Treeniviikonloppu

Lauantaina oltiin kaupungin talvitapahtumassa, joka oli suunnattu koko perheelle. Meidän seura piti pelastuskoiranäytöksiä. Me oltiin Caran kanssa osana näytöksiä ja tehtiin vähän tottista toisen koirakon kanssa. Paikkana oli pieni kenttäalue, jota ei oltu aurattu, mutta jolla oli tallattu, ja lumitilanteen vuoksi liikkuminen ei ollut millään lailla hankalaa. Meidän parina oli taitava kelpiepoika, joka on tokossa ja pekossa paljon pidemmällä kuin me. Me tehtiin seuraamista, pyörittiin ohjaajan pystyakselin ympäri ja muutama luoksetulo. Yleisön suosikki kuulemma oli tuplaluoksetulo, joka tehtiin keskeltä kenttää laidoille päin. Jätimme koirat keskelle kenttää takapuolet vastakkain. Koirat olivat niin lähekkäin, että jos ne olisivat heiluttaneet häntiään, olisivat hännät osuneet toisiinsa. Yhtäaikainen kutsu luokse ja molemmilla omat kuvionsa. Toinen näytöskierros otettiinkin sitten astetta haastavammin, kun ohjaajalla oli lapsi selässä kantorepussa. Lisäpainon takia kenttä upotti tehden liikkumisesta haastavampaa, kuin pelkällä omalla painolla. Mutta olihan kyseessä koko perheen talvitapahtuma ja me näytettiin, että lapsi ei ole este koiran kanssa harrastamiselle. Neiti veteli unta repussa täysin tyytyväisenä.

Caralle tehtiin myös ilmaisuharjoituksia. Maalimiehelle irtorulla ja pari nakinpalaa. Lähetys ja koira teki homman juuri niinkuin sille on opetettu. Ympärillä oli runsaasti häiriöitä: ihmisiä tuli ja meni kokoajan ja moottorikelkka veti lenkkiä ihan vierestä. Mutta koira ei tuntunut näkevän muuta kuin työntehtävänsä. Toinen samanlainen ja koira oli päivän työnsä tehnyt.

Osana tapahtumakeikkaa oli "edustaminen". Me siis vaan Caran kanssa hengailtiin. Päivystettiin pienellä alueella ja ihmiset sai tulla rapsuttelemaan. Carahan otti rapsutukset vastaan onnellisena huomiosta. Paikalla oli toki myös muita yhdistyksen koiria. Jostain syystä suloinen kelpienpentu keräsi enemmän rapsuttelijoita kuin kukaan aikuisista koirista =D

Sunnuntaina oli pelastuskoiratreenit vanhalla suljetulla koululla. Käytössä oli alle puolet rakennuksesta: alakerta ja keskikerros rakennuksen toisessa päädyssä. Caralle toivoin ukkoja kaksi keskikerrokseen helppoihin piiloihin rullien kanssa ja kaksi alakertaan vaikeisiin umpipiiloihin ilman rullia. Maalimiehet menivät piiloihin sillä aikaa, kun minä hain koiraa, eli minäkään en tiennyt ukkojen sijaintia. Ulko-ovelta lähti raput ylös keskikerrokseen ja alas kellarikerrokseen. Annoin koiran valita ja se halusi keskikerrokseen. Koira löysi ukon mutta jäi vaan innoissaan pyörimään, eikä suostunut ottamaan rullaa, ei edes avuilla. Se hyöri ja pyöri ja näytti olevan sitä mieltä, että kun palkkaa ei kerta tule, niin ukko on väärä ja pitää etsiä joku toinen. Päätimme mennä kokeilemaan josko alakerran tyhjentäminen auttaisi.

Koira ohjattii alakertaan ja se lähti aktiivisesti etsimään. Pyöri ja pyöri käytävän päässä olevissa huoneissa merkkaillen ilmaan, mutta ei löytänyt. Sitten se lähti poispäin ja palasi. Ja taas ja tällä kertaa se äkkäsikin että keskellä käytävää olevan komeron ovella haisee. Siellähän se ukko sitten oli.

Seuraavaksi tarkistettiin varastotila - ei ketään. Sitten pannuhuoneeseen. Koira meni oviaukosta halukkaasti, mutta sitten pysähtyi kuin seinään. Ohjaajan kasvoja vasten tuli todella lämmintä ilmaa. Pannuhuone oli toiminnassa ja siellä oli useita asteita lämpimämpää, kuin muualla rakennuksessa. Lisäksi itse huone oli alempana kuin käytävä, eli koira törmäsi portaita pitkin vasten kasvoja nousevaan lämpöön. Hetken se empi sen näköisenä, että en muuten varmana mene tonne kuumaan pimeyteen. Mutta meni sitten kuitenkin edeltäni ilman mitään apua. Kehuja se toki peräänsä sai kun oli portaiden alapäässä. Pitihän sitä vahvistaa, vaikka se varmasti itsekin huomasi selvinneensä yllätyksestä voittajana. Pannuhuoneessa se alkoi nousta kahdelle jalalle merkkaillen hajua ja löysi maalimiehen kattiloiden välistä.

Seuraavaksi mentiin yläkertaan, jossa koira oli satavarma, että keittiön nurkkakaapissa on maalimies. Avasin oven ja koira tarkisti kaapin. Ilmeisesti haju oli niin vahva, että se ei voinut vieläkään uskoa, että siellä ei todella ole ketään, vaan se kiipesi kaappiin koko koira. Edellisen koiran maalimies oli ollut siellä. Seuraavaksi se löysi toisen yläkerran ukoista eikä aluksi hokannut ollenkaan koko rullaa. Pari kertaa pyörittyään otti kuitenkin rullan ja toi sen ohjaajalleen. Sitten lähetys maalimiehelle, jonka koira löysi ensimmäisenä. Se ei edelleenkään ollut ottamassa rullaa, mutta kun tarpeeksi monta kertaa annettiin mahdollisuus ja paljon apuja, se ratkaisi tilanteen oikein ja toi rullan. Palkaksi ruokaa ja pallo ja onnellinen koira autoon huilimaan.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun yhdistettiin etsiminen ja irtorullat. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä pitänyt tehdä homma vielä helpommin. Nyt taidettiin hypätä suoran yhden vaiheen yli. Oltaisi siis voitu tehdä näkölähtö piiloille niillä maalimiehillä, joilla oli rullat.