Cara alkoi noin viikko sitten järjestelmällisesti nuolla yhtä kohtaa kyljessään. Tutkin ihon ja siinä oli vain jokin punainen piste. Hyönteisen purema/pisto kenties. Reilu pari vuorokautta se sitä nuoli ja nuoli. Tarkistin kohdan aamuin-illoin ja tiistai-iltana se sitten oli helakan punainen ja märkäinen. Se oli nuollut itselleen hotspotin... Eihän siinä auttanut kuin yhdentoista aikaan alkuyöstä alka etsiä saksia ja miehen partakonetta, jotta karvat saataisiin pois hautomasta ihoa. On tuolla meidän tapauksella sen verran paksu tuo turkki (kiitos pitkävillaisen isäkoiran), että operaatio ei ollut millään lailla helppo juttu. No aikani äherrettyämme saimme kuitenkin ihon esiin. Sitten vaan puhdistusta peliin ja nukkumaan.
Aamulla iho oli kuiva ja vaaleanpunainen. Puhdistin ja annoin olla. Koira näytti olevan ok.
Seuraavasta päivästä alkaen koira kuitenkin alkoi nuolla samaa kohtaa yhä enemmän ja enemmän. Siihen oli myös muodostunut rupea, joka ilmeisesti kutisi melkoisesti.
Haava ei antanut koiralle edes työskentelyrauhaa, vaan sen piti treeneissä esineruudussa juostessaan kesken kaiken tökkiä sitä nenällään. Samalla se aina tiputti esineen. Monen mutkan kautta koira kuitenkin toi kaikki kolme esinettä.
Samalla se treenasi allekirjoittaneen pokanpitotaitoja. Oltiin pellolla jälkitreeneissä ja esineruutukin oli pellolla. Koira juoksee täyttä vauhtia ruudusta yli, ei huomaa isoa ojaa vaan putoaa täydellä vauhdilla ojaan. Kuului tups, ojanpenkan kasvillisuus pölähti ja koira hävisi hetkeksi näkyvistä. Sitten koira hyppää ojasta korkealla loikalla ylös pellolle ja vilkuilee hetken ympärilleen sen näköisenä et "eihän kukaan nähnyt!? mihinkäs suuntaan minä olinkaan menossa?". Tämän jälkeen se palasi kippurassa nauravan ohjaajansa luo saamaa ohjeita jatkamisesta. Ohjaajalla meni tovi, kuunekka kykeni antamaan käskyn, jonka koira ymmärsi.
Puhdistelin haavaa viikonlopun yli ja kun se ei näyttänyt edistyvän suuntaan eikä toiseen, varasin lääkäriajan. Lääkäri vilkaisi haavaa, totesi sen olevan paranemassa oleva hotspot, jossa oli hiukan hiivaa... Sanoi, että hyvin hoidetun näköinen haava, jonka paranemisen estää ainoastaan se, että koira nuolee sitä... Määräsi kaulurin ja hiivan tappavaa voidetta.
Ensimmäisen päivän koira mökötti. Kun se aikansa riekuttuaan joutui toteamaan, että kauluri on ja pysyy sekä kestää sen kaikki yritykset saada se pois, se antoi periksi ja vain istui yhdessä paikassa mulkoillen minua. Laitoin sen pihalle - sama homma. Se istui keskellä pihaa nenä ovelle päin. Korvat miten sattuu. Ne pari kertaa, kun se katsoi jotain tarkkaavaisena, se näytti saaneen belgianpaimenkoiran korvat. Kauluri painoi korvat keskeltä mutkalle ja päälaelta toisiaan vasten.
Pikkuhiljaa se on tottunut kauluriinsa. Huvittava tapaus, kun on vissiin tottunut seuraamaan asioita vähän "toisella silmällä". Nyt kun kauluri estää näkemisen sivuille, niin sen sijaan, että koira kääntyisi kokonaan kohteen suuntaan ja näkisi paremmin, se yrittää kaula pitkällä koko koira kierossa nähdä sivulleen kaulurin ohi. Yksi esimerkki oli kun lapsi otti pallon ja nosti kätensä heittoasentoon. Koira on yleensä rintamasuunta pallon oletettuun lentosuuntaan katsonut tiiviisti palloa. Mutta nyt se ei käynytkään niin helposti. Sai taas nauraa, kun toinen yrittää ja yrittää nähdä kaulurin ohi, mutta päätä ei voi kääntää kokonaan pallon suuntaan. Kuka väitti seefferiä fiksuksi roduksi?
Nyt haavaa on putsattu ja puunattu ja voideltu ja se on umpeutunut kauttaaltaan ruven alle. Viereinen iho on siisti ja vaalea.
Korvan juuressa on rupeutunut, kutiava piste, joka myös kutiaa kovasti. Koiraparka vaan ei nyt pysty sitä rapsuttamaan kaulurin takia. Täytyy aina allekirjoittaneen hoitaa se rapsuttaminen ja koira menee ihan vinoon, kun tuntuu niin hyvälle.
Postaus jäi toistaiseksi ilman kuvia, koska kamerasta loppui akku juuri kun olin ottamassa kuvaa pihalla mököttävästä koirasta. Ja laturi on taas omilla retkillään... Kuvia taas, jahka laturi suvaitsee kotiutua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti