Pihatottiksissa tänään Cara ei muka enää muistanut mitä oli liikkeestä maahan-meno... Istui... Mietti hetken ja meni sitten maahan... Liikkeestä istuminen kyllä osataan... Kahdeksikko seurattiin todella hyvin.
No tehtiin siinä sitten samalla hiukan nenänkäyttöä... Tai olis tehty mikäli koira olis ollu hommasta samaa mieltä... Otin koiran kii ja isäntä hivasi patukan metsään. Koira perään käskyllä "etsi". Etsii etsii suurella innolla ja vauhdila vaan ei löydä ja sitten jo taisi unohtaa mitä oli tekemässä, eli ei missään vaiheessa saanut hajua. Isäntä mettään, koira kii ja tarkoituksena näyttää koiralle et täällä tää o. Vaan isäntäkään ei löydä... Patukka tiputti lentäessään puusta lunta ja oli vissii jääny lumen alle... Koira isännän avuksi ja mitään ei löydy vieläkään. Toinen koira avuksi, eli metässä hääri ja pyöri isäntä ja Milla ja Cara. Mitään ei löydy. Emäntä mettään ja Millalle yllytystä "missä, missä". Cara jo nappasi kiinni oksasta "leikitään tällä". Yllytyshullu Milla sentään etsi, vaikka sille ei oltu näytetty mitä pitää etsiä. Emäntä antoi periksi, ei löydy. Löytyy keväällä lumien sulettua, jos löytyy. Yleensä löytyy, ei oo eka lelu joka tonne häviää.
Vaan Milla ei antanut periksi. Se näytti saavan hajun jostain. Meni pusikon juurelle ja kaivoi hetken. Ja löysi patukan syvältä lumen alta. Patukka oli saanut oikeen kunnon annoksen lunta puusta niskaansa. En hetkeäkään usko etteikö Caralla olisi nenää löytää patukkaa. Sillä ei ole päätä... Se ei keskity. Miten käy meidän esineruudun tai pudotetun esineen etsinnän saati tarkkuusruudun jos semmoiseen joskus lähtis... Etsintäkoe ois aikas kiva... Siihen vaan tarvii koiran joka ei mee liian lujaa.....
Korjauksena nuorelle koiralle tehtiin helpohko uusinta. Milla sisään, Cara kii ja patukka mettään niin että se takuuvarmasti löytyy. Tällä kertaa Carakin löysi sen melko nopeaan. Vieläkin häsläsi liian lujaa ja juoksi pari kertaa ihan vierestä ohi. Ja kun vauhtia on tarpeeksi niin patukan ja koiran täyskäännöksen välimatka on useampi metri...
Mulla on ollut nuoremmalle tosi vaikeaa löytää lumen alta esineet, ihan kun se ei jotenkin tajuaisi, että siellä voi olla jotain. Lumettomasta metsästä löytää paljon paremmin, vaikka esine olisi varvikon alle tai kiven koloon piilotettu. Tai ehkä se ilma silloin kiertää paremmin ja tuo sitä hajua koiralle enemmän kuin lumen alta, vaikka koiran tarkalla hajuaistilla ei lumen altakaan löytämisen pitäisi olla vaikea tehtävä. Vanhempi koira kyllä meilläkin löytää lumenkin alta nuorempaa paremmin.
VastaaPoistaVoisikohan tuota lumen alta etsimistä jotenkin kouluttaa. Tuli vaan mieleen, että vanhemmalle koiralle on joskus aikoinaan piilotettu hankeen nakkia menetelmällä: hankeen reikä, nakki hankeen ja lunta päälle. Ja kaikki tämä koiran katsoessa vierestä. Toki myös ikä tekee tehtävänsä ja vanhempi luottaa siihen, että jos jotain käsketään etsiä, sieltä lähes aina myös jotain mukavaa löytyy.
VastaaPoistaMeillä ehkä vaikuttaa se, että vanhemmalle on tehty etsinnän pohjat talvella, joten se alunperinkin oppi etsimään niitä esineitä lumesta. Mut sinänsähän tuotakin vois halutessaan alkaa ihan erityisesti opettamaan, kun onhan joissain maissa sellaisissa vuoristolaskettelupaikoissa laviinikoiriakin, jotka etsii lumivyöryjen alle jääneitä ihmisiä rinteiltä ja haistaa ne paksunkin lumikerroksen alta.
VastaaPoista