Käytiin mölitoko-kokeissa yleisönä. Tarkoituksena poistaa koiran häiriöherkkyyttä. Siinä riittääkin työnsarkaa!
Eilisessä hakuryhmän kokouksessa vetäjä sanoi meille, että jos mahdollista, voisi jo valmiiksi kokeilla lähteekö koira leikkimään koiralle täysin ventovieraan ihmisen kanssa. Ja tällä reissulla siihen tarjoutui mahdollisuus. Annoin treenikaverin kaverille, joka tarjoutui vapaaehtoiseksi, käteen Caran ison koulutuspatukan ja mentiin autolle hakemaan koiraa. Cara oli ensinnäkin jo auton kyydistä tulossa ulos sillä asenteella että JEEEEE, ihminen! Ja kun päästin sen, se ryntäsi hetkeäkään epäröimättä vieraan ihmisen syliin. Ei suinkaan sen kädessä heiluvan patukan kimppuun, vaan kasvoille antamaan pusuja. Kun pusuja oli jaettu koiran mielestä tarpeellinen määrä, se nappasi patukasta kiinni ja alkoi vääntää. Sitä en muistanut leikittäjälle sanoa, että tän pennun kanssa ei kannata hirveesti vääntää ja repiä, vaan olla enempi se passiivinen osapuoli, sillä Cara ei ole niin dominoiva luonne, että se vaan innostuisi siitä että ihminen vetää pitkään. Parhaiten Caran kanssa vetoleikki sujuu kun on itse melko passiivinen, välillä voi vähän antaa ärsykettä, mutta ei paljoa. Mutta Onneksi Cara ei antanut periksi ja käskin leikittäjää antaa koiran voittaa, ja koirahan voitti. Sitten sitä mentiin ihan onnessaan polleena koirana meidän ympäri saalis suussa.
Toisten alkaessa kisata, me seurattiin menoa sivummalta ja otettiin välillä tottista. Koira teki kyllä hyvin lihapullilla, joita mulla oli taskussa. Mutta vielä paremmin se teki viimesyksyn lehdillä. Nurmialue, jossa olimme, oli ruskeanaan viimesyksynä puista pudonneita lehtiä. Caralle kun antoi käskyn ja palkkasi sen heittelemällä niitä lehtiä, niin koira ei muuta nähnytkään kun minut. Eihän ne lehdet kauas lentäneet, mikä oli hyvä, sillä mulla oli aika lyhyt hihna, mutta koiralla oli tositosi kivaa. Irti en uskaltanut koira päästää. Se jos olisi keksinyt rynnätä kehään kesken kisasuorituksen, niin jippii... Tottiksissa otettiin seuraamista, sekä käskyjä istu, maa, sivu, luokse. Jostain syystä käsky "sivu" nostaa koiran niin korkealle, että homma meinaa mennä häsläämiseksi. Koira kyllä tulee sivulle, mutta vinoon, kauas tai kieroon ja sen näköisenä et se ratkeaisi innosta "nyt-saa-palkkaa-nyt-saa-palkkaa!". Mutta ehdottomasti tuo on vietillä koulutettava koira. Mitä enemmän lehtiä lensi, sitä nopeammin ja nätimmin koira kaiken (muun paitsi perusasennon) teki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti