Emäntää houkuteltiin heinäkuun lopussa pidettäviin tokokisoihin. Melkein himottas. Aika paljonkin. Yksi pikku mutta siinä vaan on. Koira! Se ei ole lähellekään valmis edes möllitokokisoihin, saati virallisiin. Houkuttelija tuumi vaan, että vielähän tässä on 1,5 kk tehokasta treeniaikaa. Noh, katsotaampas: Koira tulee perusasentoon, jää istumaan kun emäntä poistuu sen viereltä pikkumatkan ja tulee siitä luokse. Seuraa namilla nätisti, lelulla höseltää sen minkä ehtii ja vinottaa ja poikittaa.... Kestää maassa ulkona hetken, sisällä pidemmän hetken. Jäävistä ei tietoakaan...
Emännän pitää opetella koirani treenimotivaatio. Sillä sitä nimittäin on! Takapihalla tänään "testitreenit" siitä mitä osataan ja millä tasolla. Eli treeni itsessään oli aika pitkä ja välillä jäätiin lukemaan vihkoa että mitenkäs se menikään. Vihkossa siis treenipäiväkirja. Ja taas otettiin jotain. Mutta joka ikinen kerta kun koiralle sanoi "sivu", se tuli mielellään ja jäi tapittamaan että mitäs sitten tapahtuu.
Lisäys: Koira toimi vielä iltatottiksillakin oikein loistavasti. Ja Caralle kannattaa näköjään treenata paikoillaan oloa sillon kun se on vähän väsynyt. Tehtiin uusi ennätys: 1,5 min!!! Olisi pysynyt pitempäänkin, mutta aina parempi kun pääsee etukäteen asettamaansa päivän tavoitteeseen ja sitten pääsee palkkaamaan koiran isolla kipollisella ruokaa. Eka vahvistan sen oikeen hyväksi hiukan väsyneellä koiralla ja sitten alan vaatia samaa virkeltä koiralta. Siinä "sotasuunnitelma", nähtäväksi jää, toimiiko se. Kun tottikset oli loppu ja mentiin sisälle, se lysähti nukkumaan. Ulkona sitä ei ihan noin väsyneeksi olisi arvannut. Eli sen työmotivaatio on mitä parhain harrastuskoiraksi.
Että en nyt lupaudu mihinkään, mutta katsotaan mitä koira osaa tämän kuun lopussa, jos otamme nyt tavoitteeksi tokoliikkeet ja pidämme treenitahdin tavalista kovempana. Tietenkin pitää varoa väsyttämästä nuorta koiraa liikaa.
Hakumetsäily on tehnyt tehtävänsä... Juu tämähän oli odotettavissa. Cara oli metsässä irti (tyhmä emäntä). Tultiin paikkaan, jossa metsän vieressä on hiekkakenttä. Sillon koiraa vietiin. Kyllä meni ja lujaa. Kutsuin - ei mitään. Juoksin ja kuulin kiljahduksia. Kutsuin - tuli. Noh koira kiinni ja mentiin sitten katsomaan kiljahdusten lähdettä. Kentällä oli kolme somalilasta pelaamassa jalkapalloa. Meidät nähdessään he alkoivat kiivaasti selittää toisilleen jotain koirasta. Työn puolesta opin muutama vuosi sitten että jos somali sanoo ei, hän puhuu koirasta. Eli koira on somaliaksi ei. Lapset eivät puhuneet suomea eivätkä ottaneet minuun mitään kontaktia, joten en kehdannut mennä koirani kanssa lähelle, etteivät säiky uudestaan. Kaikki olivat täysin vahingoittumattomia, vaatteet siistit ja puhtaat. Eli Cara on todennäköisesti vaan käynyt ottamassa jalkapallon kiinni ja sitten tullut kutsustani minun luokseni. Tai sitten se on antanut jollekkin lapsista pusun. Todennäköisempää kuitenkin on, että sen huomio on kiinnittynyt palloon. Onneksi siihen voi luottaa, että se ei saalista lapsia. Cara varmaankin kuuli lasten äänet metsään ja kun hakumetässä on hyvä koira jos menee metsässä ääntä pitävän ihmisen luo, niin se arveli olla hyvä koira? Kyllä se ajan kanssa oppii erottamaan hakutilanteen ja lenkkitilanteen, mutta siihen asti pitää emännä pitää koira vähintään liinassa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti