Suojalunta ja treeniä

Yöllä oli satanut mukavan kerroksen lunta, eli aamu alkoi lumitöillä. Cara tietenkin sääti mukana menemään. Emäntä koitti, että olisi tehnyt lumilyhdyn, vaan arvatkaa voiko semmoisen tehdä, kun vieressä pallojen liikkeitä silmä kovana vahtii saksalainen. Yrittää toki voi, mutta lyhdystä ei valmista tule ikänä, pallot kun ihmeellisesti häviää sitä mukaa, kun ne lyhtypaikalle asettaa.

Iltapäivällä oli vuorossa kenttätreenit. Ekaksi otettiin hakuilmasua näytön kera. Hyvin meni. Viimeisenä otettiin näyttö ilman että maalimies kutsui koiraa ja koira meni silti. Tuumattiin, että ei kannata kovin pitkään kutsua koiraa näytölle, muutoin se ei kohta mene ollenkaan ilman kutsua. Lumipallot oli paljon parempi palkka kuin tennispallot. Tennispalloa se lähti kiikuttamaan emännälle, lumipallojen lennellessä leikki maalimiehen kanssa.

Lopuksi hiukan seuraamista ja pienen hakemisen jälkeen ok. Pääsin palkkaamaan suoran tekemisen. Vika on siinäkin, että yksin tehdessä sitä haluaa vilkuilla koiraa, mikä saa koiran hakemaan katsekontaktia ja siitä seurauksena edistämään ja poikittamaan ja painamaan. Mutta kun emäntä katsoo suoraan eteen ja vaan kuuntelee perässäkävelijää, niin koirahan tekee. Ja se tekee kuulemma hyvässä tunnetilassa ja niin voimakkaasti, että kävely saa peräpään heilumaan. Eli koirasta on ajoittain vaikea sanoa onko se vino vai suora kun takamus vatkaa edestakaisin. Tämä oli emännälle mieluinen uutinen. Tavoite oli, että tekeminen on koiran mielestä kivaa, eikä missään nimessä pakkopullaa! Vielähän nuoren koiran voi toki pilata liialla saman jankkaamisella yms. Mutta koitamma olla pilaamatta!

Ps. koira on löytänyt sisäisen vartijansa. Katolta tuli lumet ja Cara oli kahden vaiheilla että antaako olla vai pitäisikö kajauttaa ilmoille varoittava vartiohaukku. Se tyytyi varoittavaan urahdukseen.