Caralla oli joulun alla selkäjumi, jota hoidettiin fysioterapeutilla. Tänävuonna kävimme myös kerran.
Tällä hetkellä en näe koiran liikkeissä mitään outoa/hälyttävää. Tai sitten en osaa katsoa? Se ei myöskään reagoi paineluun ja antaa venyttää jopa takareidet ilman ongelmaa. Mutta silti se yhä edelleen välillä kirputtaa itseään. Kirputtaa = etuhampailla nopeaan tahtiin puree turkkiaan. Ei läheskään jokapäivä, mutta toisinaan. Onko kirputus merkki lihaskireydestä? Kivusta? Stressiä äkillisesti vähentyneestä treenaamisesta? Treeniryhmällämme ei enää ole treenejä kuin kerran viikkoon ja sen kyllä koirastakin huomaa... Takkuja turkissa? Mieleni toki tekisi kuvata se heti, mutta kun ei se rauhoittaminen ole koskaan hirveän hyvä juttu, eikä koira oireile jokapäivä, niin katsotaan ensin tämä fysioterapeutin suosittelema aika parantaa-kortti.
Tästä johtuen emännän pää tuottaa mitä hankalampia ajatuksia ja pohdiskeluja. Sitä miettii, että mitä sitten jos koiran joutuu viemään kuviin ja siellä paljastuu, että se on rikki? Mitä jos sen kanssa ei voi enää harrastaa tuottamatta sille kipua? Miten kestää koiran ja emännän pää pelkkänä kotikoirana oloa ja onko se oikein? Tervepäinen yksilö, (siis koira, emännästä ei tässä kohtaa puhuta), mut se on siitäkin huolimatta saksanpaimen, joka tarvitsee ja on tottunut tekemään töitä. Sen tiedän, että jos eläinlääkäri sanoisi, että koiran olisi syötävä koko loppuelämänsä jotain lääkettä, päästäisin sen menemään. Tämä voisi tulla eteen, jos sillä todettaisiin nivelrikko. Koira ei ole ihminen. Toki silläkin on oikeus elämään, mutta ennenkaikkea sillä on oikeus hyvään elämään. Mutta kun se ei todellakaan kerro viekö vaikka kipulääkitys sen kaikki kivut. Onko se koiran arvoista hyvää elämää, jos siihen kaikesta lääkityksestä huolimatta koskee? Vaikka se kipu olisi niin vähäistä, että emme sitä huomaa. Miksi syöttää mitään myrkkyjä, jos niiden teho ei ole 100% varma? Miksi pitää sairas koira, joka todennäköisesti kärsii siitä, että sen kroppa ei kykene siihen, minkä pää vaatisi?
Eläinsuojelulaki sanoo miten eläimiä tulee kohdella, mutta kuka loppujen lopuksi asettaa rajan sille, mikä on lakiin kirjoitettua turhaa kärsimystä? Eläinlääkäri, joka määrää kipulääkityksen? Mutta onko pitkäaikainen kipulääkitys oikeasti sen eläimen parhaaksi vai onko se omistajan parhaaksi? Koiranomistaja, joka tuntee koiransa parhaiten, mutta johon ajatuskin luopumisesta koskee lujaa? Eikö se ole turhaa kärsimystä, jos eläin ei jonkin vian/vamman/sairauden takia kykene toteuttaman luonnollista käyttäytymistään? Ei pelkkä seura/koriste-eläimenä olo ole yhdenkään koiran luonnollista käyttäytymistä. Kuinka oikein on määrätä koira koko loppuelämäkseen lepoon/vähäiselle/rajoitetulle liikunnalle?
Tässäpä se juttu onkin, Niilon nivelrikko oireilee nyt pakkasilla. Yhden kipulääkkeen puolikkaan annoin viikolla. Jatkuvassa lääkityksessä emme ole, veljeä leikelty samasta vaivasta, ei muutosta, pidän painon kohtuullisena ja annan leikkiä Jalon kanssa halunsa mukaan. Uskon että edelleen näen milloin kipuja on ja sitten hoidetaan, myös kipulääkkeillä. Uskon kuitenkin raakaravinnon tehneen hyvää verrokkina nivelnappuloille, meillä menee paljon öljyjä ja vitamiinejä kuurittain ♥ Vointeja
VastaaPoista