Agility

Tänään käytin paikallisen agilityseuran teemapäivässä. Päivän tarkoitus oli, että jokainen pääsi kokeilemaan agilityä ja sitten samalla oli pääsykoe alkeiskurssille. Pääsykoe oli piilotettu treenien muotoon. Koirakko kokeili kouluttajan kanssa esteitä (kontakti-siltaa, hyppyestettä ilman rimaa, pujottelukeppejä ja putkea) ja samalla kouluttajat katsoivat, miten hyvin koira on ohjaajansa hallinnassa. Pääsyvaatimuksena alkeiskurssille on hyvä hallinta ja kiltti (eli ei agressiivinen) koira. Pääsyvaatimukset kerrottiin etukäteen ennen treenejä.

Cara meni kontaktisillalle kiinnostuneena. Kouluttaja käski ottaa koiraa pannasta kiinni ja johdatella sen silta pitkin matalalle (korkeus ehkä 40cm) pöydälle. Minua jännitti kovasti. Ja alkumatkasta koira höselsi niin että tipahti muutaman sentin korkeudesta takatassut maahan. No sehän taas lisäsi emännän jännitystä ja mitä ylemmäs päästiin, sitä enemmän emäntä jännitti.... ja sitä enemmän koira jännitti... Ei nyt siis ole tiedossa, että jännittikö koira ihan oikeasti irti maasta olevaa pintaa, vai tarttuiko emännän panikointi koiraan... Lenkillä koira kuitenkin ylittää samanlevyisen, puron yli kulkevan, sillan ihan tosta vaan. Täysin itsenäisesti.

Hyppyesteiden tolppien välistä meneminen ei tuottanut koiralle mitään vaikeuksia. Kuten eivät pujottelukepitkään. Koira tuli keppien lävitse emännän namikäden perässä oikein sujuvasti. Putki oli sitten haasteellisempi. Miksi juosta putken läpi, kun ohikin pääsee, näytti Cara miettivän. Mielellään se putkeen meni. Mutta jos palkkapallo näkyi koiran irti ollessa pikkuisenkin enemmän putken ohi kuin läpi katsottaessa, koira olisi tullut ohi. Kuluttajan pidellessä koiraa putken suulla, se ei ollut kertaakaan karkaamassa ohi. Yhdellä kertaa emäntä oli vasta putken puolivälissä menossa toisen päähän, kun kouluttaja ilmoitti, että "se tulee jo!".Pikkasen tuli kiire.

Kivaa meillä oli! Sitten jäätiin jännityksellä odottamaan. Kouluttajat sanoivat, että katsoovat ketkä pääsevät alkeiskurssille ja että he joutuvat ehkä jopa arpomaan, koska kaikilla osallistujilla koirat olivat edes jotenkin hallinnassa. Kenellä enemmän, kenellä pikkuisen vähemmän. Me saimme murhaavan katseen yhdeltä naiselta joka ei voinut päästää koiransa irti ollenkaan. Cara kun oli irti monessa harjoituksessa eikä lähtenyt mihinkään. Ei edes toisia moikkamaan. Tai lähti se kerran. Pikkumatkan päässä kentällä lojuvia nameja syömään. Keneltä lie ne sinne tippuneet. Namit syötyään se tuli emännän luo, vaikka yleisö oli ihan vieressä.

Illalla emänätä sitten odotti mukava yllätys: Sähköpostia otsikolla tervetuloa alkeiskurssille!!! JEE!!!!!! Me päästiin, me päästiin. Voi tätä riemua! Postissa luki että oli hurjan monta hyvää koiraa joista valitseminen oli vaikeaa ja että arpaakin käytettiin. Että ilmeisesti kaikkia ei ole arvottu? Se on hyvä se, koska tätä emäntää ei arpaonni suosi ikinä! Viikon päästä on alkeiskurssin teorialuento ja sitten siitä viikon päästä päästään tositoimiin. Happy happy happy!!!!!