Tämän päivän lenkillä vastaan tuli novascotian noutaja, joka on remmirähjä. Tai ei se vastaan tullut, sen omistaja oli lukemassa jotain ilmoitusta purjehdusseuran seinästä ja me menimme viereistä katua ohi. Scotti nosti rähäkän johon Cara päätti vastata vähän siihen tyyliin "etpäs muuten pääsekää tänne". Minä ärärdin Caralle "Et!", jolloin se palasi viereeni kävelemään ottaen kontaktia. Ärähdykseni sai myös scotin hiljaiseksi, vaikka tarkoitus oli komentaa vain oma koira. Scotin hihnan päässä seisova nainen katseli välikohtausta puuttumatta siihen lainkaan...
Matka jatkui moottorikelkkareitille, jossa Cara otti kaiken ilon irti viimeaikojen myrskyjen irrottamista lehtipuiden oksista. Ihan omasta aloitteestaan. Minä en sitä minkään kimppuun usuttanut. Eikä sille aina pikkurisut kelvanneet. Muutaman kerran mukaan tarttui koiraa itseään pidempiä kokonaisia ison puun oksia. Niiden kanssa näytti olevan hauska nujuta, kun ne eivät ihan suosiolla perässä tulleetkaan. Huomaan koirani taistelutahdon kasvaneen: mitä hankalampi oksa, sen kivempaa.
Loppulenkki mentiin kävelytietä myöten ja tänään oli näköjään tämän kylän molemmat novascotit liikkeellä. Tätä scottia talutti mies, jolla koira oli ainakin suurimpiirtein hallinnassa. Se vain oli sen näköinen että tulee päälle millä hetkellä hyvänsä, eli tuijotus oli tiivistä ja asento matalahko. Nappasin käteeni lumimöykyn ja Cara ohitti tuijottajan hyvässä kontaktissa minuun.
Kuinka hankala koira on novascotian noutaja, kun nämä molemmat yksilöt on tuommoisia? Noutajillahan on helpon koiran maine.
Mä oon joskus novascotiannoutajasta "tollerista" haaveillut, tai oikeastaan jo vuosien ajan välillä enemmän, välillä vähemmän. Alunperin jäi ottamatta sen vuoksi, että silloisessa elämäntilanteessa koiran piti pystyä olla ulkona tarhassa eikä noutaja ole ollenkaan tarhakoira. Sittemmin olen enemmän perehtynyt ja terveyspuolen lisäksi niillä on luonteessa haastetta, jota monet "minikultsua" ostavat eivät ymmärrä ja sitten ollaankin ongelmissa. Ne on tosi toimeliaita ja vilkkaita koiria ja tarttis paljon tekemistä ja vähintäänkin kunnollisen peruskoulutuksen, ovat vaativammasta päästä noutajarotuja.
VastaaPoistaAgilitykisoissa olen nähnyt muutaman oikein mukavanoloisen tollerin (ja hyvin vauhdikkaan radalla) ja näyttelyissäkin näkemäni ovat ihan asiallisesti käyttäytyneet, että se koulutus koulutus...
Toimeliaan näköisiäkin kyllä ovat. Olemus on kaukana siitä rauhallisuudesta mitä kultsu huokuu.
VastaaPoista