Käytiin pienellä lenkillä ja sen ohessa heiteltiin pallohullulle palloa läheisellä kukkulalla. Cara oli pallotouhussaan, eikä noteerannut millään lailla läheisellä polulla käveleviä ihmisiä. Vinkuva pallo on pop! No kohta huomaan, että ohi menee kaksi naista, kaksi seefferiä (mustaruskea ja harmaa) ja joku musta koira (lapinkoira?). Vaikka Cara ei noteerananut näitäkään, tilannetta tarkkailtiin hetki, ja kun tämä viisikko hävisi ylämäkeen, jatkui palloleikki. Kohta mäkeä alas kuitenkin syöksyy mustaruskea saksanpaimenkoira! Cara huomaa vieraan ja koira Caran. Vieras kuitenkin otti äkkilähdön häntä koipien välissä kohti omiaan jo monta metriä ennen Caran kohtaamista. Ja mitä tekee Cara. No syöksyy perään! Kele!!! Sinne ne hävis ylämäkeen pusikon taa. Taaperran kiroillen ja koiraani kovaan ääneen toruen perään sen minkä jaloista pääsen. Kohta kuuluu räsähdys ja sen jälkeen hyvin tutun kuuloinen mulle-ei-kettuilla-ärähdys. Seuraavassa hetkessä tajuan, että mua kohti juoksee kaksi seefferiä! Omani etummaisena kaikki selkäkarvat pystyssä ja heti perässä toinen vieras seefferi, se harmaa versio asiasta. Valmistaudun törmäykseen ja suureen ärinään koettaen etukenossa näyttää vieraan koiran silmissä mahdollisimman luotaantyöntävältä. Caran ehdittyä lähelleni takana tuleva harmaa kuitenkin iskee liinat kiinni ja pakenee paikalta. Cara jää jalkoihini läähättämään. Sillä on toisessa takasessa märkä takku, todennäköisesti purema. Se ei tietenkään siinä tilanteessa arista kohtaa, vietit viellä sen verta pilvissä.
Hetkinen jatkettiin viellä pallon viskomista ja sitten olikin aika lähteä. Toista polkua pitkin tulee nainen kahden koiran kanssa. Ennättää tien ja polkujen risteykseen ennen meitä jääden KESKELLE risteystä seisomaan. Naisen seltti murisee Caralle yrittäen olla uskottava, toinen, vanhemman näköinen koira noteeraa meidät, mutta ei isommin reagoi. Naisen molemmat koirat on flexeissä, eikä naiselle ilmeisesti kukaan ole tullut kertoneeksi, että niissä on lukot, millä ne saa lyhyemmälle... Hän siis jää keskelle risteystä seisomaan yrittäen selvittää täydessä pituudessaan olevia, sotkuun menneitä flexinarujaan ja samalla lepertäen seltti-urokselleen että "elähän nyt kulta kiltti kehtaa". Cara on miehellä, rattaat mulla. Seltti ei uskalla lähestyä Caraa (vaikka olisi helposti yltänyt) vaan jatkaa tiiviisti tuijottaen murisemista. Cara kävelee tien reunaa rauhallisesti ohi vilkaisten urosta pari kertaa ("jaa taas tämmönen tapaus"). Caran mentyä seltti ryntää nuuskimaan minun kantapäitäni, naisen mahtamatta koiralleen mitään.
Luojan kiitos meillä ei ollut Milla mukana! Sen kanssa molemmat välikohtaukset olisi todennäköisesti olleet aivan kauheat! Se olisi ensinnäkin todennäköisesti jäänyt seefferinomistajien tykö ja saanut pahat vammat. Sekä villinnyt jälkimmäisen naisen koirat niin, että nainen olisi sotkeutunut flexinaruihinsa nilkkojaan myöten...
Cara ei edelleenkään arista mitään paikkaa, eli kovin pahaa puremaa se ei hölmöilystään sentään saanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti