20130717

Treenataan taas ja taas ja taas...

Jälkipuolella ollaan tehty omia treenejä milloin missäkin. Ryhmän treeneihin ei olla nyt kauhean monesti ehditty. Kesä on kiireistä aikaa... Nyt ollaan menossa kulmissa. Koiran vauhti on hidastunut selvästi ja ohjaajallakin on joku haju, miltä näyttää jäljen hukannut eläin. Enää koiraa ei tarvitse juoksuttaa 10 km ennen jäljelle lähtöä, että se keskittyisi. Kulmat menee jo ok, välillä jää yksi tai kaksi askelta kulman kärjestä syömättä, mutta en ole huolestunut moisesta. Keppitreeniäkin otin tuossa yksi päivä ihan niin, että kepit nurmelle, naksu käteen, kipollinen nameja puutarhapöydälle ja koira irti. Ilman mitään vihjettä se toi mulle kaikki 15 keppiä. Ja oli seuraavana päivänä ryöstänyt pöydälle jääneen kepin ja leikki sillä. JES, kepit on saaneet ainakin jonkun merkityksen.



Kentän puolella ollaan tehty tarkkuutta namilla. Koira on saanut ateriansa tekemällä tarkkaa työtä. Tiistaina oli sitten taas jälkiryhmän kenttä treenit ja huomasin tuntia ennen treenenjä, että namit on umpijäässä... Siinä oli sitten kaksi vaihtoehtoa: joko tehtäisiin lelulla tai sitten nakkaisin namit mikroon. Mikrottaminen ei houkuttanut, koska namia ei missään nimessä ole tarkoitus kypsentää yhtään. Lähdettiin siis soitellen sotaan ja riskillä, meneekö pohjalle tehty tarkkuustyö ihan hukkaan, jos onkin liian aikaista vaihtaa takas vietille. Mutta ajoitus olikin ihan kohdillaan. Koira teki tarkkaa työtä. Käännökset meni yhtä tarkasti kuin namilla ja seurattiin etutassut ilmassa. Hiukan halusi painostaa hyppimällä ja taskua tökkimällä antamaan pallon heti ekoissa mutkissa. Eli tekemisen meininkiä löytyi.


Helteillä käytiin järvessä ja löydettiin (?) kadoksissa (??) ollut seefferiominaisuus. No, olisi kieltämättä kyllä saanut jäädä löytämättäkin... Heitin vesifrisbeetä järveen ja kisasin koiran kanssa siitä, kumpi sen saa. Koira ui, minä juoksin pohjaa pitkin. Se huutaa! Kakkara käyttää kaikki käytettävissä olevat voimansa ja kun ei siltikään mielestään pääse tarpeeksi nopeasti saaliille, iskee turhauma. Treenikaveri nauroi asian olevan täysin normaalia, mutta minua huolestuttaa, millä saan turvan tukkoon, jos se alkaa kentälläkin pitää semmosta älämölöä... Kun ei mitään kokemusta semmoisesta ongelmasta ole... No onnekseni se vielä viimeksi kuivalla maalla purki turhaumanpoikasensa hyppimällä ja näykkimällä.


20130629

Hiekkakasan arvoitus ratkesi


Kas kuusen katveessa...



...oksiien alla...


... on pesä pienoinen....


...koiralla!

Enää emme ihmettele, miksi sisällä on valtavat määrät hiekkaa, vaikka olisi juuri imuroitu.

20130624

Koiran uusi puoli

Muuttuuko koira, kun siitä tulee ainokainen???

Meidän kohdalla vastaus on kyllä! Osa muutoksista liittyy ikään, eli oli jo havaittavissa ennen Millan poistumista, osa on tullut vasta sen jälkeen.



  • Koira keskittyy. Kun laitetaan jälkivermeet/esineruutuliivit päälle, se ei juurikaan reagoi ympäristön tapahtumiin, vaan on menossa töihin. Treenikaverin lapset saa juoksennella ihan omissa oloissaan, enää ei olla ryntäämässä leikkimään niiden kanssa.
  • Siitä on tullut äänekäs. Jos lapsen huutelemiin asioihin ei heti reagoi, alkaa koira huutaa lapsen kanssa kuorossa. Kun lapsen tarpeisiin vastaa, koirakin hiljenee. Se pyytää pihalle äänellään (ennen vain ravaamalla)
  • Reagoi kulkureittien varsilla oleviin kantoihin/juuriin/möykkyihin. Kyselee kaula pitkällä mikäs se sinä oot. Se on vissiin huomannut, että maailma ei olekaan niin suloinen kukkaniitty. Koira on vakavoitunut.
  • Päästää varoitushaukun, kun tonttia kiertävällä aidalla on naapurin koira
  • Kotona ollessa tarkistan monta kertaa, onko koira sisällä, vai onko se jäänyt ulos. Siitä on tullut "näkymätön".
  •  Yltiösosiaalisuus alka vaihtua lähemmäs rodunomaista käytöstä. Ihmiset on kivoja, mutta niiden takia ei enää tarvitse vetää bileitä pystyyn.
  • Se on itsenäistynyt/varmistunut. Ennen se vain oli pihalla. Tarpeensa tehtyään tuli istumaan portaille. Nykyään se tarpeet tehtyään häipyy pusikkoon tai päivystää koko tonttia, eikä välttämättä jouda pois ekasta kutsustakaan.


