20111231

Hyvää Uutta Vuotta 2012


Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat,
tuokoon tullessaan sen mitä kaipaat,
vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat.


Me otamme uuden vuoden vastaan rennosti soffalla maaten. Katsotaan josko ensi vuonna saisin teille näkyville tämän päivän kohellus tottiksen. Vuoden viimeinen tottis ja koira koheltaa oikeen kunnolla. Noh, jospa se ensi vuosi toisi parempaa =D

20111229

Suojalunta ja treeniä

Yöllä oli satanut mukavan kerroksen lunta, eli aamu alkoi lumitöillä. Cara tietenkin sääti mukana menemään. Emäntä koitti, että olisi tehnyt lumilyhdyn, vaan arvatkaa voiko semmoisen tehdä, kun vieressä pallojen liikkeitä silmä kovana vahtii saksalainen. Yrittää toki voi, mutta lyhdystä ei valmista tule ikänä, pallot kun ihmeellisesti häviää sitä mukaa, kun ne lyhtypaikalle asettaa.

Iltapäivällä oli vuorossa kenttätreenit. Ekaksi otettiin hakuilmasua näytön kera. Hyvin meni. Viimeisenä otettiin näyttö ilman että maalimies kutsui koiraa ja koira meni silti. Tuumattiin, että ei kannata kovin pitkään kutsua koiraa näytölle, muutoin se ei kohta mene ollenkaan ilman kutsua. Lumipallot oli paljon parempi palkka kuin tennispallot. Tennispalloa se lähti kiikuttamaan emännälle, lumipallojen lennellessä leikki maalimiehen kanssa.

Lopuksi hiukan seuraamista ja pienen hakemisen jälkeen ok. Pääsin palkkaamaan suoran tekemisen. Vika on siinäkin, että yksin tehdessä sitä haluaa vilkuilla koiraa, mikä saa koiran hakemaan katsekontaktia ja siitä seurauksena edistämään ja poikittamaan ja painamaan. Mutta kun emäntä katsoo suoraan eteen ja vaan kuuntelee perässäkävelijää, niin koirahan tekee. Ja se tekee kuulemma hyvässä tunnetilassa ja niin voimakkaasti, että kävely saa peräpään heilumaan. Eli koirasta on ajoittain vaikea sanoa onko se vino vai suora kun takamus vatkaa edestakaisin. Tämä oli emännälle mieluinen uutinen. Tavoite oli, että tekeminen on koiran mielestä kivaa, eikä missään nimessä pakkopullaa! Vielähän nuoren koiran voi toki pilata liialla saman jankkaamisella yms. Mutta koitamma olla pilaamatta!

Ps. koira on löytänyt sisäisen vartijansa. Katolta tuli lumet ja Cara oli kahden vaiheilla että antaako olla vai pitäisikö kajauttaa ilmoille varoittava vartiohaukku. Se tyytyi varoittavaan urahdukseen.

Nopea koira

Yllättäen ilmaantunut ongelma oli ohi yhtä nopeasti kuin ilmaantuikin. Yksi ilta armeijakuria ja koira on taas oma kiva itsensä. Mutta näemmä myös nopeasti lipsuu takaisin ikäväksi eläimeksi. Hiukan liikaa huomiota, ja heti piti alkaa Millalle murmattaa. Eli meidän on pidettävä tarkkaan silmällä rajoja, sekä rajoitettava turhaa paapomista... Vaikka se olisi kuinka söpö. Ja söpöstelyn se totisesti osaa...

20111227

Rajat vai ikä...

Teinillä alkaa olla liian suuret luulot itsestään. Se katsoo oikeudekseen vartioida säkkituolia, kontrolloida muiden lauman jäsenten emännän luona oloa, löhötä missä sattuu ilman pienintäkään aikomustakaan väistää ketään, törmäillä menemään jokapaikasta ekana ilman korvia jne...

Onko tää nyt tää ikä vai onko meillä johtajuusongelman poikanen??? Tokihan teinit hakee paikkaansa ja kapinoi yms mukavaa... Mutta silläkään perusteella en jätä reagoimatta tähän. Emännän murahduksia se väistää, mutta kun sen pitäisi tietää olevansa isännän ja lapsenkin alapuolella...

Oli tää nyt sitten kumpi tahansa, niin järjestys tulee NYT! Rajat vedetään tiukalle ja niissä pysytään vähintään sinne saakka, että kakara on kuosissa. Muutoinhan se voi kohta alkaa kuvitella saavansa komennella kaikkia. Ja semmoisen koiran kanssa eläminen ei ole kivaa.

Mukavasta koirasta on tullut sisätiloissa ikävä koira...

Hakumetässä se toimi tänään alun päättömänä (nenä kiinni) juoksentelua lukuun ottamatta loistavasti. Toi mulle rullan ja lähti avuilla näytölle. Tätä sitten vielä vahvistettiin kotipihassa. Häiriötön (millaahan ei kai lasketa?) paikallaolo on nykyään 4 min. Ja väliajat koira makaa. Eli tekemisen puutteesta se ei kärsi. Tekemisen määrän tarkistin ekana ongelman poikasen havaittuani.

20111221

Arkitapatreeni

Harjoiteltiin kaupunkikävelyä. Käytiin siis lenkillä. Ja oli meillä mukana pari poikaakin emäntänsä kanssa.

Vastaan tuli kävelijöitä, pyöräilijöitä, useampia koiria sekä juoksijoita. Parin ekan ohitettavan kohdalla poimin käteeni lumimöykyn. Ihan vaan siksi, että pari ekaa ohitettavaa oli koiria. Cara tarjosi kontaktia, eikä ollut näkevinään vastaan kävelijöitä. Vastaan käveleviä ihmisiä se nyt ei muutenkaan ole näkevinään. Poikkeuksen tekee vain, jos minä tuijotan vastaantulijaa. Loppulenkistä koira tarjosi kontaktia aina kun joku tuli vastaan. Meillä oli kyllä hihna mukana, mutta sitä ei kyllä olisi tarvittu. Psyykkinen yhteys koiraan oli paljon voimakkaampi kun fyysinen, eli alun innostunutta vetämistä lukuunottamatta hihna roikkui mukana tyhjän panttina.

Otin Caralle lenkin varrella pari seuraamispätkää. Arvelin käyttää hyväkseni lenkkikaverista aiheutuvan häiriön. Vaan ei se häiriöstä käynyt. Cara oli niin lumipaakun lumoissa, että seurasi, vaikka sen takamukseen tuli roikkumaan toinen koira. Toinen mukana olevista uroksista halusi muutamaan otteeseen hiukan pomottaa Caraa ja hyppäsi selkään muristen samalla. Se teki saman myöskin kesken seuraamisen. Caralla siis roikkui toinen koira kiinni lantiossa. Uroksen etutassut oli Caran vatsan ympärillä, takatassut kävelivät. Mutta Caran kontakti kesti.

Silloin, kun Cara ei ollut käskyn alla ja uros äityi pomottelemaan liikaa, tuli kakarani hakemaan turvaa minulta. Ja sitä turvaahan se sai. Tekee suhteelle hyvää, kun koiralle vahvistuu käsitys, että emäntä hoitaa! Se saa luottaa siihen, että minä suojelen sitä. Ja jos tuo luottamus on tarpeeksi vahva, säästytään varmasti monelta murheelta! Parhaani mukaan sitä rakennan, tulevaisuus näyttää tässäkin kuinka onnistun.

20111213

Harjoituksia

Tänää oli emännällä vapapäivä ja me on saatu paaaljon harjoitusta kunnon koirakansalaisen käytöksestä.

Aamusta tehtiin pihan lumityöt. Cara oli mulla mukana. Pääsi tosin livahtamaan ovesta omin luvin ja kävi sitten moikkaamassa naapurin ennen kuin kerkesin pihalle, mutta sen jälkeen pysyi hyvin hyppysissä. Lumitöiden jälkeen otettiin tottista lumipallopalkalla. Ja koko aikana koira ei ollut näkevinään naapuria, huutavia ja kiljuvia lapsia eikä entistä talonmiestä, joka kolan kanssa heilui. Tottiksissa paras oli, kun koira lähti heitetyn lumipaakun perään. Puraisi paakkua ja lähti tulemaan kohti. Sanoin kohti juoksevalle koiralle napakasti että "istu". Seisoin täysin paikoillani lumipallo kädessäni, enkä taatusti antanut minkään valtakunnan käsiapuja. Ajatuksena oli, että se istuu välittömästi kun on luonani. Mutta Cara löi liinat kiinni ja istui. Niille sijoilleen kesken juoksemisen. Noin kuuden metrin päähän minusta. No palkattavahan se toki oli. Koira teki oman ennätyksensä kesken leikin annetun käskyn toteuttamisen nopeudessa. Siitä hyvästä varmaan seuraavan talon naapurinkin kuuli, miten tyytyväinen emäntä on koiraansa. Heh, pikkuvikoja.

Iltalenkki tehtiin kadulla. Liikkeellä kivasti koiria, eli saatiin harjoitusta. Eka ohitettava oli jäänyt vaihtamaan kuulumisia vastaantulijan kanssa, mutta otti äkkilähdön, kun huomasi millainen koira heitä lähestyy. Huusi vielä mennessään meille että "myö mennään tästä!". Älkää kysykö miksi! Arveliko hän ilmoittaa asiasta ettei mun tartte lähteä autotien kautta heitä kiertämään? En olisi kyllä kiertänyt, olisihan siitä ohi mahtunut. Nainen koirineen meni meidän edellämme risteykseen pysähtyen autotielle lepertelemään puudelilleen että: "tulehan nyt, voi voi, älähän nyt. Ei tarvitse pelätä". Ja varmaan jo arvaattekin mitä tekee puudeli. Vetää ja pitää niin lujaa meteliä kun nyt semmosesta lähtee. Emäntähän kokoajan vahvisti sen tekemisiä. Caralle ohitus ei ollut vaikea, ohitettava oli sen verran sivussa. Ohituksen jälkeen vilkaisin taakseni ja näin että nainen lähti kävelemään siihen suuntaan josta me olimme juuri tulleet. Sille ihmiselle tekisi hyvää tutustua johonkin kivaan saksalaiseen, niin ei tarvitsisi kadulla kauhusta kankeana aina olla. Tällä kylällä kun näitä on useampi. Minä en ainakaan haluaisi joka päivä lenkillä törmätä johonkin pelottavaan. 

Voi kun omistaisi yhtä vuotta vanhemman saksalaisen. Olisi ollut niin hyvä ilma ja tie vedättää lapsen pulkkaa koiralla. No mutta ehkä keväällä tai viimeistään ensitalvena. Huskyvaljaat siis ostoslistalle!

Lenkin viimeinen ohitettava oli kaksi koululaista kahden pienen koiran kanssa. Toinen otti pikkukoiransa syliinsä. Toinenkin näytti yrittävän, mutta en nähnyt miksi joutui luovuttamaan ja antamaan koiran vetää ja huutaa maassa. Olisiko koira uhannut purra lasta? Kääpiöpinseri isolla egolla piti myös huolen siitä, että tienoo raikui. Cara oli eka että hei mikäs tää on. Otin käteeni lumipallon ja sen jälkeen ei huutava pinseri paljoa kiinnostanut.Onneksi Cara hakee kaikelle vahvistuksen minulta, eli sille ei tarvitse sanoa yhtään mitään, se kyllä tasaisin väliajoin minua vilkuillessaan huomaa kun poimin penkasta käteeni lunta. Kerran se kohdalla vilkaisi pinseriä silleen "olisit jo hiljaa!". Eli ohi mentiin nätissä kontaktissa. Eikä siis edes käskyn alla. Se, että ottaa käteensä lumipallon, saa koiran hakemaan ja pitämään kontaktin. Ehkäpä se on siitä tarpeeksi monesti palkattu. Jos muuttaisi siperiaan, olisiko lumipalloja tarjolla ympäri vuoden?

20111205

Tulevaisuus

Indeksit tuli, kylläpä muuten kesti. Siis lonkka- ja kyynärkuvien jalostusindeksit. Satasen raja paukuteltiin rikki tuosta vaan, eli indeksit on niinkuin pitääkin. Joskaan niillä ei minulle itselleni niinkään väliä ole. Ihan silkasta uteliaisuudesta niitä odotin ja kyyläsin. Kasvattajathan niitä käyttää.

Täällä on pohdittu asioita (Ooo mikä uutinen!). Ensi kesänä olisi kiva (en siis lupaa mitään) suorittaa bh-koe. Sitten mietinnässä on meidän lajivalinnat. Jossain vaiheessa kun olisi kiva kuitenkin saada jotain tulostakin aikaan. Haku on kivaa ja hauskaa, siinä vaan mättää porukan puute ja harjoituskertojen puute. Kerran viikossa-tahdilla koira on koevalmis ikuisuuden päästä... Agilitykin on kivaa, vaan siinä on tälleen aloittelijalle vähän sama ongelma. Sitten kuulin, että treeni-kaverini haaveilee ab-kokeesta. Minä heti utelemaan, että mikäs se semmoinen on. Se on saksanpaimenten rodunomaisen kokeen a ja b-osat. Eli siis kun rodunomainen koe käsittää osat suojelu, jälki ja tottis, niin näistä suoritettaisiin vain jälki ja tottis. Enkä nyt kuolemaksenikaan muista kumpi on a ja kumpi b. Mutta kuitenkin. Yllätys oli, että koiralle voi saada rodunomaisen kokeen koetuloksen ilman että harrastaa suojelua. Vautsi!!! Arvatkaapa syttyikö himo. Tahtoo! Mutta... siihen pitäisi alkaa ajaa jälkeä. Lajia, joka minusta on aina näyttänyt kuolettavan tylsältä... Huom! näyttänyt! Koskaanhan en ole kokeillut! Ja toisekseen, moni paikka moittii kansallisten lajien harrastajien tottiksen olevan surkeaa suojeluharrastajien tottiksiin verrattuna. Kuinka hyvät mahdollisuudet kansallisten lajien harrastajalla sitten on saada hyvät pisteet rodunomaisen kokeen tottiksissa... Varsinkin jos vastassa on suojeluharrastajia, joilla on ... noh... omat tapansa saada koira toimimaan halutulla tavalla.

Mutta tässäpä hiukan tavoitteita ensi vuodeksi:

Käymme näyttelyssä hakemassa virallisen arvosanan.
Teemme kaiken mahdollisen sen eteen, että joku (seura tahi henkilö) alkaisi opettaa meille jälkeä.
Käymme (vähintään epävirallisessa, ehkä jopa virallisessa) tokokokeessa.

Eli kisaura olisi tarkoitus korkata vuonna 2012! Joskaan ei välttämättä vielä pk-puolella. Mutta sinnekin mennään, kunhan valmista saadaan.

20111127

Leluja

 Lumes kirjoitti blogissaan lempileluistaan ja ihan silkasta uteliaisuudesta testasin tätä samaa. Ennakkoveikkaus oli, että koira nappaa ensimmäiseksi ison tennispallon. Tässä siis meidän lelukasa ennen koiran saapumista huoneeseen. 
Mikään leluista ei ole koiran saatavilla 24/7. Se vain särkisi ne tai vartioisi niitä. Meillä leikitään leluilla ainoastaan emännän aloitteesta ja/tai emännän kanssa ja sekin tapahtuu useimmiten ulkona. Koira siis on tottunut, että lelun saadakseen pitää tehdä ensin vähän jotain. Parillisista leluista poistettiin toiset eli jokaista lelua jäi lattialle vain yksi, ja sitten päästettiin koira sisään:
 Ensin piti tutkia koko kasa läpi sen näköisenä, että mitä ihmettä täällä tapahtuu. Miten nää voi olla tässä tyrkyllä ja vieläpä ihan ilmaiseksi.


 Ja voittaja on: pieni tennispallo. Ei menny emännän veikkaus ihan kohilleen.




Hyvänä kakkosena iso tennispallo, joita olikin sitten jäänyt kasaan kaksin kappalein. Tämän koira tosin ehti viedä kasaan takaisin, kuunekka se takavarikoitiin.

 Ja numero kolme: jalkapallo kangasrievulla.

Neljänneksi tuli sählypallo. Vai tuliko? Se tiputettiin parin puraisun jälkeen takaisin kasaan...

 Pyörii hyörii mitä tästä ottas...


Viidenneksi tuli  maastokuvioitu pehmokuutio. Se tosin on ollut koiran leikissä tyyliin kerran ja on jo nyt sisuskalujaan ulostava...


 En ihan kerennyt napata kuvaa kuutiota kantavasta koirasta. Kuution se piilotti sohvan alle, eli poseerauskuva jäi nyt saamatta.


 Kuudentena yllätyshäviäjä: wubba!


 Sitten löytyi hakujen ilmaisutreeneihin meillä käytettävä täyskuminen patukka.


 Se tuli käteen asti ja sitten piti vetää ja voittaa.


 Ai niin täällä oli tää sählypallo.



Nää lelut saa maata tässä. Ne ei ole kiinostavia niin kauan, kun ne ei liiku. 

Vaan kun pois rupesin korjaamaan, tarrasi kii joka ikiseen.


Haku

Metsässä taas käyty hakuilemassa, tällä kertaa sillä erotuksella, että Cara ei ollut aikaisemmin tavannut ketään maalimiehistä. Vaan eipä tuo menoa haitannut. Etsi, löysi ja tykkäsi. Edes ventovieraan miehen kanssa leikkiminen ei tuottanut Caralle minkäänlaisia vaikeuksia. Ja täähän oli eka kerta, kun se löysi metästä miespuolisen ukon.

Siitä on tullut mahdoton kyylä. Hakujen jälkeen päästi irti metsään ihan vaan hengailemaan, niin mun jaloissahan se hengasi. Välillä tutuki jonkun hajun ja sitten taas: "mamma mitä tehtäis?". En toki pistä yhtään pahakseni moista. Helpottaahan se elämää, kun koira ei lähde useiden satojen metrien päähän.

20111126

Huomautus

Haluaisin huomauttaa, että kaikki tässä blogissa kirjoitetut jutut ovat minun mielipiteitäni. Tai minun kokemukseni asiasta. Eivät siis todellakaan ainoita totuuksia tai mitään vastaavaa. Älkää hyvät ihmiset missään nimessä ottako mitään täysin todesta! Pohdin, vertaan ja kärjistän. En halua mollata ketään ja oppiminen lähtee ihmetyksestä! En vertaa koiria, enkä ihmisiä, (jokainen on hyvä ja paremmuusjärjestykseen asettaminen on tuomareiden tehtävä) vaan asioita ja tapoja. Jokainen tekee niinkun parhaaksi näkee ja jos minä en sitä ymmärrä, niin eikö se ole täysin minun murheeni???

Jokainen kouluttaja ja jokainen koira on erilainen! Jos ilmaantuu herneitä nenään, niin suosittelen lämpimästi lopettamaan tämän blogin seuraamisen!

20111123

Koulutusvinkkejä(kö)

Kaikkea kuulee, kun vanhaksi elää. Tässä muutamia satunnaisessa järjestyksessä. Menestyviltä kouluttajilta kuulee todella kummallisiakin juttuja ja toisaalta taas aloittelijoilta hyviäkin vinkkejä. Osan kanssa olen samaa mieltä, toiset taas eivät oikein aukene...

Nämä ovat koiraihmisiltä kuultuja vinkkejä (kukin valitkoon ihan itse, mitä haluaa uskoa ja mitä ei) :

Juoksuista narttua ei kannata kouluttaa.

Vieraiden ihmisten luo menevä koira pitää säikäyttää pois vieraan luota kolinapurkilla. (vieras kolistaa/heittää purkin), jolloin koira palaa omistajan luo.

Koiralle ei kannata treenata paikoillaanmakuuta huonossa säässä.

Koiralle ei kannata/kannattaa olla inhottava, jos se ei tottele.

Ensimmäinen asia, mikä harrastavan omistajan pitää opetella, on koiran palkkaaminen koiran mielestä hyvin. Toinen on palkan ajoitus ja suunta.

Kadulla ei kannata reagoida vastaantulijoihin, vaikka koira reagoisikin.

Käskyjä ei kannata jankuttaa.

Koiran onnistunut palkkaus näyttää siltä, että ei-koiraihmisen/aloittelijan tekee mieli soittaa mielisairaalan pii-paa-auto noutamaan omistaja hoitoon.

Koiran mielestä paikoillaan seisova, koiran nimeä huutava ihminen ei ole ympäristöa kiinnostavampi.

Koiraa ei kannata pentuna päästää kaikkien luokse nuuskimaan edes sosiaalistamismielessä.

Koira osaa palkata itse itsensä.

Koira on itsekäs: se ei tee mitään, mistä ei ole sille itselleen hyötyä.

Harrastuskoiraksi suunniteltua pentua ei kannata pitää enempi koirien, kuin ihmisten seurassa.

Ei ole ongelmakoiria. On vain koiraongelmia. .

Kaikille saman rotuisille koirille sopii samat koulutusmetodit.

En tiedä teistä, mutta ainakin meillä ongelmien syy on AINA hihnan tämä pää! Koira on koira, ja jos se ei osaa käyttäytyä niinkuin omistaja haluaa, kannattaa katsoa peiliin ja miettiä koulutuskäytäntöjään! Ja ennen kaikkea: ei koskaan kannata suorilla uskoa mitään, mitä joku toinen käskee tehdä! Aina pitää ensin miettiä omaa koiraa.

Henkilökohtaisesti:

En usko, että juoksuista narttua ei pidä ollenkaan kouluttaa. Miksi ei? Nehän on vaan juoksut, ei se koira ole sairas! Sen sijaan kannattaa katsoa MISSÄ juoksunarttua kouluttaa. Caran kanssa mentiin ryhmäkoulutukseen jossa oli ennätyspaljon koiria. Se ei ole ikinä ollut niin monen koiran ympäröimä. Cara paineistui ja palasi siihen ensin oppimaansa, eli seurasi poikittain. Juoksuissa se on jotenkin herkempi. Mutta ei ne juoksut sitä koulutusta estä. Pitää vaan katsoa, ettei niiden aikana laita koiraa liian pahaan paikkaan. Ja toisaalta, enhän minä voi varmaksi sanoa, että ne oli ne juoksut jotka aiheutti sen paineistumisen. Se on vain arvailua. Voihan vika olla hermorakenteessakin. Mene ja tiedä ja kokeile samaa ilman juoksuja!

En usko, että huono sää on hyvä perustelu maassa makuun välttämiselle. Monestikko kokeessa on hyvä sää???

En usko että käskyn noudattamatta jättäminen kanttaa painaa villasella. Silloinhan korvattomuudesta tulee koiralle kannattavaa. Menisitkö itse töihin, jos voisit sen sijaan tutkia kavereiden kuulumiset ja pomo vaan kiljaisis pari kertaa ja sitten kohauttaisi hartioitaan, että aha, se ei tuu eikä tee, pitäähän se silti ruokkia. Menisitkö? Meillä on säännöt, joita on noudatettava, tai muuten tulee sanomista vaikka nyt sen pomon taholta. Sama pätee koiraan. Jos sille on opetettu, mitä käsky tarkoittaa, on pomolla (omistajalla) oikeus vaatia sen noudattavan käskyjä. Mitä järkeä on opettaa koiralle että "tänne!" on tänne vain silloin kun koiraa itseään huvittaa???

Enkä usko, että suurelle osalle koiria olisi yhtään hyvä idea näyttää, miten pelottava vieras ihminen voi olla. Millä varmuudella koira tulee takaisin omistajan luo säikähdettyään vierasta purkinkolistajaa? Voiko olla aivan varma siitä, että koirasta ei tällä tavalla tule ihmisarkaa? Ja rodusta riippuen, voiko olla varma ettei koira mene päin? Nimimerkillä ihmisaran koiran omistaja. Eikä Millaa todellakaan ole säikytelty millään noin rajulla. Sen ihmisarkuus oli omistajan tietämättömyyden ja onnettoman sattuman summa. Voin vaan kuvitella, millainen se olisi tänäpäivänä, jos se olisi säikytetty pois vieraan luota kolinapurkilla. Tai siis lähinnä, olisiko se hengissä, vai pitänyt lopettaa pahan ongelmakäytöksen vuoksi...

Tein sen virheen, että päästin Caraa pikkupentuna nuuskimaan lähes kaikkien luo. Arvelin, että siitä ei saa tulla Millan kaltaista... Ja nyt olen joutunut katumaan tuota päätöstäni. Koira ei voi ymmärtää, miksi ihmisiä ei saa nuuskia/moikata... Lenkillä erehdyt kerran vilkaisemaan vastaantulijaa niin että koira sen huomaa, niin se on heti sitä mieltä, että tää pitää moikata... Jos taas onnistut kävelemään ohi niin, ettet vilkaise vastaantulijaa ollenkaan vaan teeskentelet, ettei häntä ole olemassa, koira menee nätisti, ilman mitään ongelmia...

20111118

Kehut ja moitteet

Koirani salakuuntelee mua ja lukee mun viestejä...

Kehuin eilen treenikamulle netin keskustelussa, että koira on alkanut kuunnella mua ja lähtiessään ryntäämään ihmistä kohti, tekee täyskäännöksen mun kutsusta. Eikä siis mene ilman lupaa kenenkään luo.

Noh mentiin iltasella käymään pikaisesti kentällä... Siellä valitin treenikamulle (eri henkilö kun aikaisempi) että koira ei enää seuraa kunnolla vaan painaa/vinottaa/katselee minne sattuu. Koira oli autossa, eikä sen pitänyt kuulla tätä.

Ja mitä tekee koira! Ensitöikseen ryntää treenikamun luo mun huutoja kuulematta... Ja sitten seuraa kun unelma...

20111104

Kyselyikä

Tuli käytyä ihan perus remmilenkillä. Musat korville, volyymi kaakkoon ja menoksi niin lujaa kun jaloista lähtee! Jossain vaiheessa totesin, että ne musat oli TOSI hyvä idea. Koira reagoi aivan kaikkeen vähänkin epätavalliseksi katsomaansa, kuten nastarenkaisiin, kohti kumartelevaan reppuaan penkovaan mieheen, vastaantulijan taskulamppuun (no okei, tässä kohtaa reagoin minäkin, kävelimme sentään kadulla), jne. Joka ikinen kerta ja ties kuinka monta kertaa muulloinkin koira kysyi minulta mitä tehdään. Minä koitin painella eteenpäin en-nää-en-kuule-periaatteella. Missään kohtaa ei ole tarkoitus vahvistaa koiran ympäristöön kokemaa epävarmuutta, vaan näyttää sille, että nää on ihan peruskauraa, ei niistä tartte välittää. Tulevaisuus näyttää, kuinka hyvin onnistun...

20111103

Yllättävän hankalaa perushömppää

Emäntä ajatteli pitää taukoa tottelevaisuudesta ja valitsi tämän päivän aivojumpaksi hömppää. Hömpällä tarkoitan arkielämän sujumisen kannalta tarpeettomia temppuja. Parempaakaan en keksinyt, joten arvelin opettaa koiralle perustemppujen perustempun: tassun antamisen.

Aikaisenpien oppilaiden kohdalla ko. temppu on ollut suhteellisen helppo. Makupala vaan piiloon nyrkkiin ja jossain vaiheessa (yleensä aika nopeasti) koira on koettanut saada makupalan tassullaan.

Vaan ei Cara. Se kokeili kaikki mahdolliset osaamansa tottisliikkeet ja kun namia ei herunut, piti kokeilla monta minuuttia silmiin tuijotuskin. Ei elettäkään että olisi tassuaan edes pikkuisen nostanut. Sitten alkoi mennä mielenkiinto, ja odottamisen sijaan oli pakko alkaa pikkuisen tehdä jotakin. Koiran tarjonta ei ole paras mahdollinen heti kentällä juoksemisen jälkeen. Koetin "härnätä" tassun nousemaan tekemällä nyrkillä äkkiliikkeitä. Siinä vaiheessa kun koiran silmät alkoi olla teelautasen kokoiset, katsoin parhaaksi lopettaa. Nyrkin korkeuden vaihtelut aiheuttivat maahanmenon tai hypyn. Maahanmenoa koira koetti myös kyljelleen ja sai siitä naksun, vaikka se ei alkuperäiseen suunnitelmaan kuulunutkaan. Opetetaan nyt sitten vaikka se kuoleminen tässä myös, arvelin. Lopulta palkkasin sen kahdesti pikkuhypystä kun tassu osui käteeni. Sitten laitoin käden koiran päälaen korkeudelle. Ensin yritti nuolla, sitten lähti puoliksi hyppäämään nostaen tassun kädelle - naks! Parilla toistolla sain käden normaaliin korkeuteen eli koiran pannan tasalle. Joka kerta se koetti saako namin ihan vaan nuolemalla, mutta alkoi kerta kerralta nopeammin nostaa tassun käden päälle. Lopuksi ohjasin sen vielä kyljelleen ja palkkasin siitä. Eli vartissa tuli opetettua kahden tempun alkeet!

20111101

Tunnustus

Talven Tarmo&Boss antoi meille A Blog with Substance-tunnustuksen. Kiitämme tästä kunniasta ja ensimmäisestä tunnustuksestamme. Mukavaa että luette blogiamme ja teidän kuulumisianne on myös kiva seurata.


Tätä tunnustusta jaetaan eteenpäin seuraavin säännöin:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Anna tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

Jaan tunnustuksen eteenpäin Susikairaan, Karvahelvettiin ja Indianalle. Nyt täytyy tunnustaa, että aika ei yksinkertaisesti riitä seuraamaan useampaa blogia. Nämä on ne joita aktiivisesti seuraan, ja jotka tän ansaitsee. 

Kahdeksan satunnaista asiaa:
1. Vaikka ehkä vaikuttaa, että me treenataan ihan hillittömästi, ei asia näin ole. Tää emäntä tekee kolmevuorotyötä. Joten usein ne treenit on jotain pikkupuuhastelua lenkin ohessa tms. Lenkit kun kuitenkin on pakko tehdä.

2. Olen laiska siivoomaan, ja nurkissa onkin varsinkin näin karvanlähtöaikaan hillitön lauma villakoiria sekä tarpeet useampaankin hiekkakakkuun.

3. Olen huono suunnittelemaan treenejä etukäteen.

4. Caralle ei ole opetettu ainoatakaan hupitemppua. Emäntä on liian tosissaan keskittynyt vaan tokoon... (tää pitää korjata!!!)

5. Meillä oli joskus papukaijoja, ja ehkä joskus tulevaisuudessa semmoinen ois taas kiva saada.

6. Pelkään jatkuvasti, että vahingossa opetan koirastani remmirähjän, jota se ei vielä (luoja kiitos ja puun koputus) ole.

7. Joskus sitä luuli, että vain koirien hömppäjuttuihin (timanttivaljaat, vinkulelut yms) saa uppoamaan vaikka kuinka paljon rahaa. Vaan eih! Kyllä ne on ne "oikeat" treenitarvikkeet mitkä maksaa maltaita...

8. Hurahdin rotuun ja aina kun törmään uuteen koiraan, tarkistan sen sukutaulun. Ihan siis vaan mielenkiinnosta.

20111031

Koiraperheen lapsi

Välillä sitä näkee itsensä, kun lapsosen touhuja katselee. Lapsella on mäyräkoira, "mäykky". Semmonen jolla on pyörät ja naru nenän päässä, sitä voi vetää perässä. Lapsonen aina lenkittää koiraa käsilaukku toisessa kädessä. Mistä tämä lienee, koska äiti EI ole niin hieno nainen, että ottaisi lenkille mukaan käsilaukun. Välillä mäykky pääsee lenkille leikki-lastenrattaiden kanssa. Tämä on sitten kyllä ihan suoraa kopiointia. Yksi päivä lapsi veteli koiraansa narusta ylös alas niin että lelu pomppi ilmassa osuen välillä lattiaan. Sitten kuului komento "ei hypi!". Äippä kikattaa nurkan takana, mäykky oli näkyy ottanut Caran uuden tavan. Lopettihan se mäykky hyppimisen kun aikansa komensi. On mäykylle koetettu opettaa myös käskyjä "sivu" ja "istu". Joskaan käskyn antaja ei sitten vaadi käskyn toteutusta.... Kehujakin mäykky onneksi välillä saa.

