Käytiin pitkällä lenkillä. Joskus meillä oli ihan tapana tehdä 10-12 km sunnuntailenkkejä, mutta se tapa vähän jäi kun taloon tuli lapsi jos toinenkin. Nyt alkaa olla mahdollista ottaa takaisin tuo ihana tapa. Ihan 10 km emme vielä uskalla Caran kanssa lähteä kiertämään, vaikka kuinka mentäisiin ihan vaan kävellen. Meidän pitkät reittimme kun kuitenkin sisältävät maastoa, jossa koirat voi pitää irti, niin tuo olisi varmasti jo puolessa matkassa ihan plääh. Tämän päivän lenkki siis oli noin 5 km pitkä sisältäen metsäautotietä, metsäpolkua ja asfaltoitua jalkakäytävää. Ja koirien irti pitoa. Caralla oli päällään valjaat ja valjaissa lyhyt tottispätkä (= lyhyt hihnan pätkä, joka ei sotkeude koiran jalkoihin koiran juostessa). Tottispätkä nimi on tullut siitä, että aloin pitää koiralla tottiskentällä lyhyttä hihnaa seuraamisten vuoksi. Hihna ei kuitenkaan saanut haitata koiran juoksemista palkan perässä. Muiden liikkujien tullessa näkyville otin ensin Caran siitä tottispätkästä kiinni. Mutta kun se piti hyvin kontaktia, niin pikkuhiljaa luovuin kiinni pitämisestä ja loppulenkistä ohitettiin juoksijoita (ja juoksijat ohitti meidät kun menivät samaan suuntaan, mutta kovempaa), kävelijöitä ja pyörä irti ollen. Ja Cara on hienosti kontaktissa. Yhdessä kohtaa se meinasi rynnätä kauemmas ehtineiden oman lauman jäsenten (isäntä, milla, lapsi) luokse, mutta pieni kutsu ja koira tuli takaisin. Ja mikäkö on kontaktimme salaisuus? Noh. Männyn käpy! Ainoastaan yhden talon verkoilla aidatussa pihassa räksyttävä koira meni käpyjen edelle, ja Cara ryntäsi sitä katsomaan. Mutta tuli onneksi hyvin nopeaan takaisin kun kutsuin.
Iltapäivällä käytiin kentällä tekemässä muutama hakujen ilmaisuharjoitus. Koirani itsevarmuus on kasvanut huimaa vauhtia. Sillä oli pokkaa roikkua palkkapatukassa kiinni minuuttitolkulla, eikä se välittänyt yhtään siitä, että taputtelin sitä välillä kylkiin. Ihana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti