Avut(on)?

Mitä kaikkea opetammekaan itsellemme ja koirallemme täysin vahingossa ja huomaamatta? Miten on mahdollista, että se minkä kroppasi osaa, aivosi jättävät huomioimatta? Se kuuluisa lihasmuisti? Mutta miten ne asiat menivät sinne lihasmuistiin?

Perusasento

Cara tulee sivulle: useimmiten vinoon, kauas (tokoetäisyydelle, mutta nyt tehdään pk:ta) ja liian eteen. Pyydän sen uudestaan sivulle. Ja siinä kohtaa olisi pitänyt jo kauan sitten jonkun huutaa PAIKKA! Älä tee noin! (Siis ei näin: Koira saa massiivisen vartalo ja käsiavun, ja siirtyy oikealle paikalleen. Pahimmassa tapauksessa se tarvitsee vielä toisen käsiavun peruuttaakseen vähän.) Ohjaaja on tyytyväinen: koira osaa tulla sivulle. Vai osaako? Ohjaaja kun on tiedostanut antavansa vain pienen avun sormillaan.... Miten on mahdollista, että luulet korjaavasi koiraa vain sormillasi, muttet ole missään vaiheessa tiedostanut saati kyseenalaistanut vartaloapujasi tai koiran ainaista avun tarvetta?

Sitten tulee ihminen, joka kysyy mitä ihmettä sinä teet!? Ja siinä kohtaa joudut ottamaan koiran taas sivulle vain miettiäksesi, mitä silloin teet. Hahaa! Luulit antavasi vain pienen sormiavun, mutta todellisuudessa koko apu lähtee hartioista (lantiosta?) edeten käsivartta pitkin sinne sormiin! On se kiva todeta havaitsevansa kroppansa liikkeistä 5%!

Koira on oppinut tulemaan sivulle ja jäämään odottamaan lisäohjeita. Se ei oleta, että sen pitää itse hakeutua suoraan oikeaan asentoon. Sivulle tulo sisältää (koiran mielestä) välivaiheita: ohjaajan viereen, lähemmäs vartaloavulla ja lähemmäs käsiavulla: valmis!

Seuraaminen

Ohjaajan näkemys: Koira seuraa pari askelta hyvin, sitten se tulee liian eteen ja alkaa painaa ohjaajan jalkaa vaikeuttaen kävelemistä ja ollen oletettavasti vinossa koko koira.

Vierestäkatsojan näkemys: Koira seuraa liian edessä. Sen takapää on suorassa ja tekee töitä juuri niinkuin pitääkin. Etupää on kierossa ohjaajan jalkaa vasten.

Juu: tästä pitäisi saada kuva! Tottahan minä uskon, kun sanotaan, vaikka kuulostaa kyllä uskomattomalta...Vaan kun oltiin pimeellä kentällä tihkusateessa, eikä kameraa ollut mukana, niin vielä ei saatu...

Käännös paikoillaan

Koira osaa perseenheiton, mutta on melko kiinni ohjaajan kädessä ja monesti tökkää kättä nenällään kääntyessään. Odottaa taasen sen viimeisen käden liikkeen hienosäätääkseen.

Korjaussarja?

Selkä suoraksi ja käsky. Vierestä kuuluu hyvä, palkkaa. Ja mitä tekee ohjaaja? Ei mitään! Seisoo vaan paikoillaan onnesta soikeana: Se osaa sittenkin! Saatuaan uuden käskyn palkata, toimintakyky palautuu. Aina puhutaan koirien toimintakyvystä, mutta kuinka paljon ohjaajan toimintakyky vaikuttaakaan koiraan? Onko tässä kaikessa kyse sittenkin ryhdistä. Niele seiväs kuunekka harkitsetkaan tekeväsi tottista? Miten koira, jonka ohjaaja osaa antaa käskyn vain vartaloavuin, voi osata homman ilman mitään apuja? Peili! Vastauksen on pakko olla peili. Peilin edessä en anna vartaloapuja (tai olen todella sokee). Mutta kun eihän aikuisen koiran kanssa tarvitse harjoitella peilin edessä, niin ei ole sitten harjoiteltu. (tässä kohtaa hakataan päätä tiiliseinään). Eikä varsinkaan ilman koiraa...

Kuinka hyvin koirani toimisikaan täysin vieraan ihmisen kanssa? Kun se joutuisi kuuntelemaan pelkkiä käskyjä. Tiedostan vartaloapujen olevan ”kiellettyjä”, mutta en tiedosta vartaloapujani.. Tuskailen, etten osaa ohjata koiraa kropallani pekossa, mutta ohjaan sitä tottiksissa aivan liikaa... Mitä kaikkea mahdankaan viestittää koiralleni maastoharjoituksissa?