Lapsonen oli katsomassa, kun Cara leikki Pyryn kanssa. Nyt sitten kaikki suomenlapparit on "pyly-koila". Ja ompa lapsonen välillä sitä mieltä että mennään Pyry koiran luokse.

20111028

Terve! Ihan pihalla!

Tänään käytiin kuvien kanssa hakemassa kolmas mielipide asiaan ja tervehän se koirani on. Kuvat sai kehuja, siistit ja todella suorat kuvat. Ammattilaisen tekemät! Cara soveltuu harrastuskoiraksi ja jos haluaa jalostukseen käytää, kannattaa magneettikuvata... Röntgenkuva nyt vaan ei yksinkertaisesti kerro kaikkea... Mutta ikänä ei ainakaan luuston osalta pitäisi olla mitään vaivaa. JES!!! Niin ja tuo jalostusheitto oli vaan lekurin mielipide. Lekurin, joka ei tiennyt mitään hammaspuutoksesta eikä muutamasta sukurasitteesta. Eli ei, meille ei tule koskaan pentuja!

Luustoltaan terve on kyllä henkisesti niin pihalla, että oksat pois! Ikä ja juuri alkaneet juoksut varmaankin (hope so) tekevät. Yksi päivä otin, tai siis yritin ottaa tottista parkkipaikalla. Eihän siitä mitään tullut. Seuraamisessa käveleminen oli miltei mahdotonta, kun koira painoi ja vinotti niin lujaa... Kuvitelkaapa noin 25 kg kovasti leluaan haluavaa, itseänne hitaammin liikkuvaa koiraa vasempaan jalkaanne kiinni tuohon polven alaetupuolelle. Koiran molemmat etutassut kulkevat vasemman jalan varpaiden edessä. Ei ollut eteenpäin pääseminen helppoa. Plus että mahtoi olla todella ruman näköistä se seuraaminen... Noin niinku ajateltuna, että joku tuomari tms. olisi sen nähnyt. Ei auttanut palkan paikan vaihto. Ja kokeilin sentään aika monta variaatiota: kainalossa, kädessä koiran vasemmalla, kädessä koiran selän yläpuolella, kädesä oman selkäni takana, taskussa. Koira tekee kokoajan samoin ja hakee katsekontaktia... Tuli olo, että koira oli sitä mieltä, että hoidetaan tää nyt äkkiä pois tästä alta, niin pääsee tuohuamaan muuta. Kuvitelkaa, minun työhullu koirani! Eli olosuhteiden(?) pakosta me olemme palanneet perusasioiden äärelle. Sisällä jauhelihapihvillä koira kyllä sitten seuraa juuri niinkuin pitääkin. Mutta sisällähän ei olekaan mitään semmoista, joka saisi sukupuolivietin toimimaan muuta tekemistä häiritsevänä juttuna... Josko se tämä niin ja niin mones kerta takapakkia joskus palkittaisiin???

Kiero se pirulainen osaa olla. Sänkyyn hyppääminen on kielletty, ja jyrkästi onkin. Mutta kun isäntäväki istuu sängyllä ja pienelle saksalaiselle tulee tylsää ja halu vähän nujuta, niin etutassujen nostaminen sängyn laidalle ei koskaan ole ollut kiellettyä. Ihan vaan sillä, että olen halunnut vahvistaa sitä, että se toisi minulle asioita, olen antanut sen nostaa etutassut sängyn laidalle. Siinä vaiheessa koiran suussa oleva lelu tulee sopivasti ulottuville. Koira vaan on alkanut pikkuhiljaa venyttää tuota käsitettä reuna. Yksi päivä huomasin rapsuttelevani koiraa, joka makasi sängyssäni. Juu olihan sillä takajalat (juuri ja juuri) lattialla, eli se ei ollut rikkonut sääntöjä. Sarjassamme tilanteita, kun ei yhtään tiiä pitääkö nauraa vai suuttua...

Isäntä hommasi tuubillisen ihan tavallisia ihmisten peleihin tarkoitettuja tennispalloja. Sitten vaan tuubista pari palloa lattialle ja niiden pälle selinmakuulle. Hieroo mukavasti lapojen välin tiukahkoja lihaksia. Mutta Cara parkahan ei voinut ollenkaan käsittää miksi pallot menee isännän alle ja miksi ihmeessä niitä ei heitellä hälle ja kielletään jyrkästi ottamasta. Joka suunnalta se yritti palloja isännän alta pelastaa. Eikä luovuttanut, kunnes pallot oli korjattu kaappiin kokonaan pois näkyviltä.

20111027

Kummallista toimintaa

Kennelliitosta tulleen lausunnon mukaan Caran luustossa on muutoksia. Soitto sinne kertoi että kyynärissä ja selkänikamassa. Soitto kuvanneellee lääkärille, joka kyllä aivan varmasti osaa kuvat katsoa, aiheutti ihmetyksen. Kuvannut lääkäri ei voinut käsittää mistä kennelliiton lääkäri on mitään muutoksia kyynärissä löytänyt. Selkänikaman pienoisen muutoksen hän huomasi, mutta sanoi ettei se tule ikinä koskaan mitään vaivaa aiheuttamaan. Niimpä otamme kyynär-kuvat ja menemme huomenna kolmannelle lääkärille katsomaan kuvat vielä kertaalleen. Katsotaan löytyykö, vaiko ei löydy mitään...

20111025

Palkkaneuvottelut

Käytiin tuossa eilen työehtosopimusneuvotteluita koiran kanssa. Kentällä patukka ei enää koiralle riitä. Se ei ole tarpeeksi hyvä palkka tottiksesta. Palkan pitää ehdottomasti olla pyöreä ja kun emäntä ei jaksanut lähteä autolta palloa hakemaan, kävi käpy hyvästä korvikkeesta. Itseasiassa koira näytti saaneensa roiman palkankorotuksen (patukasta käpyyn) ja tekikin sitten töitä sen mukaisesti. Onneksi se ei sentään lakkoilemaan alkanut!

20111024

Teinipainia


 Näillä kavereilla on ikäeroa noin puoli vuotta. Leikit menee hyvin yksiin.


Caran perässä juoksee suomenlapinkoira Pyry






 Ollaan kavereita jookos, kuin ananas ja kookos.





Kylläpä meidän sakemannin turkki onkin puhdas!





 Jossain vaiheessa pojalla välähti, hei täähän on narttu, senhän vois vaikka astua!



 Narttu oli asiasta eri mieltä ja osoitti sen nätisti. 
Ei tosin tainnut kyllä oikeasti ymmärtää uroksen tarkoitusperiä.



Kiitämme tästä väsytyshetkestä Satua ja Pyryä.

20111021

Lyhyet

- Koira pystyy (ainakin unissaan) liikuttelemaan pelkästään yhden etujalkansa "peukaloa". Ihan tosi, jalka oli muutoin paikoillaan, se varvas (joka ei osu maahan) siinä sivulla vaan vipatti ees taas...

- Jos tiheävillaisen koiran harjaa panta kaulassa, näyttää lattiat ja koiran kaula (pannan pois oton jälkeen) siltä kun koira ei olis ikänä harjaa nähnykkään. Ei Millan kanssa ikänä ole ollut noin!

- Vuosikas sakemanni etsii paikkaansa laumassa ja tuossa yksi päivä kokeili saako tunkea minun ja minua lähestyvän lapseni väliin (!). Vaan eipä kokeillut enää toiste.

- Ko. yksilöä ei kannata kieltää Millan kometamisesta jos seisoo ko. yksilön takana... Se ottaa sen vahvistuksena itselleen, ja taas vastaavasti Milla-pehmo kieltona itselleen... Eli lopputuloksena Milla väistää ja Cara on polleeta koiraa et häh, se totteli....

- Älä koskaan ikinä jätä mitään (syötävää) pöydän reunalle. Älä koskaan ikinä jätä roskikaappia yhtään raolleen...

- Mikäli lenkillä tulee kuuma ja ajattelet riisua käsineet käsistäsi ja kantaa niitä käsissäsi, todennäköisesti ainakin toinen niistä päätyy pusikkoon koiran toimesta. Ja vielä niin nopeasti, että kätesi ei sitä huomaa. Koiralla vaan on yhtäkkiä (koiran mielestä) harvinaisen kiva lelu suussaan.

- Suomalainen ihminen väsyy reilusti ennen saksalaista koiraa. Ja nyt tarkoitan tämmöistä sisäisesti melkein työkoiratyyppistä ratkaisua. Seura/näyttelykoirat erikseen!

- Lasten kanssa ikänsä elänyt koira ei osaa olla ilman, vaan menee useimmiten nukkumaan keskelle leikkijä.

20111020

Palaute

Olen saanut palautetta, että blogini ei anna kommnetoida google-tilin tunnuksilla. Mitään en osaa ongelmalle tehdä. Joten saanko pyytää että yrittäkää kommentoida ilman kirjautumista ja laittaa sitten vaikka kommenttiin sen nimimerkin näkyviin.

20111016

Elämä on...

Pieni vinkki: Jos käyt kuvauttamassa koirasi, ei koskaan kannata iloita ensimmäiseksi nettiin tulevista tuloksista. Aina kannattaa odottaa kennelliiton kirje, ja sitten vasta juhlia jos juhlimisen aihetta on... Kirjeessä tulevat lisätiedot voivat sisältää ikäviäkin yllätyksiä...

Meidän yllätykset eivät onneksi haittaa koiraa itseään (ainakaan vielä) millään lailla. Ja vaikka tuo on luonteeltaan ihan parhautta, niin toista saman suvun koiraa en ikänä ota!

20111006

Pihatöitä


Emäntä haravoi, koira kyylää


 Phyi, lehtiä


 Kun ei lehdet liiku niin liikkuisiko ne jos minä istun???


 Haravaan kiinni käyminen kielletty, sen sijaan lehtiin kiinni käymistä ei kukaan kieltänyt


 Suu täynnä lehtiä

Emännän haravointikunnon/innon laannuttua otettiin muutama maassaolo häiriön alla. Häiriönä oli tällä kertaa emännän haravalla ja käsin heittämiä lehtiä. Vaikeaa oli, mutta kun vaan vaati, niin kestihän se.