olevan ihmisen. Caralle tämä oli katastrofi. Se olisi halunnut myös maalimiehelle, mutta kun ei päässyt, oli meteli ja veto melkoinen. Kadonneelta saimme tiedon, että hänen kaverinsa on jossain lähistöllä ja käskyn päästää Cara irti.
Noh, mikäs siinä auttoi, vaikka ohjaajaa arvelutti suuresti: Caralla oli päällään jäljestyspanta, ne pelastuskoiravaljaat, jotka on aina hakumetässä, oli siellä autossa... samoin rullapanta ja irtorullat... Mutta koira irti ja kävelemään. Koira oli heti tilanteen tasalla, olihan se vasta turhautunut, kun toinen löytää maailman parhaan asian ja hän ei päässyt. Kovin pitkälle ei tarvinnut kulkea, kun koira löysi pusikosta siellä istuvan kaverin. Se ilmaisi löydetyn ravaamalla ohjaajan ja löydetyn välissä. Paha moka ohjaajalta jättää se rullapanta pois, valjaiden poisjäänti ei näköjään vaikuta mihinkään.
Saatiin käsky kävellä autoille. Siellä meitä odotti uusi tehtävä: Pertti oli kävellyt metsässä kahden merkityn pisteen välissä (tieltä kukkulalle ja samaa reittiä takaisin) ja kaatunut. Pertiltä oli siinä rytäkässä pudonnut kaulaketju ja silmälasit. Koira esineruutumaisesti etsimään ja Carahan teki oikeen kauniin hakupiston. Noh, koira liinaan ja uusiksi. Nuuskutti, merkkasi, muttei tarkentanut ja käveli yli. Tehtävän vetäjä vaan tuumi, et esine on ohjaajan takana. Koiran kääntö ja pyyntö tarkentaa. Tarkensihan se ja oli ihan hämmästynyt siitä, mitä löysi: kaulaketjun. Mitä lie ollut etsimässä. Koiran palkkaus ja tehtävänvetäjän antaessa ohjaajalle lisäohjeita, alkoi koira nuuskuttaa ilmaa korkealla nenällä. Nenä vei sen pienen koivun luo. Nuuskutti ja nuuskutti, tarkensi ja osui esineeseen, joka oli noin koiran korvien korkeudella pienen (parimetrisen) koivun oksalla roikkuvat erittäin ohutkehyksiset silmälasit. Ohjaaja pomppasi kehumaan koiraa ja koira oli vieläkin sen näköinen, ettei ollut ihan varma siitä mitä löysi, koska ei vissiin nähnyt laseja silmillään.
Tämän jälkeen tehtiin viellä ihan perus palveluskoira esineruutu. Kaksi esinettä nostatin. Lopetettuamme kello oli n. 21.
Koira oli siis töissä kaksi tuntia ilman taukoja. Ellei siirtymisiä lasketa tauoiksi. Kaiken se teki innokkaasti, sitä ei tarvinnut motivoida. Kävelyä tuli useampi kilometri ohjaajallekin. Ilma alkoi viilentyä vasta harjoitusten loputtua. Tämä varmisti ohjaajalle, että koirasta on tähän hommaan. Sillä on tarvittavat ominaisuudet, vaikka se muuten onkin sakemanniksi vähän vajaa. Kyllä työkoira on työkoira, vaikka voissa paistas! Mutta onko ohjaajasta? Tilannehan on se, että siinä missä koira on koulun ylimmillä luokilla, ohjaaja on vasta eskarissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti