Caralle toivoin umpipiiloja. Maalimiehet olivat kylpytilojen pyödän alla paikalta löytyneellä pressulla peitettynä, wc-kopissa ja valkokankaan takana retkipatjakäärössä. Maalimiesten välissä oli monta tyhjää huonetta. En etsimään lähtiessämme tiennyt maalimiesten sijaintia - koiranlukuharjoitus parhaimmillaan.
Ensimmäisenä löytyi suihkutiloissa pressun alla kyykkivä maalimies. Palkan saatuaan koira jatkaa etsintää käskemättä ja kiertää tarkkaan joka nurkan. Se on bonganut, että rakennuksissa ihmiset löytää seiniä pitkin menemällä. Ihan turha keskellä lattiaa on juosta, kun ei siellä kuitenkaan ketään oo. Merkkasi muutaman kohdan, joissa oli ollut maalimies jollenkin edelliselle koiralle (me oltiin tokavikoja) ja löysi tiensä wc-tiloihin. Hypppäsi oikeaa kopin ovea vasten, tarkisti viereisen kopin, hyppäsi seinää vasten ja tunki nenänsä oven väliin pujahtaen koppiin saamaan palkkansa. Palkan jälkeen lähti taas etsimään ja jätti yhden huoneen välistä. Kutsuin koiran takaisin, että tarkistaisi huoneet järjestyksessä, mutta sepä ei totellutkaan kutsuani. Sillä oli haju. Ja se löysi. Saatuaan viimeiseltä pallon loppumisen merkiksi oli mulla onnellinen, mutta ei suinkaan väsynyt koira. Se lähti pallo suussaan etsimään lisää "ukkoja". Vasta kun suurieleisesti osoitin sille, että nyt ei enää etsitä mitään, se tyytyi kantamaan palloa tyytyväisenä.
Todella tyytyväinen olen koiraan. Sen työskentelyssä ei näy vieras paikka, liukas lattia eikä uudet ihmiset. Metsästähän se nyt etsii kenet tahansa, mutta hyvä oli päästä kokemaan, että rakennuksessa on sama juttu.
Kotiin kun päästiin, niin koira pyysi melkein heti pihalle ja meni tappamaan kepin. Että emäntä taas arvioi treenin rankkuuden pahasti alakanttiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti