Käytiin Caran kanssa metsälenkillä. Milla jäi kotiin lepäämään, kun sillä on taas etumus jumissa... =( Mentiin aurattua metsätietä, molemmilla laidoilla Caraa korkeammat penkat. Koira saikin olla irti heijastinliivi päällään ja hihna valjaissaan. Cara alkoi "merkkailla" ( eli nostella kuonoaan, kävellä hetkittäin oikeen korkeana). Sitä en tiedä merkkasiko se kuulonsa varassa vai saiko hajusta kiinni. Mietin että mitä se merkkaa mutta asia selvisi heti kohta kun hetken päästä mutkan takaa ilmestyi kävelijä, joka käveli meitä vastaan. Cara lähti täyttä vauhtia kohti, moikkaamaan. Emännän hihkaisema "Cara!", sai sen kuitenkin tekemään täydestä vauhdista täyskäännöksen vain muutamia metrejä ennen kävelijää ja tulemaan emännän luo! WAU! Emäntä mietti hihkaistessaan että varmaan turha vaiva. Palkaksi koira sai tietenkin oikein paljon lihapullaa. Koiramme alkaa näköjään olla aika varma. Saa nähdä sitten kun murkkuikä iskee...Vastantulijan ohi mentiin hihnasta kiinni pitäen, sitten koira sai jälleen olla vapaa.
Tieltä poikettiin tallattua polkua pitkin metsään. Cara meni edeltä ja jäi välistä haistelemaan jotain jälkiä kirien meidät sitten taas kiinni. Sitten se löysi jostain ihan itse pienehkön kepin ja lähti kantamaan sitä. Kun Cara kyllästyi keppiin ja pudotti sen polulle, nappasin kepin ja koputin sillä puun runkoa. Carahan totta kai oli salamana paikalla katsomassa että mitä se naputtelee. Heitin kepin koiralle jonka haettuaan se toi keppiä minulle kokoajan. No eihän se keppi kuitenkaan kokoajan lentänyt, lumihanki polun vieressä upotti kuitenkin meitä melkein haaroihin. Välillä Cara podotti kepin hankeen ja kaivaisi muutaman kerran tassuillaan saaden kepin häviämään. Sitten se työnsi päänsä kepin perässä penkkaan ja sai varmaankin korvansa täyteen lunta kun sitten piti joka kerta ravistaa oikein kovasti.
Lenkin jälkeen ihmiset kävivät kaupassa, Cara jäi farmarin takakonttiin odottamaan. Caran kanssa konttiin oli jäänyt myös hihna ja arvaahan sen miten siinä kävi. Ostokset lastattiin takakonttiin ja Carahan toki otettiin siksi aikaa ulos hihnassa. Ja yhtäkkiä emännällä roikkuu kädessä hihna ja koira kiertää tarkkaavaisena autoamme ympäri, että mistä ovesta vilahtaa kyytiin. Cara oli purrut hihnan poikki niin että koiran päähän jäi reilun puolen metrin pätkä. Noh, eipä siinä, koira tuli hommanneeksi itselleen oikein hyvän tottishihnan joka ei jää täysikasvuisen koiran tassun alle heitettyä palkkaa hakiessakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti