Oli taas lehti repinyt hirveet otsikot siitä, että koira on purrut naisen kättä. Tällä kertaa kyse ei ollut seeferistä, mutta samaan kastiin varmaan menee monen ei-koiraihmisen mielestä... Noita on niin inhottava lukea. Laittasivat joskus otsikon siitä, miten kovasti tuommoinen koira rakastaa.
Meilläkin oltiin yksi ilta niin söpöä, että tää oli pakahtua ihastuksesta. Lapsonen kutsui Caran luokseen ja koira meni. Tässä kohtaa minä menin koiran perässä, mutta jäin nurkan taa kyyläämään, mitä tapahtuu. Ikinä kun ei tiedä, mitä lapsi keksii koiralle syöttää... Vaihdettiin tervehdykset: koira sai halauksen ja lapsi pusuja. Lapsi on erityisen ihastunut Caran silkinpehmeää karvaa oleviin korviin. Koira sai halauksia ja sitten lapsi alkoi silitellä sitä. Cara istui paikoilleen tyytyväisen näköisenä ja antoi lapsen silitellä itseään korvista, päästä ja niskasta. Lapsi huomasi kyylääjän, taisi vähän nolostua ja lopetti. Sai toki kehuja siitä, miten hienosti osasi koiraa kohdella.
Viimeviikolla lenkillä lapsonen juoksi hiekkatiellä ja äidin jäätyä juttelemaan vastaantulijan kanssa, koiran ja lapsen välimatka kasvoi koiran mielestä liian suureksi. Edes juttelukaverin moikkaaminen ei kiinnostanut sitä. Aika piteleminen tuommoisessa silloin, kun se on sitä mieltä, että tuonne on päästävä. Lisäksi juttelusta ei tahtonut tulla oikeen mitään, kun koira nosti metelin lapsen perään. Vaikka lapsi komennettiin paikoilleen, koira jatkoi apua-lauma-hajos-meteliään. Kun lapsi sitten saavutettiin, koirakin kiinnostui taas pusikoista.
Ilokseni huomasin, että eräs lähellä asuva ihminen ei enää moikkaa koiraani. Ongelmana on ollut, että koira menee hänen luokseen aina kun pääsee jostain välistä livahtamaan, ja tämä ihminen palkkaa koiran rapsutuksilla. Iso kiitos sille ihmiselle, joka on hänelle vihjannut, että moikkaaminen kannattaa lopettaa. Minun vihjailut kun on tähän asti kaikunu kuuroille korville...
Eräs ilta käytiin iltalenkin lomassa leikkipuistossa. Koirat jäi aitaan kiinni puiston ulkopuolelle. Siihen tuli sitten muita lapsia joista toisena tullut tiedusteli silitysmahdollisuutta. Millan kohdalla en antanut silityslupaa ja sanoin, että Caraa saa kyllä silittää, mutta että Cara nuolee ja voi hiukan hyppiä yltääkseen paremmin kasvoille. Poika halusi silti silittää, joten otin Caraa pannasta ja annoin pojan kokeilla. Koira arvetenkin nuoli. Poika meni leikkimään ja sai kohta lisää seuraa. Joku muu taisi pohtia koirien silittämistä, niin tämä Caraa silitellyt valisti kavereitaan niin tietävästi, että tuota luppakorvaista ei saa silittää ja tuo toinen ei ole kiltti. Ilmeisesti kiltti koira seisoo vaan paikoillaan ottamatta mitään kontaktia silittävään lapseen. Sillä mittapuulla meidänkään koira ei ole kiltti (vaan aivan liian villi).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti