On se pentu...

Caran mielestä emäntä nukkui tänäaamuna ihan liian pitkään... Protestiksi se oli repinyt vesimittarin irti. Onneksi mittarin kanta on kuitenkin metallia, ettei tullut tulvaa. Sillä mittariosalla oli sitten hauska leikkiä kun se pyöri lattiaa pitkin ja kuulosti siltä että otti se muutaman ilmalennonkin...

Käytiin aamupäivällä jäällä lenkki. Aurinko paistoi niin nätisti ja muutenkin oli oikeen nätti ilma. Auringonpaiste saa tietenkin aikaa varjoja. Jäällä on koko talven nököttänyt lumikasa. Näyttää niinkuin joku olisi yrittänyt tehdä venevajalleen vartiaksi lumiukon. Ollaan siis kävelty siitä ohi kymmeniä kertoja vaan koskaan se ei ole ollut yhtä kamala kun tänään. Aiemmin pentu ei ole noteerannut sitä millään lailla, vaan nyt vissiin mörköikä pukkaa päälle. Karvat oli pystyssä koko koiran pituudelta ja taisi sanoa muutaman wuhauksenkin. No minä muutin sitten reittiäni ja taputin reitin vieressä olevaa "lumiukkoa" päästä, että voi ukko parkaa kohta sulat pois. Carakin uskalsi sitten tulla katsomaan, että mikäs se tää on ja nousi ukkoa vasten pystyyn nuuskimaan kohtaa jota minä taputin. Sitten se oli sen näköinen et "ai tää on vaa tämmöne". Lähdettiin pois ja mentiin vähän matkaa. Cara vilkaisi taakseen ja nosti karvansa pystyyn sille "lumiukolle"... En kehdannut enää lähteä takaisin...

Iltapäivällä oli tarkoitus mennä kaupunkikävelylle. Lapsi meni muskariin ja minä muistin että aivan kulman takana on koirapuisto! Siellä olisi hyvä sosiaalistaa meidän mörkö-ikäistä, joskin koirapuisto sisältää aina pienen riskin siitä että siellä onkin äkäinen koira... Pentu on nyt kuitenkin puistoilun kannalta siitä hyvässä iässä, että se on vielä niin pentu, että alistuu eli tappelun mahdollisuus on todella pieni. Kuitenkin se on jo sen verran suuri ettei jää kaikkien jalkoihin, eikä mene rikki. Tää oli tämmöinen once-in-a-life-time-tempaus. Sakemanni kun ei tunnetusti ole puistorotu. Puistoon mennessämme siellä oli spanieli, jonka emäntä oli oikein tyytyväinen kun sai parivuotiaalleen vilkaan leikkikaverin. Hetken päästä tuli valtavalla egolla varustettu kääpiöpinseri, jonka omistaja päivitteli, että miten hänen koiransa on nyt alkanut nylkyttää jokaista näkemäänsä narttua. Caran ja spanielin leikit keskeytyivät kun pinseri liimautui spanielin häntäpäähän, ja näytti caralle äkäisesti hammasta aina kun pentu meni lähelle. Kävi se sitten tarkistamassa Carankin häntäpään, mutta totesin pennun liian pennuksi. Sille ei kelvannut kuin aikuinen nainen =D . Osallistui Cara peräkkäin juoksuun ja näytti yhdessä vaiheessa pinserin perässä juostessaan samalle kun pallon perässä juostessaan...  Minä jo mietin että nyt kun sen kirpun siitä saalistat niin minä saan pinserin emännän kurkkuuni kiinni... Mutta eihän Cara nyt semmoista. Sujuvasti Cara kyyristyi matalaksi pinserin hampaiden edessä. Tosin se oli kyyristyneenäkin niin korkea, että pinseri olisi mahtunut mahan alitse menemään...  Pinseri kun oli pikkuisen suurempi kun Caran pää! Seuraavaksi saapui ruoka-aikaan  kotona ollut lyhytkarvainen mäyräkoira. Sekös se oli Carasta ihme ja kumma. Semmonen pötkylä mennä lyllertää. Pentu meni ihan kysymysmerkkinä perässä. Vielä enempi se näytti olevan hämilään kun se pötkylä alkoi tunkea pötkylää, eli mäykky kävi p*:lla. Jätökset nuuskittuaan Cara vissiin tuli siihen tulokseen et kyllä se koira oli, ja jätti mäykyn rauhaan. Seuraavaksi saapui räksy kelpie... Se oli Carasta pelottava. Cara tuli mun jalkoihin ja hyppäsi muutaman kerran vastenkin. Kun en sitä noteeraanut, se tyytyi vaan istumaan jaloissani. Välillä piti käydä lähempää katsomassa, mutta kun räksytys taas alkoi, tuli pentu mun jalkoihin turvaan. Kaiken kaikkiaan onnistunut reissu. Kun minä siitä paikoiltani läksin kävelemään, lähti Carakin reippaasti liikkeelle. Tosin Cara ampaisi koirakasaan kun minä suuntasin portille. Mutta tuli se kutsumalla sitten mukaan =) .

Tulomatkalla poikettiin yhteen kerrostalon rappukäytävään. Cara nousi liukkaat kiviportaat kun vanha tekijä, eikä ollut ihan uudesta paikasta millänsäkkään.