Maastossa lelu on vaihdettu namiin. Ja siitäkö se vaan kiikastikin? Todettuaan, että esineen tuomisesta saa ruokaa, on koira tuonut kaikki kolme esinettä ruudun takarajalta ja vieläpä melko nopeasti! Irtoamisongelma ratkesi kertarysäyksellä.

 Eilen tehtiin kaksi namijälkeä sammaleelle. Toisen teki treenikamu, toisen allekirjoittanut. 

Treenikamun tekemä ajettiin ensin. Koira sai kehuja mahtavasta keskittymisestä. Kahdesti koko jäljen aikana puutuin vauhtiin, kun koira meinasi vanhasta tottumuksesta lähteä kiihdyttämään. Tietäähän sen: jos on saanut yli vuoden törmäillä holtittomasti ilman minkäänlaista kontrollia, ei se heti unohdu. 

Juomatauon jälkeen ajettiin toinen jälki, jossa oli koiralle "ansa": Yksi askel (eli yksi nami) oli syvässä kuopassa. Tahallani laitoin, koska voihan olla, että joku kerta siellä kuopassa onkin se arvokas jälkikeppi. Ja luulin asiaa vaikeaksi. Ja pah: nami syötiin sieltä kuopan pohjalta iilman minkään valtakunnan ylimääräisiä etsintöjä/jarrutteluja ja jatkettiin matkaa. Pitkän varvikon seasta namit poimittiin ilman ongelmia. Mutta mikä parasta: kertaakaan en puuttunut vauhtiin! Se on jo paljon se!



20130618

In memoriam

Minttu, Möltsi, Tuhi, Mummeli - rakkaalla lapsella on monta nimeä. "Virallisesti" Milla.



 s. 7/2003
k. 18.6.2013



Opetit, että koira tarvitsee töitä ollakseen onnellinen



Nuo korvat <3



Opetit, mitä on harrastaa



Mitä ikinä keksinkään pyytää


Harrastaminen koukutti aina vain kovemmin, vieden meidät lopulta möllikokeisiin


Keppihullu alusta loppuun




Koko ikänsä lapsia pelännyt koira oppi elämään oman lapsen kanssa

Oman lauman koira ei kokenut tarvetta karkailla



Yhdessä tutustuttiin maastolajeihin







Jos sua ei ois ollut
niin olisin keksinyt sut
ois susta samanlainen tullut
mitään en ois muuttanut

ohikulkijat luulee
minun seinille puhuvan
tyhjyyteen he sanovan mun kuulee
sua aina rakastan

tahdon susta kiinni pitää
vaikken sua oikeasti enää nää

en tahdo irtikään päästää
taas ilmestyt vierellein
on pakko itseään säästää
sen velkaa sulle jäin

olet joka ikinen yön ääni
kukkamerestä poimin sut
hyvä ajatus sisällä mun pääni
kun elämä on suuttunut

oot valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan


KIITOS

Lepää rauhassa
<3 <3 <3




20130615

aamulenkki

aamuvirkut



Lenkillä emännän vanhan kamun ja Caran uuden kamun: labradorinpentu Tahvon kanssa.  Cara ei aluksi oikeen tiennyt, miten villiin pentuun pitää suhtautua, mutta rentoutui sitten ja otti muutamat hippakisat. Kerrankin oli kaveri, jolta ei virta/into loppunut kesken!



















20130610

Sotasuunnitelman aloitus

Tein tuossa sotasuunnitelman jäljen ja tokon osalta. Tänää sitten lähdettiin toteuttamaan niitä.

Kentälle kokoontui neljä eritasoista koiraa: Yksi ääntelevä, yksi paikaltaan pomppiva ja kaksi tosi pätevää. Paikkamakuurivissä pääsin puuttumaan ääntelyyn reagointiin. Sitten kokeiltiin vähän A-estettä, hyvin menee. Toinen pätevistä tapauksista oli menossa BH-kokeeseen, oltiin heidän parina "tuomarille" ilmoittautumisessa ja sitten tehtiin kaavionpuolikasta ja palkkaamista bh-paikallaolon häiriöksi.

Tämän jälkeen suuntasin läheiselle järvenrantanurmelle tekemään jäljen. Onnekseni siellä ei ollut kuin yksi auringonpalvoja ja kesäteatteriharjoitukset. Nurmelle myötätuuleen vajaa 40-askeleen ruokajälki. Koira söi päivän ruokansa varsin keskittyneesti.

kotipihalla