Lenkillä Cara yllätti minut eilen. Se otti pientareelta jonkun nenäliinamytyn. Minä älähdin "ei ota". Koira yllätti minut sylkäisemällä sen paperin samantien pois. Meinasi sitten kyllä heti perään syöksyä uudestaan kiinni, mutta sain estettyä. Tänään se teki saman kahdesti, eka jollain monisteella (kaikkea ne ihmiset tielle heittäävätkin) ja sitten sillä samaisella nenäliinamytyllä. Kaverin kommentti tapahtuneisiin oli vaan et "kuulostaapa helpolta".
Pohjalla tässä on varmaankin Caran taipumus tykätä kannella lapsen lelupalloja. Sille on kerran jos toisenkin älähdetty, että "ei ota". Ja kun sylkäisee suustaan niin bileet pystyyn. Hyvä että osaa soveltaa sitä ulkonakin!
Menin eilen kehumaan, että Cara ei jahtaa autoja... Juu eihän se pikkuautoja jahtaakaan... Mutta kun ihan vierestä ohi meni pikkubussi pitäen kovaa ääntä (nastarenkaat asfaltilla, lätäkkö, jotain ihme kolinaa) nii jopa läks perään meidänki kilttimys. Huomasi kyllä sitten varsin pian ideansa huonoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti