Kentän puolella ollaan tehty tarkkuutta namilla. Koira on saanut ateriansa tekemällä tarkkaa työtä. Tiistaina oli sitten taas jälkiryhmän kenttä treenit ja huomasin tuntia ennen treenenjä, että namit on umpijäässä... Siinä oli sitten kaksi vaihtoehtoa: joko tehtäisiin lelulla tai sitten nakkaisin namit mikroon. Mikrottaminen ei houkuttanut, koska namia ei missään nimessä ole tarkoitus kypsentää yhtään. Lähdettiin siis soitellen sotaan ja riskillä, meneekö pohjalle tehty tarkkuustyö ihan hukkaan, jos onkin liian aikaista vaihtaa takas vietille. Mutta ajoitus olikin ihan kohdillaan. Koira teki tarkkaa työtä. Käännökset meni yhtä tarkasti kuin namilla ja seurattiin etutassut ilmassa. Hiukan halusi painostaa hyppimällä ja taskua tökkimällä antamaan pallon heti ekoissa mutkissa. Eli tekemisen meininkiä löytyi.
Helteillä käytiin järvessä ja löydettiin (?) kadoksissa (??) ollut seefferiominaisuus. No, olisi kieltämättä kyllä saanut jäädä löytämättäkin... Heitin vesifrisbeetä järveen ja kisasin koiran kanssa siitä, kumpi sen saa. Koira ui, minä juoksin pohjaa pitkin. Se huutaa! Kakkara käyttää kaikki käytettävissä olevat voimansa ja kun ei siltikään mielestään pääse tarpeeksi nopeasti saaliille, iskee turhauma. Treenikaveri nauroi asian olevan täysin normaalia, mutta minua huolestuttaa, millä saan turvan tukkoon, jos se alkaa kentälläkin pitää semmosta älämölöä... Kun ei mitään kokemusta semmoisesta ongelmasta ole... No onnekseni se vielä viimeksi kuivalla maalla purki turhaumanpoikasensa hyppimällä ja näykkimällä.
